Zen

Antaa tuulen puhaltaa

Vitaliya Dzelzain
Linnan perijätär

Topazin vaalea turpa hamusi Vitaliyan päällystakin taskuja, mutta herkkujen sijaan tamma sai vain silityksen otsalleen. Se räpsytti oliivinvihreiden silmiensä pitkiä kauriinripsiä kuin kysyäkseen, miksei korppuja ollut enempää.

“Ei liikaa, saat myöhemmin lisää,” Vitaliya totesi tammalle odottaessaan apupojan ilmestyvän pihalle jakkaran kanssa. Ei uskoisi että Topaz oli iältään vasta viisi: nuori hevosneiti seisoi rauhallisena paikallaan odottamassa ratsastajaa selkäänsä. Vasta kun Vitaliya oli noussut satulaan ja kiristänyt vielä hieman vyötä, alkoi remonttiratsu näyttää merkkejä menohaluista — ja sittenpä jo mentiinkin.

Kengättömät kaviot kopisivat kivetyllä tiellä Topazin astellessa rytmikkäin askelin kohti päivän seikkailua. Tamma oli kuin ilmetty emänsä, aivan yhtä rohkea ja aulis. Vitaliyasta tuntui, että viimein tuo oli löytänyt uuden suosikkinsa, jatkajan emä-Esmeraldalle. Hän näytti onnelliselta keikkuessaan suurien käyntiaskelten mukana, helmat ratsun vasemmalla puolella hulmahdellen, hatun strutsinsulka iloisesti nyökytellen. Oikeastaan sillä hetkellä nainen oli onnellinen: sitä ei tapahtunut näinä aikoina tarpeeksi usein.

Vitaliyalla itsellään oli kyllä kaikki hyvin. Ainoa mikä tuotti naisen elämässä ongelmia olivat toiset ihmiset. Tarkemmin ottaen miehet. Vielä tarkemmin, Fric ja Iivari.  Ensimmäisenä mainittu tuskin tarkoitti edes mitään pahaa, mutta herranjumala, miten tyhmä pystyi ihminen olemaan? Fric oli aiheuttanut pitkin kevättä enemmän tai vähemmän tilanteita aivan vain sillä ettei ymmärtänyt aina yksinkertaisiakaan ohjeita, eikä hänellä tuntunut olevan tajua omista kyvyistään — tai siis niiden puutteesta. Hevostaidot kertyivät kyllä, mutta ei aivan samaan tahtiin kuin Fric oletti… Viimeisimpänä tempauksenaan älypää oli suostutellut Amelien vaihtamaan ratsuja sillä seurauksella, että Faust oli saanut linkaistua nuoren alas selästä ja sotkeentunut ohjiin, minkä  seurauksena punainen ori oli nyt mukavasti sairaslomalla. Eipä kyllä Amelienkaan päätä paljon järki ollut pakottanut hänen päästäessä vuoden ratsastuskokemuksella kukkoilevan pojan niin vaativan hevosen satulaan. Tietenkin molemmat olivat saaneet ripityksen sekä Iivariltä että Vitaliyalta, ja vaikka nuorten pelästyneiden, nolojen kasvojen muistelu toikin hieman oikeutusta, ei Vitaliyan kiukku ja tuskastuminen tallilaisten tyhmmyyttä kohtaan ollut vielä ehtinyt laantumaan.

Ja entäpä Iivari sitten? Mies oli käyttäytynyt kaikin puolin kummallisesti palattuaan Siperiasta: ollut vuorotellen synkeä jörö ja välillä epä-Iivarimaisen pirteä, jopa puhelias, sitten taas kohta tuijotellut tyhjyyteen lasittunein silmin. Vitaliya oli huomannut myös pullokaapin vajenneen merkittävästi… Viime viikolla mies oltiin tavattu myös kiihkeästä yksinpuhelusta tyhjässä kamarissa. Vaikka Vitaliya tunnettiinkin tappuraisena sieluna, ei hän silti voinut olla huolestumasta ystävänsä käytöksestä. Myös käytännön asiat kärsivät Iivarin kummallisuuksista: välillä hän vain yksinkertaisesti katosi ja jätti kaiken levälleen, palatakseen vain myöhemmin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja kehitellen uusia projekteja taas muiden hoidettaviksi. Iivarin suunnitelmat eivät tuntuneet pitävän, sillä hän ei tuntunut pitävän mistään kiinni. Ehkä tuo oli mennyt jollakin tasolla rikki avautuessaan humalassa menneisyydestään Icaruksen kanssa? Muuta selitystä Vitaliya ei keksinyt.

Mutta nyt ei ollut aika murehtia muita: oli vain nainen ja hevonen, tuulenvire kasvoilla ja rytmikkäästi tanssahtelevat vaaleat jouhet. Sekä pitkä, suora hiekkatie… Vitaliya pyöräytti vasemmalla lonkalla laukan, jota Topaz oli tuntunut odottaneen. Tamma pärskyi tyytyväisyyttään kauhoessaan iberialaisveren tuomilla suurilla liikkeillä eteenpäin ja kiihdytti laukkaa niin että Vitaliyan oli otettava hattunsa reunasta kiinni pitääkseen sen päässään. Villaisen ratsastushameen helmat hulmusivat yhtä villeinä ja vapaina kuin ratsun jouhet, naistensatulan patinoitunut nahka natisi. Tämä oli sitä elämää! Näiden hetkien vuoksi sitä jaksoi ottaa vaikka miten paljon sontaa niskaansa.

Pihalle palasi hikinen mutta tyytyväinen Topaz hymyilevän Dzelzainin kera. Hypätessään alas satulasta Vitaliya tunsi palautuvansa maanpinnan lisäksi takaisin arjen kurjaan pyöritykseen: mielessä siinsi silti jo huomisen ratsastusretki uuden suosikkiratsun kanssa. Onneksi oli hevoset.

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top
Siirry työkalupalkkiin