14. Valmistautuminen finaaliin
Luokka 3. Helppo A
Anni Vuorela – Hauyni RR, Paladiinit

Finaaliviikonloppua edeltävänä päivänä pää alkoi lyödä totaalisen tyhjää sen suhteen, mitä tässä voisi vielä ennen finaalia tehdä. Niinpä lähinnä vain pyörin ympäriinsä Ansamaiden tallilla ja yritin näyttää siltä, että tein jotain. Hellettä oli piisannut Ansamaassakin jo useamman päivän, joten ehkä senkin takia aivot eivät oikein toimineet – en tiedä olinko se vain minä, mutta kuumalla säällä tuntui että oli vaikea tehdä oikeastaan mitään, varsinkaan ajatustyötä. Olisi tehnyt mieli vain lojua jossain varjoisassa paikassa, mutta en osannut tehdä sitäkään. Tuntui, että jotain piti vielä tehdä, vaikka järki sanoi että kaikki tehtävä oli jo tehty eikä enää tarvinnut kuin odottaa sunnuntaina koittavaa, viiden kilpailun koitoksen päätöstä.

Olimme Vatun kanssa rennolla kävelylenkillä ennen huomenaamuista lähtöä kisapaikalle. Ilta oli alkanut viiletä, joten jaksoi tehdäkin jotain, pitkältä tuntuneen hellepäivän jälkeen. Kävin mielessäni tietysti läpi kouluohjelmaamme, mutta samalla myös koko kulunutta kevättä, jonka olimme viettäneet suurimmaksi osaksi Tie tähtiin kisan parissa. Muistan että viime vuonnakin oli iskenyt tällainen samanlainen tyhjyyden tunne, mitä me tekisimme sitten tämän jälkeen? Toki olihan niitä kisoja maailma täynnä, mutta jostain täytyisi kaivaa voimia niiden etsimiseen ja niihin ilmoittautumiseen. Jotenkin tämä Tie tähtiin kokemus oli siitä erikoinen, että vaikka täällä oli paljon ihmisiä eri talleilta niin kuin kisoissa yleensäkin, tuntui silti jotenkin yhtenäiseltä vaikka en tuntenut juuri ketään täällä kisaavista henkilöistä. Silti tuntui, että tämä oli yhteinen kokemus, ja vaikka tietysti kilpailimme tallien ja ratsastajien kesken, oli kisapaikoilla aina hyvä yhteishenki. Ei sitä oikein osannut järkevästi selittää, mutta jotain erikoista näissä kilpailuissa oli, ja se tunne sai minut varmasti palaamaan ensivuonnakin. Sen näkisimme sitten, valikoituisiko lajiksi este- vai kouluratsastus.

Tallissa odotti kilpakumppanini Saaga sekä Samuel, jotka olivat myös viimeistelemässä finaalivalmistelujaan. Tavarat oli suurinpiirtein pakattu valmiiksi huomista lähtöä varten, mutta teimme yhdessä vielä viimeisiä tarkistuksia.
– Jännä nähdä, miten meidän käy, yritin viritellä jonkinlaista keskustelua. Molemmat tiimiläiseni tuntuivat olevan aika jännittyneitä, ja Saagakin oli yllättävän hiljainen. Hänen kasvoillaan oli kuitenkin sama tuttu, saagamainen hymy, kun hän nosti katseensa Unikon varusteista minuun ja Samueliin.
– Onnea meille kaikille, hän sanoi ja minuakin alkoi hymyilyttämään. Onnistuisimmeko säilyttämään ykköstilan rankingissa, jännitys alkoi todellakin nousemaan entistäkin korkeampiin lukemiin.

338 sanaa

Share: