Luokka 3 Helppo A, Sanna Vihiniemi – Salakapakka, Vihiniemen Viipottajat
5. Hopeaharjan ratsastajat – finaalipäivän tunnelmia

Vihdoin! Olemme kohti Lappeenrantaa ja Tie Tähtiin finaalia. Elias ajaa hevosrekkaamme, itse istun pelkääjän paikalla laittaen hiuksiani nutturalle. Amelie ja Aleksi istuvat takana, Anu tulee äitinsä ja Ilonan kanssa autolla meidän perässä. Amelie korjailee myös tukkaansa, mutta Aleksi räplää puhelintaan. Miehet pääsevät aina helpommalla, sillä heidän ei tarvitse niinkään välittää ulkonäöstään. Automatka on melko hiljainen, ja tunnelma on painostava. Mietin onkohan Anulla paljon rennompaa autossa perässämme, vai onko nuoren stressitaso taas noussut huippuunsa. Otan pinnin pois huulieni välistä sekä asetan sen hiuksiini.

Pysähdymme matkan varrella kerran ABC:n pihaan, jotta voimme käydä vessassa ja vähän ojennella jalkoja, olemme noin puolessa välissä matkaa. Orit matkustavat melko rauhassa ja päätämmekin, että meidän on aivan turha ottaa niitä tässä välissä pois. Amelie kuitenkin tarkistaa sivuovesta, että kaikki ovat vielä tallessa ja ehjiä. Ostamme useamman vesipullon, sillä lämpötila tuntuu nousevan koko ajan yhä vain korkeammaksi. Anu ja Ilona höpöttävät jotain teinijuttujaan, he enemmin halusivat ostaa karkkia, kuin juotavaa. Onneksi me aikuiset huolehdimme heistäkin, olisihan se nyt noloa pyörtyä kesken radan suorituksen tai saada auringonpistos.

Saavumme vihdoin kilpailupaikalle, jossa on jo täysi tohina päällä. Ensimmäinen luokka on selkeästi jo startannut, ja katson puolikauhulla nurmikenttää. Miten ihmeessä saan pidettyä Sällin pään ylhäällä ratsastuksen ajan? Ei meidän finaalin suoritus voi kaatua tähän. Alan keräämään heti paniikkia tästä, miksi minulla on ahne hevonen? En millään voi ratsastaa hevostani nätisti ja kevyesti, jos sen nokan edessä on kesäbuffet. Keskittyisitkö ja juoksisitko itse, jos edessäsi heilutellaan jäätelöä? No et todellakaan, vaan syöksyt jäätelön kimppuun. “Hyvin se menee”, Elias yrittää tokaista rauhoittellen. En tiedä mikä mieheen oli tullut heti kun saavuimme kisapaikalle. Elias tuntui heti rentoutuvan, kun hän katsoi useamman ihmisen päätöntä häärämistä ympäriinsä. Toisin kuin meille toisille ihmisille se herätti myös stressin päälle. Sälli tuntuu mekkaloivan jo rekassa, joten meidän olisi parempi alkaa ottaa oreja ulos ja hieman katsella maisemia. Miljöö on todella kaunis, mutta nurmikenttä on kyllä itselleni suoraan sanottuna henkinen helvetti.

Luokka 3 Helppo A, Sanna Vihiniemi – Salakapakka, Vihiniemen Viipottajat
Tehtävä 17. ärtymyksen, käännähti, ähelsi, seisoi, piankos

Sälli käännähti hieman liian vauhdikkaasti kentällä irtojuoksutuksessa ja piankos huomasin orin kengän kilisevän jalassa. Tietenkin näin piti käydä päivä ennen finaalia, varsinkin kun meidän olisi pian tarkoitus lähteä ajamaan kohti Lappeenrantaa. Onneksi rakas mieheni on kengittänyt irtokenkiä jonkin verran, joten kiikutan hevoseni oritallin käytävälle ja lähden etsimään Eliasta anova koiranpentu ilme kasvoillani. Löydänkin miehen tammatallista laittamassa Katea kuntoon. “Toii, mä tarviin sua oritallissa”, piipitän mahdollisimman neito hädässä -äänelläni. Elias syöksyy miltein heti luokseni karsinasta. Ehkä puolisollani olikin vielä jotain hyvääkin itsessään, vaikka nykyään pääasiassa tiuskikin varsinkin valmennuksissa. Onneksi koiranpentu on hieman rauhoittanut miestä, sillä pentu oli nykyään aina Eliaksen mukana valmentamassa. Pienellä ei vieläkään ollut nimeä, mutta näytti tykkäävän nukkua Eliaksen jalkojen välissä tai kävellä miehen vierellä tuijottaen tämän huitovia käsiä, kun Elias käveli maneesissa näyttämään jotakin tai korjaamaan ratsastajan asentoa.

Sälli seisoi käytävällä kuin tatti, kun Elias ähelsi orin kengän kimpussa. Miehen ärtymyksen kykeni aistimaan, joten orinikin varmasti yrittää keskittää kaiken energiansa paikallaan pönöttämiseen, ettei mies huutaisi pienelle raukalle. Puolisoani ei tuntunut lainkaan huvittavan hakata kenkää takaisin jalkaan kiinni, sillä ei me voida ilmankaan niitä kisata. Eikä tämä tyttö kyllä yhden kengän takia jätä finaalia välistä! Meidän olisi tarkoitus huomen aamulla lähteä kohti Lappeenrantaa. Ei sinne ajaisi kuin miltein neljä tuntia, joten päätimme lähteä finaalin aamuna. Pian orilla oli jalka takaisin käytävän pinnalla ja kenkä jalassa, kun Elias suoristautuu ylös. Tämä rapsuttaa pikaisesti Sällin lapaa muka huomaamattomasti ja murahtaa kengän olevan takaisin paikoillaan. “Kiitos rakas”, totean ja suukotan jääräpääni poskea. Elias lähtee kävelemään takaisin kohti tammatallia hieman paremmalla tuulella. “Et nyt sit keksi mitään typerää yön aikana”, totean orille, joka katsoo minua jopa puoliloukkaantuneena, kuin sanoen ettei nyt ikinä tee mitään typerää. Irrotan orilta käytävän ketjut riimusta ja otan riimunnarun hevoseni kaulalta, se on jo riimussa kiinni. Lähdemme kävelemään kohti pihattoa, jossa orin paras ystävä Crou jo odotteleekin matalaa hörinää pitäen. Se tuo hymyn huulilleni, onneksi meidän jytkyt pitivät toisistaan.

5. Hopeaharjan ratsastajat - finaalipäivän tunnelmia
Luokka 3. Helppo A
Anni Vuorela - Hauyni RR, Paladiinit

13. kesäkuuta 2021

Tuntui epätodelliselta, että tosiaan oli jo finaalin aika. Samaan aikaan tuntui, että kisarupeama oli kestänyt ikuisuuden, mutta samalla tuntui että se oli ollut ohi hetkessä. Jännitys kupli vatsanpohjassa, kun saavuimme kilpailuiden viimeiselle areenalle, Lappeenrantaan Hopeaharjan ratsastajien tallille. Ainakin omaan silmään talli vaikutti samantapaiselta kuin Ridklubben Vårön Ahvenanmaalla - puitteet olivat täydelliset suureen kilpailuun, mutta samalla paikka henki lämmintä ratsastuskoulutunnelmaa.

Lämpötila oli parissakymmenessä asteessa, eli ei onneksi mitään suurta hellettä ollut tänä viikonloppuna luvassa. Jaksoipahan keskittyä täysillä kilpailuun, kun helle ei imenyt kaikkia mehuja. Minä ja Vattu olimme valmiita suureen koitokseen - vaikka nyt pariin viikkoon emme olleet treenanneet ihan yhtä intensiivisesti kuin niitä edeltävinä viikkoina, olimme tietenkin vetäneet muutamat treenit ja yrittäneet vaan pitää hyvän fiiliksen yllä. Kumma, ettei Vattua vielä suuremmin näyttänyt kyllästyttävän kouluvääntö, ja se jaksoi keskittyä kiitettävästi vielä finaalipäivänäkin. Tämän varsin kouluratsastuspainotteisen kevään ja alkukesän jälkeen siirtyisimme kuitenkin tutusti takaisin esteiden pariin, itsellä oli niitä jo kova ikävä ja varmasti Vatullakin.

Nyt kuitenkin keskityttäisiin vielä viimeiseen hetkeen näissä Tie tähtiin karkeloissa. Silmäilin pihapiirissä hääriviä kilparatsastajia ja heidän ratsujaan mielenkiinnolla - oliko ilmassa tavallista enemmän hermostuneisuutta? Varmasti, tänäänhän tämä koko homma päättyisi ja kaikki halusivat taatusti yltää parempiin suorituksiin kuin tätä h-hetkeä edeltäneissä osakilpailuissa. Itseenkin alkoi tarttua jonkinlainen hermostuneisuus, vaikkei tässä enää paljoa ollut tehtävissä. Kohta täytyisi suunnata kohti nurmikenttää ja sen verryttelypäätyä, tarkistin vielä että niin minä kuin ratsunikin olimme tiptop kunnossa. Varusteita oli puunattu joka välissä ehkä vähän liikaakin, mutta ainakin ne nyt kiilsivät niin paljon, että niistä melkein näki oman peilikuvansa. Siistin vielä oman tumman kisatakkini, ja vitivalkoiset ratsastushousuni, ettei niissä ollut yhtä ainutta heinänkortta, purua tai edes violettia hiusta. Kesäkuinen sunnuntaiaamu tuntui kestävän ikuisuuden, mutta olin varma, että aika kokisi jonkinlaisen muunnoksen päivän aikana ja illalla tuntuisi jälleen siltä, että päivä oli ollut ohi muutamassa minuutissa.
- Valmiina? kuiskasin Vatulle, kun sekunnit vierivät etanan vauhdilla kohti sitä hetkeä, kun meidän pitäisi lähteä kisakentälle ja verryttelemään. Se huokaisi syvään, ihan kuin se olisi ihmetellyt mitä oikein hössötin. Sitten se nosti päänsä ja höristi korviaan katsoessaan ohitsemme kulkevaa ratsukkoa.
- No, mennään, sanoin ja lähdin taluttamaan Vattua ohitsemme menneen ratsukon perässä korkeammalta maastosta takaisin kohti kisa-aluetta.

345 sanaa

Helppo C, Easy Sarianna Pessi – Brainbow, Seppeleen Ratsastusjoukkue
Tehtävänanto 1: Kilpailutunnelmia

80cm Medium, Kurt Blom – Blueberry’s Bicante, Seben Söböt
Tehtävänanto: 1. Kilpailutunnelmia

Luokka 4 / Vaativa B, Amelie Backlund – Callahan, Vihiniemen Viipottajat

Tehtävänantona: 18. Kirjoita jonkun toisen hahmon näkökulmasta

“Ratsasta vielä vähän enemmän eteen”, huudahdin Amelielle, joka parhaansa mukaan yritti venyttää pientä barokkiaan lisättyyn raviin. Naisen punatut huulet olivat vetäytyneet tiukaksi viivaksi ja katse oli porautunut tiukasti eteenpäin. Pitkät, platinanvaaleat hiukset pompahtelivat ravin tahdissa, kun hänen allaan liikkuva kimo ori teki työtä käskettyä. Jos Amelie oli näyttävä ilmestys, niin sitä samaa oli myös hänen ratsunsa. Vahvarunkoinen, lihaksikas Cabo kantoi itseään kauniisti peräänannossa. Siitä näki kauas, että se oikeasti nautti esiintymisestä. Orin tummanpuhuva häntä huiski puolelta toiselle tarmokkaan näköisten askelten tahdissa.

“Vau. Sehän näyttää jo hyvältä”, sanoin hymyillen, kun Amelie viimein hidasti ratsunsa takaisin käyntiin. Nainen taputti hevosen kaulaa ja löysäsi ohjaa, jotta kimo sai venytellä itseään. Amelie oli ollut selkeästi harmistunut neljännen osakilpailun sijoituksestaan, sillä he olivat olleet luokkansa viimeisiä. Nainen oli syyttänyt itseään ja tämä oli jo vaikuttanut siltä, että hänen olisi tehnyt mieli lyödä jo hanskat kokonaan tiskiin treenaamisen osalta. Etenkin, kun Elias oli heittänyt vettä myllyyn ja motkottanut Cabon heikoista lisäyksistä ja ratsukon saamista huonoista prosenteista kerta toisensa jälkeen. Amelie olikin päätynyt pyytämään mua valmentajakseen finaalia varten. Vaikka blondi oli ulospäin näyttänyt kylmänviileältä, niin mä tiesin, että Eliaksen sanat olivat päässeet hänen ihon alleen. Amelie vain oli sellainen, että sen oli joskus hirveän vaikea näyttää omia tunteitaan - varsinkin, jos se tunsi olonsa heikoksi tai huonoksi. Toivoin vain, ettei tilanne aiheuttaisi enempää kitkaa Amelien ja Eliaksen välille.

“Joko kamat on kasassa?” kysyin Amelielta, kun tämä hyppäsi alas ratsunsa selästä ja löysäsi satulavyötä. “Joo aikalailla. Huopa enää puuttuu, mut se on vielä kuivumassa”, nainen vastasi. Tämä oli jotenkin tavallista vakavamielisempi ja vastaili melko lyhyesti. Kai sitä stressasi, että finaalikin menisi penkin alle. Hiljaisuus vallitsi välillämme, kun kävelimme rinnakkain talliin. Kun Cabo oli laitettu iltapuulle ja saavuimme talolle jo perinteeksi muodostuneelle iltateelle, innostui Ameliekin vähän juttelemaan, kun Sanna ja Silvia juttelivat jostakin komeasta kisatuomarista. Itse tyydyin pyörittelemään vieressä silmiäni ja hörppimään kaakaotani kuunnellen samalla vain puolella korvalla naisten kälätystä.

Luokka 3 Helppo A, Sanna Vihiniemi – Salakapakka, Vihiniemen Viipottajat
15. Kenraaliharjoitus

Olen Sällin kanssa maneesissa, jonne Elias on asentanut kouluaidat. Tänään meidän jokaisen olisi tarkoitus ratsastaa omat radat, muiden tiimiläisten tuomaroidessa. Aleksi ja Elias ovat jo kokeneita tuomareita, mutta Amelie ja Anu ovat kokemattomempia. Tämä olisi kyllä kaikille hyvää treeniä, itsellänikin tuomarisilmä on hieman vielä hukassa. Kentälle on rakennettu esterata Anua sekä Aleksia varten mukaillen muiden osakilpailuiden rataa sillä emme tienneet finaalin esterataa. Kävelen Sällin kanssa kouluaitojen ulkopuolella. Amelie pitelee Cabon ohjista kiinni orin seistessä vieressä, sillä nainen ratsastaisi oman ratansa heti meidän jälkeen. Roki ja Tiuhti ovat karsinoissaan lepäilemässä ennen lajinvaihtoa. Sälli tuntuu rennolta ratsastaa, maneesissa ei onneksi kiusaa kärpäset tai hyttyset. Olen muutenkin suihkuttanut hevosen täyteen Dr. Rebeliä, joka on mielestäni markkinoiden paras ötökkämyrkky. Ratsastan ravissa aitojen sisälle ja pysäytän orin keskelle tervehtien Eliasta. Mies nyökkää minulle vastaukseksi ja jatkamme ravissa suoraa linjaa. Vaikka kyseessä on kenraaliharjoitus, Elias ei neuvoisi minua kesken rataa, vaan annetaan pisteet radan lopussa, ihan kuin oikeissakin kilpailuissa. Minulle alkaa kerääntymäänkin pientä jännitystä, sillä toisten tuijottaessa täydessä hiljaisuudessa on jopa hieman ahdistavaa ratsastaa.

Huokaisen helpotuksesta, kun voin ratsastaa aitojen ulkopuolelle. Rapsutan Sällin kaulaa. Tulokset julkaistaisiin vasta Amelienkin ratsastettua, mutta Eliaksen pieni hymy kertoo miehen olevan tarpeeksi tyytyväinen suoritukseeni. Amelie nousee Cabon selkään, kun itse laskeudun Sällin selästä. Löystän orin satulavyötä ja asetun Amelien tilalle tuomariointipaikalleni. Sälli yrittää hamuilla ohjien päitä ja käsiäni miltein koko ajan, mutta yritän parhaani mukaan keskittyä Amelien ratsatukseen. Ihmettelin kyllä miten kaksikko ei ole kärjessä omassa luokassaan, sillä ratsastus näytti omaan silmääni hyvältä. Varsinkin tuntien ratsukon historian, se ei ole täysin itsestään selvyys. Tietenkään kilpailuiden tuomarit eivät sitä tienneet, kuinka paljon töitä toinen on tehnyt, jotta ori edes kulkee oikeaan suuntaan. Sälli tuntuu nyt turvallaan tökkivän jalkojani. “Lopeta nyt”, sihahdan puolikuiskaten, ja katseeni siirtyy Ameliesta hetkeksi. Suomenhevonen katsoo minua loukkaantuneena jatkaen ohjien nypläämistä huulillaan. Minulla onneksi oli orilla tämän huonommat suitset päässä, joten vaikka Sälli onnistuisi saamaan ohjat jotenkin rikki, se ei tuottaisi ongelmaa finaalia varten.

14. Valmistautuminen finaaliin
Luokka 3. Helppo A
Anni Vuorela - Hauyni RR, Paladiinit

Finaaliviikonloppua edeltävänä päivänä pää alkoi lyödä totaalisen tyhjää sen suhteen, mitä tässä voisi vielä ennen finaalia tehdä. Niinpä lähinnä vain pyörin ympäriinsä Ansamaiden tallilla ja yritin näyttää siltä, että tein jotain. Hellettä oli piisannut Ansamaassakin jo useamman päivän, joten ehkä senkin takia aivot eivät oikein toimineet - en tiedä olinko se vain minä, mutta kuumalla säällä tuntui että oli vaikea tehdä oikeastaan mitään, varsinkaan ajatustyötä. Olisi tehnyt mieli vain lojua jossain varjoisassa paikassa, mutta en osannut tehdä sitäkään. Tuntui, että jotain piti vielä tehdä, vaikka järki sanoi että kaikki tehtävä oli jo tehty eikä enää tarvinnut kuin odottaa sunnuntaina koittavaa, viiden kilpailun koitoksen päätöstä.

Olimme Vatun kanssa rennolla kävelylenkillä ennen huomenaamuista lähtöä kisapaikalle. Ilta oli alkanut viiletä, joten jaksoi tehdäkin jotain, pitkältä tuntuneen hellepäivän jälkeen. Kävin mielessäni tietysti läpi kouluohjelmaamme, mutta samalla myös koko kulunutta kevättä, jonka olimme viettäneet suurimmaksi osaksi Tie tähtiin kisan parissa. Muistan että viime vuonnakin oli iskenyt tällainen samanlainen tyhjyyden tunne, mitä me tekisimme sitten tämän jälkeen? Toki olihan niitä kisoja maailma täynnä, mutta jostain täytyisi kaivaa voimia niiden etsimiseen ja niihin ilmoittautumiseen. Jotenkin tämä Tie tähtiin kokemus oli siitä erikoinen, että vaikka täällä oli paljon ihmisiä eri talleilta niin kuin kisoissa yleensäkin, tuntui silti jotenkin yhtenäiseltä vaikka en tuntenut juuri ketään täällä kisaavista henkilöistä. Silti tuntui, että tämä oli yhteinen kokemus, ja vaikka tietysti kilpailimme tallien ja ratsastajien kesken, oli kisapaikoilla aina hyvä yhteishenki. Ei sitä oikein osannut järkevästi selittää, mutta jotain erikoista näissä kilpailuissa oli, ja se tunne sai minut varmasti palaamaan ensivuonnakin. Sen näkisimme sitten, valikoituisiko lajiksi este- vai kouluratsastus.

Tallissa odotti kilpakumppanini Saaga sekä Samuel, jotka olivat myös viimeistelemässä finaalivalmistelujaan. Tavarat oli suurinpiirtein pakattu valmiiksi huomista lähtöä varten, mutta teimme yhdessä vielä viimeisiä tarkistuksia.
- Jännä nähdä, miten meidän käy, yritin viritellä jonkinlaista keskustelua. Molemmat tiimiläiseni tuntuivat olevan aika jännittyneitä, ja Saagakin oli yllättävän hiljainen. Hänen kasvoillaan oli kuitenkin sama tuttu, saagamainen hymy, kun hän nosti katseensa Unikon varusteista minuun ja Samueliin.
- Onnea meille kaikille, hän sanoi ja minuakin alkoi hymyilyttämään. Onnistuisimmeko säilyttämään ykköstilan rankingissa, jännitys alkoi todellakin nousemaan entistäkin korkeampiin lukemiin.

338 sanaa

9. Tee digitaalinen piirros käyttäen vain yhtä tasoa eli layeriä
Luokka 4, Vaativa B – Jasu Lakkahalla & Blueprint, Paladiinit

Luokka 3 Helppo A, Sanna Vihiniemi – Salakapakka, Vihiniemen Viipottajat
14. Valmistautuminen finaaliin

Putsaan vielä viimeisen kerran Sällin satulaa ja suitsia Tie Tähtiin varten. Istun kentän vieressä olevalla piknik-pöydällä orin ollessa pienellä vihreän syöttelyyn tarkoitetulla “postimerkki-laitumella”. Aleksi on pöydän toisella puolella Rokin ja Tiuhtin varusteiden kanssa. Mies ei ollut kovin iloinen asiasta, mutta itse oli eniten munia tiputellut ratsastaessamme yhdessä. Amelie istuu toisessa pöydässä kuulokkeet päässään kiillottaen Cabon varusteita. En ole ikinä kyllä nähnyt barokilla likaisia varusteita, mutta se tuntuu kuuluvan Amelien luonteeseen, että varusteet kiiltävät aina. Itsellä nyt kotona oli aika usein melko pölyiset ja kuluneen näköiset varusteet, vaikkei rahasta olekaan kiinni. En vain jotenkin halunnut maastossa rämpiessä murehtia siitä miltä satula tai suitset tulevat näyttämään takaisin kotiin tullessa. Puhelemme Aleksin kanssa niitä näitä, enimmäkseen tulevasta finaalista. Elias ratsastaa Grimillä kentällä ja antaa myös välikommenttia silloin tällöin. Olen oppinut jo ottamaan puolisoni puheet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Kokoan Sällin suitset tottunein ottein ja niputan ne. Lasken paketin pöydälle, ennen kuin alan putsamaan satulaa. “Mitenköhän ne Paladiinit on valmistautunut, ne on kyllä meidän suurin vastus”, Aleksi tokaisee. “En tiedä, mut Elias ainakin romahtaa jos me hävitään niille joukkuerankingissa”, huokaisen. Aleksi vain nyökkää. Paladiinit johtivat meitä vain parilla pisteellä, muilla joukkueilla ei tuntunut olevan minkäänlaista vastusta meitä kohtaan. Paladiinit olivat kuitenkin näyttäneet kyntensä ja olemme kaikkien osakilpailuiden ajan vuorotellen olleet johdossa. Kaksi heistä on samassa luokassa kanssani, joista Anni on antanut eniten vastusta. Hän on vain pisteen verran minua jäljessä rankingissa, joten minun olisi parempi antaa parastani finaalissa. Amelie oli omassa luokassaan neljäs, mutta Paladiinien edustaja Jasu oli siellä ensimmäisellä sijalla. Anu ja Aleksi olivat ensimmäisiä ja toisia omassa luokassaan, Paladiinien neljäs edustaja Samu oli kummassakin omassa luokassaan toinen. Huokaisen syvään irrottaessani jalustinhihnaa Sällin satulasta, meidän on pakko onnistua finaalissa. Olemme niin lähellä, vaikka omien luokkien voittotittelit kävisivät myös, mutta joukkuerankingin voitto olisi vielä parempi. Ehkä meidän tarvitsee pitää vielä grilli- sekä saunailta huomenna, jotta voisimme tehdä jotain aivan muuta kuin kisoihin valmistautumista.