Hallava on pieni perinteinen ratsastuskoulu virtuaalisen Suomen maalaismaisemissa. Meillä keskitytään monipuoliseen tarinatoimintaan, joka rakentuu ratsastuskoulun arjen ympärille. Kaikille Hallavan neljälletoista tuntihevoselle otetaan omat hoitajat, jotka värittävät tallin elämää omilla tarinoillaan. Lisäksi Hallavassa on paikkoja myös yksityisille hevosille, jos hevosenhoitajan näkökulmasta kirjoittaminen ei inspiroi vaan haluat tarinoida hevosen omistajan elämästä. Kaikki Hallavan kävijöiden kirjoittamat tarinat löytyvät meidän omalta foorumilta, jossa myös kaikki tapahtumat, kuten ratsastustunnit, leirit ja kilpailut järjestetään. Täältä tarinahevoskollektiivin sivuilta löydät tallin ylläpitäjän (Alex) kirjoittamat tarinat, ja jatkossa ehkä myös muiden käyttäjien rustailemia juttuja.

TÄSTÄ TALLIN SIVUILLE

Minja Jaakkola – Cooper Black IV, 80cm, How to ride

Me oltiin avattu Cooperin kanssa meidän TT taival hyväksytyllä kouluradalla. Tai se oli ollut oikeastaan vaan meidän lämmittelyluokka, mutta tuloksen saaminen tuostakin luokasta oli jo enemmän kuin mitä mä saatoin odottaa ja mua ei jännittänyt niin paljoa lähteä huomenna ainakaan kouluradalle. Meillä olisi vielä edessä esteluokka ja musta tuntui että 60cm esteet ei tainnut olla Cooperille ongelma tai mitään. Musta tuntui että ruunan iso koko oli hommassa se jännittävin asia, mutta me oltiin onneksi päästy Cooperin kanssa harjoittelemaan hyppäämistä ennen tätä päivää joten mä tiesin miten musta ruuna toimisi esteillä ja miten me voitaisiin saada sen kanssa mahdollisimman onnistunut ja hyvä ratasuoritus alle. Tietenkin mieluusti vielä niin että Aleksia ei kaduttaisi että se lainasi mulle hevostaan.

Mä olin antanut ruunan hetken vain olla ja hengähtää, mutta nyt oli taas aika verytellä ruuna ja lähteä toiseen koitokseen. Rata oli onneksi suhteellisen simppeli joten se oli helppo muistaa ja ainoaksi tehtäväksi jäikin ratsastaa Cooper jokaisen esteen ylitse. Pari ekaa estettä mä menin vähän jarrutellen, mutta sen jälkeen mä annoin tumman ruunan liikkua eteenpäin ja mun onnekseni Cooper suoritti jokaisen esteen puhtaasti. Uusinnassakin jokainen puomi pysyi kannattimillaan ja me oltiin tehty Cooperin kanssa ainakin yksi tuplanolla tälle kisaviikonlopulle. Mä olin todella tyytyväinen ja helpottunut siihen tulokseen ja mä toivoin että me voitaisiin jatkaa tumman ruunan kanssa samaa menoa vielä huomennakin, kun edessä oli pääpäivä.

Loppuverkattuani Cooperin ruuna sai pitkän ja huolellisen harjauksen sillä se oli todellakin ansainnut sen ja mä kysyin Aleksilta jos mä saisin hieroa ruunaan vähän linimenttiäkin, jotta se olisi varmasti valmis seuraavan päivän koitokseen. Ruunan ollessa hoidettuna mä putsasin vielä varusteet huolellisesti ennen kuin omat saappaat kokivat samanlaisen putsauksen. Illasta vielä Cooper pääsi kävelylle ja mä venyttelin ruunan kanssa vähän porkkanan palojen avustuksella. Jättäessäni ruunan mutustelemaan iltaheiniään, mä en voinut kuin toivoa että se hyppäisi seuraavana päivänä vielä toisenkin tuplanollan ja tietenkin että meidän koulurata menisi putkeen.

Luokka 5 60cm Mikkel van Leeuwen – Moonshine Chick, Ride or Die

Mun ja Muumin eka esteluokka oli mennyt ihan penkin alle. Ei meidän koululuokkakaan ollut mennyt mitenkään mahtavasti mutta mä olin ehkä ajatellut sen johtuvan vain jännityksestä sillä täälä oli ulkomailtakin kisaajia ja mä en ollut ihan varma, mutta musta tuntui että mä olin kuullut jossain kohtaa hollantia. Mä toivoin että kukaan ei olisi yhdistänyt mua isään, vaikka mä tiesin että se oli turha toivo ja oikeastaan mä enää toivoinkin että mun paljastumisesta ei aiheutuisi ongelmia kenellekkään Hallavalaisista.

Mä olin ratsastanut Muumia liian varovaisesti esteradalla minkä vuoksi ponitamma oli esitellyt bravuuriaan ja se oli laukannut ensimmäisestä esteestä ohi. Vasta sen jälkeen mä olin jotenkin tajunnut että munhan piti oikeasti ratsastaa ponia eikä vain toivoa että se menee esteiden ylitse ja meidän radassa alkoi olemaan järkeä. Loppuradan mä en tainnut keskittyä kuin vain siihen että mä saisin Muumin jokaisesta esteestä ylitse ja toivoa että yksikään puomi ei enää tippuisi.

Lopulta me oltiin hitaimpia neljän virhe pisteen ratsukoita ja me jäätiin tällä tuloksella luokan toiseksi viimeiseksi. Mä toivoin että kaikki olisi vain tyytyväisiä siitä että muiden kouluradat sekä esteradat olivat menneet paremmin, sillä ainakin Minja oli ottanut sijoituksen samassa luokassa. Antaessani Muumin ravata verryttelyssä hetken ennen kuin ponitamma sai vielä kävellä loppukäynnit, mä olin pettynyt siihen miten huonosti mä olin ratsastanut ja että mä olin saattanut unohtaa sen asian että Muumia piti oikeasti ratsastaa. Mua alkoi jännittämään ihan hirveästi se, mitä huomenna tapahtuisi ja että mokaisinko mä yhtä hienosti sillä radalla, jolla oli oikeasti väliä.

Mä yritin vakuutella kaikille että mä olin ok vaikka mä en oikeasti ollut, mutta mä halusin vain olla rauhassa ja yrittää keksiä että miten mä muistaisin huomenna ratsastaa heti alusta asti ja saada Muumin hyppäämään jokaisen esteen oikeassa järjestyksessä sekä mieluusti vielä niin että jokainen puomi jäisi kannattimilleen, vaikkakin esteet ei hirveän isoja olleet. Ehkä mun olisi pitänyt osallistua Muumin kanssa parille extra estetunnille ennen kisoja…

Luokka 5 Mikkel van Leeuwen – Moonshine Chick, Ride or Die, 60cm

Tie Tähtiin kisa olisi seuraavana sunnuntaina. Mä en tiennyt oltaisiinko me Muumin kanssa valmiita ottamaan osaa, mutta mä yrittäisin ainakin parhaani sen suhteen että me pärjättäisiin kisoissa. Mä en ollut pitkään aikaan kisannut kahta luokkaa samana päivänä joten mä en tiennyt että miten meidän kisat menisi. Meillä olisi onneksi lauantaina jo samat luokat kisattavana, joten mä pääsisin kokeilemaan että miten meillä voisi sujua sunnuntaina. Mä toivoin että kaikki virheet tapahtuisivat noissa luokissa ja että mä voisin ratsastaa sunnuntaina paljon paremmin. Toisaalta mä en tiennyt että olisiko sittenkin ollut parempi vain kisata sunnuntaina, sillä jos paikalla olisi jotain, jotka olisi tuntenut isän niin pitäisikö ne mua ihan liikaa silmätikkuna? Vai olisiko mulla mahdollisuus lunastaa mun paikkani ihan omilla meriiteilläni? En mä tiennyt olisiko mulla mahdollisuutta luoda ikinä uraa omilla meriiteillä kun kaikki varmasti pitäisi mua aina ja ikuisesti huippuratsastaja Bastian van Leeuwenin poikana ja mä varmaan aina ja ikuisesti kulkisin isän varjoissa ratsastuspiireissä.

Mä saatoin tänään ottaa viimeiset puomitreenit omatoimisesti ennen kuin olisi kisaviikko. Mä olin pyytänyt muilta apuja puomien kanssa ja nyt mulla oli maneesissa muutama puomi siten että mä saatoin ylittää niitä ravissa ja laukassa sekä pari puomeista oli myös ihan matalina kavaletteina. Mua jännitti mennä puomeja omatoimisesti vaikka mä olinkin saanut harjoitella niitä jo useamman kerran. Kuitenkin yleensä joku oli ollut mun kaverina, mutta tällä kertaa mä en ollut varma että olisiko kukaan tulossa mun kanssa yhtä aikaa ratsastamaan. Harjattuani Muumin huolellisesti ja varustettuani ponitamman oli aika lähteä taluttamaan sitä maneesiin. Kun mä nousin maneesissa Muumin selkään, mä tajusin että mä olisin tänään oikeasti itse vastuussa siitä että ponitamma liikkuisi hyvin ja kaikki menisi muutenkin putkeen.

Kun mä annoin Muumin kävellä mä yritin pitää huolen siitä että ponitamma liikkuisi koko ajan reippaasti eteenpäin ja että mä saisin sen askeltamaan eteenpäin silloin kun mä pyysin sitä ja että se hidasti silloin kun mä halusin. Lopulta mä uskalsin kääntää Muumin ensimmäiselle puomille, ja mä ylitinkin sen muutamaan kertaan käynnissä molemmista suunnista, ennen kuin mä siirsin ponitamman raviin. Ravissa mä tein samoja juttuja ja muutenkin vain yritin pitää mielessä kaiken mitä Hannes, Nadja ja Aleksi on opettanut tunneilla ja miten mä muistin Muumin liikkuneen tosi hyvin.

Vauhdin kasvaessa ponitamma yritti alkaa mutkittelemaan puomeilla ja mä jouduin oikeasti pitää huolta siitä että Muumi liikkuisi sinne minne sen pitäisikin ja että se ylittäisi puomit keskeltä, eikä jostain päästä. Hitaasti ja varmasti kuitenkin ponitamma suoritti tehtävät ja lopulta me saatiin jopa laukassa hyviä suorituksia. Mä en tiennyt että olisiko mun pitänyt ottaa Muumin kanssa vielä toistoja, mutta mä olin lopulta tyytyväinen siihen miten ponitamma meni joten mä annoin Muumin vielä hetken ravata, ennen kuin mä siirsin sen käyntiin.

”Se meni Miska tosi hienosti” Aleksin ääni kuului jostain ja vasta nyt tajusin miehen istuvan Hanneksen kanssa katsomossa.
”Mie sanoisin että se sais liikkua ihan vähä eteenpiä, mutta muuten se oli hyvä”
Juttelimme molempien kanssa ratsastuksesta, ennen kuin pysäytin Muumin ja palasin ponitamman kanssa talliin. Ehkä mä voisin osata luoda itselleni nimen ratsastusmaailmassa. Huolimatta siitä että mä olin Bastian van Leeuwenin poika.

Helppo A Hard, Seela Aalia – Shahraiz Aquil, Ride or die

Nyt se kaikki oli virallista. Sashan ja minun nimeni luki Tie Tähtiin-kilpailijoiden listalla. Ajatus kupli mahassani, ja pisti poskilihaksia nykimään. Kaikki tuntui yhtäkkiä tosi todelta. Pitäessäni oikealla kädellä Sashan ohjasta kiinni kävellessämme maneesiin. Oli aika katsoa meidän yhteistyökuvioitamme koulun puolella. Kanssamme tunnille olivat tulleet Elina Oskulla ja Nio Virman kanssa.  Miskakin oli saapunut seuraamaan tuntia katsomon puolelle. Miksiköhän poika ei osallistunut itse tunnille. Olin nähnyt tuonkin nimen kilpailijoiden listalla. 

”Hei Miska! Voitko ottaa ton, ja kuvata ehkä pari klippiä? Se kamera aukee kun pyyhkäset vaan vasemmalle. Ei hirveen hankala”, hymähdin tuolle ja ojensin puhelimeni taskusta.  Miska näytti pelästyneen ensiksi pyyntöäni, mutta mukisematta nappasi puhelimeni ja nyökkäsi myöntävästi. Poika piteli puhelinta kaksin käsin, jotta se ei varmasti putoaisi tuon pienistä hyppysistä.

Hannes tipautteli tötsiä kentälle ihan lastentunnin omaisesti pujottelu väleille. Teki mieli kysyä, että ihanko oikeasti me tässä lähdettäisiin pujottelemaan. Oli pari pikkaisen isompaakin kysymystä itselläni kuin, kuinka saisin pujoteltua Sashan kanssa tötteröitä. Onneksi aika nopeasti selvisi, että niillä ihan tosi oli jokin muukin idea, kuin vain pujottelu päästä päähän. Täytyi kyllä sanoa, että Hannes selitti tehtävän niin monimutkaisesti tai sitten yksinkertaisesti, etten tajunnut hölkäsenpöläystä. Tavallaan tehtävän kulku oli selkeä, mutta missä kohtaa piti laskea, ja mitä piti laske, sekä miksi piti laskea. Kulmakarvani jäivät täysin kurttuun pohtiessani tehtävän antoa.

Sasha tuntui hyvältä lämmittelyissä. Hieman ehkä viikon aikana tunneilla oli päässyt pohjeapu unohtumaan, ja sain hieman hakea reaktiokykyä raipan kosketuksilla. Vasemmalle poni taipui hyvin, mutta oikea oli hieman nihkeä. Tuntui hetkittäin jopa siltä, etten saisi sitä veryteltyä auki. Pikku hiljaa oikeakin alkoi vertymään ja sain tammaa mukavasti molemmille puolille taipumaan, ja asettumaan. Päällisin puolin fiilis Sashasta sileällä oli hyvä. Luultavasti avaintekijät kilpailuissa olisi vain rentouden löytäminen, ja rytmin ylläpitäminen. Tamma kun aika helposti otti kierroksia.

Hanneksen tehtävää suoritettiin Sashan kanssa vähän pintapuolisesti. En kehdannut oikein kysyä selvennystä tehtävään, mutta emme saaneet huutiakaan, että olisimme ihan hukassa. Oliko se siis merkki siitä, että menimme jotenkin oikeinkin? Sasha ainakin tuntui mukavalta. Siitä oli hyvä jatkaa.

Luokka 1 Helppo C Mikkel van Leeuwen – Moonshine chick, Ride or Die

Perjantait oli omalla tavallaan kivoja mutta tavallaan myös jänniä koska me saatiin ratsastaa omatoimisesti. Tänään oli myös Hanneksen kouluvalmennus, johon Nio ja Seela olivat osallistumassa joten mä ajattelin että mä voisin mennä katsomaan sitä. Kuitenkin sitä ennen mä ajattelin ratsastaa Muumilla. Mä haluaisin hyödyntää kaikki mahdollisuudet, joita mä voisin käyttää siihen että mä saisin harjoiteltua Muumin kanssa ja näin ollen me voitaisiin ehkä pärjätä Tie tähtiin kisoissa.

Mä olin alkanut pyöräilemään tallille taas kun säät olivat paranneet sen verran että pyöräileminen oli taas mahdollista. Tallilla mä kävin ekana taukotuvassa jotta mä sain jättää mun eväät jääkaappiin koska tänään olisi pitkä päivä tallilla. Mä olin just lähdössä hakemaan Muumia kun Aleksi saapui paikalle.
”Moikka”
”Moi”
Taukotilan ovi kolahti uudelleen ja Nio, Seela, Elina ja Minja saapuivat paikalle. Puheensorinan hiljennettyä näin miten Aleksi loi katseen kaikkiin, ennen kuin mies avasi suunsa.
”Haluaako joku kilpailla jo lauantaina tavallaan lämmittelynä? Mie tiiän vaan tehdä ilmottautumiset oikein.”
”Olikos sielä mitä luokkia tarjolla?” Minja kysyi kaataessaan itselleen kahvia.
Aleksi luetteli luokat puhelimensa näytöltä ja huoneeseen palasi hetkeksi puheensorina kun kaikki miettivät luokkia.

”Mä voisin osallistua ainakin helppoon C:hen ja 60cm luokkiin. Ei varmaan tee yhtään huonoa kokeilla ottaa vähän tuntumaa Cooperiin kisakenttiin ennen kuin H-hetki on käsillä.”
”Voitaisko me kokeilla Virman kanssa metriä?” Nio kysyi.
”Me voitaisiin myös mennä metri” Maisa liittyi keskusteluun ennen kuin Aleksi kommentoi mitään.
”Okei, mie laitain teidät noihin luokkii. Mites työ muut?”
Lopulta kaikille halukkaille oli löytynyt oikeat luokat ja mä nappasin kypäräni ja ratsastussaappaani kaapista ja lähdin tallinpuolelle.

Muumin varusteiden ollessa ponitamman karsinalla, hain sen tarhastaan ja lopulta talutin ponitamman omaan karsinaansa ja aloin harjaamaan mustaa karvaa. Kevään tulon huomasi todellakin pölisevästä karvasta ja jossain kohtaa tuntui että mulla oli suukin täynnä Muumin karvoja. Lopulta ponitamma oli harjattuna ja varustettuna eikä enää puuttunut kuin oma kypäräni ja hanskat jotta olimme valmiita suuntaamaan Muumin kanssa maneesiin. Mä olin taluttanut ponitamman maneesiin kun Hannes tuli paikalle oman hevosensa kanssa. Mä en uskaltanut katsoa miehen päälle kovinkaan paljoa sillä mä tiesin että se oli satuttanut itseään kun se oli ollut ratsastamassa viimeksi.

Vaikka mä olin muutaman kerran ratsastanut Muumilla omatoimisesti oli se aina vähän jännittävää. Mä tiesin että Hannes piti mua vähän silmällä vaikka se ei sanonutkaan mitään ja se keskittyi pääasiassa oman hevosensa kävelyttämiseen.

Mä olin tutkinut vähän äitin ja muiden avustuksella koulurataa, joka meillä olisi edessä joten mä tiesin että mitä mun kannattaisi kokeilla tehdä jotta mä saisin tehtyä vähän valmisteluja kohti ekaa Tie Tähtiin osakilpailua. Mä yritin pitää Muumin reippaana heti alusta, ja samalla myös pitää huolen siitä että tumma ponitamma vastaisi mun apuihin heti kun mä olisin siltä jotain pyytänyt. En mä ollut täysin varma siitä, että osaisinko mä ratsastaa Muumia oikein ja vilkuilinkin välillä Hannesta, joka ajoittain seurasi mun menoa. Ilmeisesti mä en kai tehnyt mitään isoja virheitä kun se antoi mun jatkaa omatoimisesti ja lopulta mä uskalsin siirtää Muumin raviin. Meidän koulurata ei ollut kovin monimutkainen ja mä yritinkin vain muistella mitä mulle oli opetettu tunneilla Aleksin, Nadjan tai Hanneksen toimesta ja mennä sen avulla.

Ajoittain musta tuntui että Muumi meni tosi nätisti ja toisinaan musta tuntui että mä en tiennyt mitä ihmettä mun olisi pitänyt tehdä että mä olisin saanut ponitammaa liikkumaan paremmin. Lopulta mä olin saanut ratsastettua kaikki askellajit läpi ja oli aika antaa Muumin kävellä ennen kuin mä pysäytin sen ja laskeuduin sen selästä. Tallissa oli vielä aika hoitaa Muumi takaisin tarhakuntoon ja odottaa Hanneksen kouluvalmennuksen alkamista.

Helppo A Hard, Seela Aalia – Shahraiz Aquil, Ride or die

Suljin vessan oven ja istahdin pöntön päälle. Oli pakko antaa kyynelien valua pitkin poskia. Harmitti aivan älyttömästi äskeinen tunti Sashan kanssa. Samaan aikaan hävetti myös ihan totaalisesti. Olin maalaillut unelmissani aivan täydellisen onnistumisen. Oltaisiin Sashan kanssa menty niin hienosti, ettei kukaan sillä ikinä ollut mennyt. Niin että joka ikisellä hengittävällä olennolla olisi tippunut leuka maahan. Tiesin toki, ettei niin oikeasti olisi tapahtunut ikinä, mutta en odottanut ehkä näin isoa säätöä.

Tuntihan jatkui kaaos kierroksemme jälkeen edelleen aika kaahaamisena. Paransimme kyllä vähän, mutta en enää millään saanut Sashan kierroksia alas. Kun se oli kerran sen aloittanut, ei loppua näkynyt. Eikä tällaisen suorituksen jälkeen varmasti ollut asiaa kilpailukentille. Oikeastaan vielä parempi idea varmaan olisi ollut lopettaa koko ratsastus tähän. Ihan hirveää pa*kaa, ja vaati aina vaan rahaa ja rahaa. Odotas vain, kun opit jotain, niin oikeastaan tajuat vain, kuinka huono oikeastaan oletkaan. Hitto.

Vedin vessan ihan vain rutiinin omaisesti, vaikka ei olisi edes tarvinnut. Pyyhkäisin silmiäni ja hengitin syvään. Avasin oven ja suuntasin suoraan omalle kaapilleni.

”Noh miten meni?” Nio kysyi istuen tallituvan sohvalla puhelin kourassa.

”Ihan metsään. En mä usko, että pärjäisin Sashan kanssa kilpailuissa. Mut noh… Ainakin sentään kokeilin”, huokaisin avaten saappaideni vetoketjua. Nio vain nyökkäsi vähän mutisten jotain. Piti varmaan alkaa henkisesti valmistautua Valeraan. Selästä käsin pärjäsin tamman kanssa ihan hyvin, mutta miten raskas tulisikaan viikoista sen kanssa. Saisin jatkuvasti stressata turvaväleistä muihin hevosiin, varoa hampaita ja kaviota. Valera oli hieno, mutta helvetin raskas maastakäsin. Sitä paitsi olin jo unelmissani ratsastanut Sashan kanssa, ja pakannut kilpailutarvikkeita. Nyt sen sai vain varmasti haudata.

Pieni Milo poni tepsutti uskollisesti oikeassa kädessäni talliin sisälle samalla, kun toisessa kädessäni oli Pilkku. Molemmat pikkuponit vaativat liikuntaa. Olin lupautunut juoksuttamaan vekkuleita kentällä vapaana. Kaksikko oli hirveän kätevä napata tarhasta samaan aikaan. Kohta tosin olisi ongelmat edessä, kun vihreät alkoivat pilkottaa joka kulmalla. Varsinkin Pilkku tahtoi olla aika nero vetämään perässään.

Karvanlähtö oli parhaimmillaan, joten ajattelin hieman harjata molemmilta karvaa pois ensitöikseni. Pilkku sai jäädä karsinaan ensimmäiseksi ja jätin Milon käytävälle. Pikku poni seisoa törrötti käytävällä kuin Hööksin kuvastossa. Se oli vain syötävän söpö.

”Jokaisen hevosen omistajan lempi vuoden aika…” Naurahti Nadja kävellessään käytävällä vesipullon korkkia avaten.

”Jooh… tietää taas joka paikassa mitä lajia harrastaa”, hymähdin vähän. Pidin katseeni vain harjaamisessa, jouduin oikeastaan ihan kyykkimään, sillä Milo oli jopa minulle liian pieni.

”Kuule Seela… Ei tänään mennyt ihan putkeen…” Nadja aloitti.

”Joo mä tiedän. Ymmärrän myös hyvin miks mun taidot ei riitä Sashan kanssa. Ei tarvi kaunistella. Voin mennä Valeralla se on ihan okei.” Oksensin lauseen nopeammin kuin kuvittelin suustani pienen tekohymyn saattelemana. Nadja naurahti.

”Se että ei mene putkeen ensimmäisellä kerralla, mitä sitten. Kyllä sä opit vielä, ja menet Sashan kanssa. Tiedän, että siitä tulee vielä hyvännäköistä. Etkös kuitenkin niin lupanut Aleksille, vai joko luovutit?” Nadja katsoi hymyillen vain minua. Mahassani muljahti, ja vilkaisin tuota ihan vain varmistuakseni, että minulle puhuttiin. Puhuttiin. Minulle puhuttiin. Luovutinko tosiaan? Oikeastaan kyllä. Halusinko luovuttaa. En! En missään nimessä.

”Oikeasti?” Pysäytin nyt harjauksen ja nousin seisomaan Milon vierelle.

”Oikeasti oikeasti. Menette hardiin, eikö. Huomenna menet maastoon sen kanssa, kun on perjantai. Löydät vähän rentoutta ja sitä fiilistä. Sasha on parhaimmillaan siellä.” Nadja hymyili ja nosti vesipullonsa merkiksi, että oli tullut täyttämään vaan sen, ja jatkamaan sitten töitään.

Hymyilin kirkkaammin kuin Naantalin aurinko. Ehkä vähän hypähdin paikallani. Noi tyypit oikeasti uskoivat mun taitoihin. Työtä oli edessä ihan sikana, mutta sain Sashan. Missä oli kaikki muut kun haluaisin just nyt huutaa ilouutisen kaikille?!

100cm Hard, Seela Aalia – Shahraiz Aquil, Ride or die

Jouduin pienesti varmistamaan kiristäessäni Sashan satulavyötä tiukemmalle. Ainakaan meidän menomme ei jäisi satulavyöstä kiinni. Kainaloitani hikoilutti ja hanskojen vetäminen käsiin tuntui jo valmiiksi hankalalle, sillä jännitys oli tehnyt käteni nihkeäksi. Ilmeeni oli vakava. En halunnut keskittymiseni häiriintyvän. Halusin tänään onnistua törkeän hyvin.

”Tsemppiä!” Minja näytti meille peukkuja kävellessä meidän ohi. En ehtinyt edes oikein hymähtää tuolle kiitokseksi. Jännitti oikeasti ihan hirveästi. Tökin vain raipalla saappaan kärkeä odottaen yhteistä lähtöä tallista. Sashaan ei onneksi oma jännitykseni vielä tarttunut. Tuo maiskutti tyytyväisenä kuolaintaan ja kuunteli tallin ääniä.

Taivuttelin Sashaa pitkällä ohjalla ympäri maneesia. Aleksi ja Nadja asettelivat viimeisiä puomeja paikalleen. Kansamme tunnilla oli myös Osku, Toko, Hauska ja Muumi. Yleisöön oli päätynyt jonkun ratsastajan ystävät kameran kanssa, sekä Ciara ja Maisa. Ei siis riittänyt opettajien silmäparit, vaan oli ihan pari muutakin todistamassa, mikäli en saisi pidettyä Sashaa allani. Nadja oli päätynyt tunnille vain siksi, että omisti Sashan ja oli siksi tärkeässä asemassa minun tie tähtiin urallani tänä vuonna.

Saimme lämmitellä omatoimisesti hevosiamme kaikissa askellajeissa. Pääty-ympyrälle oltiin pystytetty pari kavalettia lämmittelyä varten.

”Sashan kanssa erityisesti kierrokset tuottavat ongelmia, mutta halutaan myös että se hyppäisi oikein päin hyvällä selällä, ja eteneminen olisi myös muutakin kuin jarruttelua. Näin ollen myös laukan ratsastaminen väleihin ei saisi olla vaan sipsuttamista, vaan selkeitä mietittyjä askeleita.” Aleksi selosti pienesti ottaessani laukkaa alle. Sasha oli herkkä, jonka takia tuon kanssa oli kiva aloittaa ratsastaminen. Apuja ei tarvinnut sen enempää herkistää, mutta oman kunnon loputtua kesken tulisi ongelmia. Lämmitellessä koitin keskittyä vain omaan jäntevyyteen, ja että jokainen nappi toimi, kun sieltä pyysi jotain. Kavaleteilla huomasin heti ensimmäisenä, että jos vähänkin jalkani horjahti paineen kanssa kohti kylkeä, Sasha otti siitä vauhtia lisää. Avainsanamme valehtelematta tuli olemaan siis oma istuntani varmasti monessa kohtaa.

Päivän tehtävä koostui kahden laukan pysty okseri sarjasta, jonka jälkeen suunnattiin lävistäjälle isommalle okserille, ja viimeisenä siitä suoristukseen pituushalkaisijalle pystylle. Osalle tuntilaisista tehtävä antoi hyppyihin enemmän tuntumaa, kun taas osalle välien ratsastaminen oli päätavoitteena. En ollut ihan varma millaista suoritusta minulta ja Sashalta toivottiin, tai siis hyvähän sen piti olla. Mikä sitten oli hyvä? Siinä vasta kysymys, mitä en kuitenkaan kehdannut esittää ääneen.

Aloitimme sarjan hyppäämällä sen oikeaan kierrokseen. Sashan laukka tuntui ihan hyvältä alla. Tuntui että tamma kulki hyvin koko selkänsä läpi ja kavaletitkin ylittyi ihan rennossa meiningissä. En ollut ihan varma oltiinko ehkä liiankin rentoja. Olisikohan pitänyt hieman herättää Sashaa. Nostaa päätä astetta ylemmäs ja valmistaa sarjaa kohden. Esteet olivat kylläkin ihan maltillisia. Hitto! Ohitettiin jo kulma nyt pitäisi tehdä jo ratkaisu. Tässähän selvitettiin, oliko musta ja Sashasta kisakentille. Emme me todellakaan voineet missään letkeässä rennossa laukassa mennä. Salamana päätin hieman nostaa Sashan nessun pyöreydestä ylöspäin, ja iskin hennosti pohjetta kylkeen.

Yup. Se oli virhe se. Johan mulla oli kirahvi alla, joka ampaisi esteille selkä notkossa. Tulimme liian isolla hypyllä pystylle, jonka jälkeen saimme rämpivät yksi ja puoli laukka-askelta ennen okseria. Nappasimme mukaan takapuomin räminällä. Jouduin hieman työntämään jalkoja irti Sashan läheltä, sillä tuntui jokaisen pienenkin vaikutuksen aiheuttavan reaktion. Olimme nyt kaarteessa ratsastaessa juuri siinä tilanteessa mihin meidän ei olisi pitänyt päätyä. Jarruttelevassa laukassa, ihan vailla rentoutta ja oikeinperin kulkemista. Great Seela! Vitsit ai vähän takareisikin haluisi krampata, no just nyt sille ei ollut tilaa.

Suorituksemme oli farssi. Aleksin ilme näytti juuri siltä, että tuo ei edes tiennyt mitä olisi sanonut. Itse olisin ollut valmis tirauttamaan pienet itsesääli itkut, mutta nyt ei vain asiaa ollut luovuttaa. Onneksi kypärän visiiri hieman peitti pettymyksen ilmettä kasvoilta.

”Seela…” Nadja huikkasi Maneesin reunalta vähän kutsuen sormellaan lähemmäs. Nainen näytti paljon rennommalta ilmeeltään kuin Aleksi suorituksen jäljiltä. Tuo käveli meitä vastaan rennosti hymyn häiven kasvoilla. Tarttuen kevyesti ohjaan, jonka jälkeen rapsutti Sashaa kaulalta ja hieman harjan alta. Nadja koitti hakea katsekontaktia kanssani, jonka saikin, kun olin valmis olla katsomatta satulan etukaarta.

”Kaikki hyvin. Sun ei tarvitse kilpailla nyt, tai suorittaa. Nyt ei tarvitse taistella kelloa vasten, tai näyttää kellekään täällä kuinka korkealle te voitte päästä. Nyt on se hetki, kun sun täytyy todistaa osaavasi olla tilanteen päällä. Ei paineen alla. Teillä oli rentous, ja rytmi. Se tulee esteille heti kun sä oot sata prosenttisesti istunnalla mukana. Sasha ei tarvitse muuta kuin täydellisen balanssin sun kehosta. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta kun sä löydät sen, te pääsette pitkälle. Älä koita ratsastaa jalalla tai kädellä yhtään, silloin olet ongelmissa. Nyt hengitä… hengitä. Sä pystyt tähän, jos vain keskityt olennaiseen.” Tuo tökkäisi vähän reittäni tsemppaavasti ja lähti takaisin maneesin reunalle. Osku oli vielä suorittamassa tehtävää, ja sitten olisi meidän vuoromme. Oli aika koota itsensä uuteen suoritukseen. Hengitä Seela Hengitä.

Luokka 2 Helppo B Minja Jaakkola – Black Cooper IV, How to ride

Tie tähtiin oli ollut vuoden vaihteesta asti yksi niistä puheenaiheista mitä Hallavassa suuresti kuuli. Heti kun vain ensimmäisen kerran oli tullut jotain tietoa siitä, missä kohtaa ensimmäinen osakilpailu olisi, oli kaikki alkanut jo miettimään tiimejä ja ratsuja. Mä kuuntelin muiden puheita hieman sivusta seuraajana, sillä mä luulin että mulla ei olisi ratsua.

”Meinaatko sä Minja osallistua?” Nio oli kysäissyt multa yks päivä kun olin ollut auttamassa tuntilaisia ja istuin varustehuoneessa.
”Mä taidan olla tänä vuonna vain ylimääräinen käsipari, ei mulla oo hevosta nyt kun Lilja muistuttaa lihapullaa ja sen pitäisi varsoa niihin aikoihin.”
”Ootko kysynyt Aleksilta? Varmaan Hallavastakin voisi löytyä sulle joku hevonen?”

Satulahuoneen ovi narahti juuri sopivasti samalla kun punapää esitti kysymyksensä.
”Mitä miusta ja Hallavan hevosista?”
”Minjalle ratsua Tie Tähtiin kisoihin” Nio ennätti vastaamaan Aleksille ennen kuin minulla oli edes mahdollisuutta puolustautua.
”Ei mun takia tartte miettiä mitään hevosta. Kyllä mä voin ihan mieluusti olla vaan kuskina ja jokapaikan häslänä” yritin toppuutella.
”Kyllä myö sulle joku hevonen löyetää. Onhan nuita joilla ei ole hoitajaa niin saadaan siutkin kisaamaan taas”

Keskustelu oli päättynyt siihen että mä olin lopulta valikoinut Cooperin kisaratsukseni. Tummassa ruunassa oli ollut alkuun totuttelemista pienen suomenhevosen jälkeen, sillä Cooper oli kuitenkin paljon isompi kuin Lilja sillä oma tammani oli vain 150cm korkea, kun taas Cooper oli melkein 170cm. Onnekseni Iinekselle oli sopinut että me vaihdettiin tunneille ratsua joten pääsin alkuun tutustumaan Cooperiin Aleksin silmien alla tiistaisin tunneilla ja olin muutamana perjantaina vuokrannut mustaa ruunaa ratsastaakseni sitä vielä vähän lisää ja opetellakseni lisää sen nappuloita.

Cooper oli omalla tavallaan herkempi kuin Lilja joten ruunan ratsastaminen oli todellakin vaatinut alkuun sopeutumista. Olinhan mä kolmannella kerralla päätynyt tekemään tutkimusta Hallavan maneesin pohjaratkaisusta, Cooperin säikähtäessä jotain maneesin yllättävää naksahdusta pikkupakkasella. Kuitenkin sen jälkeen mä olin suurinpiirtein pysynyt ruunan selässä ja oikeastaan meidän yhteistyö oli alkanut sujumaan koko ajan paremmin. Tietenkinhän mä ehkä tavallaan toivoin että Cooperilla olisi vain hyvä päivä silloin kun me lähdettäisiin kokeilemaan onneamme ensimmäisessä Tie Tähtiin osakilpailussa, mutta ehkä me ei otettaisi kisasta kovinkaan isoja paineita ja mentäisiin vain kannatuksen vuoksi mukaan.

Parhaanihan mä kuitenkin ajattelin kokeilla tehdä, mutta mitään tulostavoitetta mä en kuitenkaan uskaltanut asettaa koska ei voinut olla millään tavalla varma siitä että homma tulisi menemään hyvin.

Helppoa A Hard, Seela Aalia – Shahraiz Aquil, Ride or die

Aleksi pyöritti kynää sormiensa välissä, vähän pitäen suullaan mietintä ääniä. Listaan oli kirjautunut jo Ciara Monalla hardiin, Niko ja Väinämöinenkin olivat nousseet mediumiin. Miska kilpaili toistaiseksi yksinään easyssä.

”Minja tulee Cooperin kanssa mediumiin samoin Elina Oskulla… hardissa on vielä Maisa ja Savu” Tuo mutisi kirjaillen paperille ylös. En oikein osannut sanoa mitään tilanteeseen. Mikään ei kuitenkaan olisi ollut minun päätettävissä.

”Saanko toivoa sen verran, että ei Miskaa”, koitin hymähtää, etten lynkkaisi Miskaa täysin, mutta kyllähän tuo tiesi varsin hyvin etten sitä halunnut.

”Juu en mie sitä siulle meinannutkaan. Mutta…” Aleksi piti raivostuttavan pitkän hiljaisuuden, kunnes kirjoitti lappuun: ”Sasha tai Valera. Testataan molemmat ja katsotaan mihin päädytään. Valera olisi kyllä ihan hyvä lomailla hieman kilpailuhulinasta, sillä se vaatii niin paljon huomiota kilpailupaikoilla luonteensa takia”, tuo mutisi pienesti. Valerahan oli älyttömän hieno, mutta toden totta aiheutti paljon harmaita hiuksia kilpailumatkoilla, ja ehkä sai jopa välillä hävetä muiden edessä sen äkäisyyttä.

”Kokeillaan. Tulet ainakin yhdelle estetunnille Sashan kanssa, ja jos sie handlaat sen kuumumisen, niin saat kilpailla sillä.” Tuo kertoi vakavaan sävyyn. Silmäni kiilsivät onnesta ja olin jo hihkaisemassa myöntävää vastausta.

”Mutta Seela, sie tai mie tiedän, että teet kyllä kovasti töitä. Nyt siun pitää vain tuplata se. Sasha on jo kokenut kilpailukenttiä, ja se tamma on ihan eri luokkaa kuin Melli tai Savu. Siun ei kannata asettaa rimaa liian ylös tai putoat ja korkealta. Kaikki ollaan siun tukena, mutta nyt siun pitää astua monta askelta myös itse ylös.” Aleksi ei ollut tavallaan ilkeä eikä epäuskoinen. Vaan kertoi kuinka asiat on, katsoen minua silmiin.

Purin hieman huultani, ja mahassani muljahti äskeinen puhe. Silti suupieleni kääntyivät ylöspäin pienesti.

”Kuule sä voit laskea riman ihan siihen tasoon mihin haluat, mutta mä lupaan, että me haetaan rankingpisteet kotiin Sashan kanssa…” Virnistin ivallisesti tuolle jatkaen: ”Aloitan vaikka aamu viideltä. Kerrot suunnitelman ja sen mukaan mennään. Et pety mun tekemään työhön.” Hymyilin itsevarmasti nousten ylös toimiston tuolilta.

”Tiedän sen Seela.” Kuului Aleksin varma, mutta lempeä ääni selkäni takaa. Sanat sai pienen hymähdyksen kasvoilleni suunnatessani kaapille.

Kaapin avatessani tunsin vasta perhoset vatsassani, ja pienen rimakauhun luoman huonon olon. En oikeasti ollut niinkään varma rankingpisteistä tai varsinkaan onnistumisestani Sashan kanssa. Hyvin mahdollista, että en edes pärjäisi tamman kanssa. Aleksin ja minun väliseni tyyli jutella vain oli tuo, ja tällä kertaa ehkä heitin liikaa lupauksia, ja tuo tiesi sen. Silti mielessäni ei ollut pienintäkään hiventä tahdosta olla yrittämättä täyttää niitä.

Käsissäni oli ketterä siro arabiristeytys. Tamma, jolta löytyi vauhtia, käännösakselia, liikettä ja taitoa. Kaikki nopat olivat oikeastaan itselläni. Jos en onnistuisi vakuuttamaan Aleksia ja Nadjaa estetunnilla pätevyydestäni saisin välittömästi haudata unelmat Sashasta. Tilanne muistutti koekuvauksia. Jokainen pieni nyanssi ja seikka pystyisi murtamaan päämäärän.

Nappasin kaappini hyllyltä ponnarin ja lähdin sutimaan hiuksiani korkealle ponnarille. Hiukseni olivat paksuuntuneet pienesti, joka teki niiden yhteen kasaamisesta vaikeaa. Vaikeutta lisäsi myös käteni tärinä. Adrenaliini purkautui kehossa pienenä tärinä. Näin paljon minua jännitti tuleva. Halusin onnistua. Sanoihan Aleksi sanat, että tietää sen, ettei pety mun työhön. Se työ alkoi nyt. Here I come Sasha and Tie Tähtiin!

Luokka 1 Helppo C, Mikkel van Leeuwen – Moonshine chick, Ride or die

Kun leiri oli ohitse, oli kaikkien puheet kääntyivät kohti Tie tähtiin kilpailuja. Kisat olivat tuossa kohtaa muka todella kaukana, mutta nyt niihin oli enää pari viikkoa aikaa. Alkuun mä olin ollut tosi innoissani kisoista koska kisareissuilla oli ollut kivaa, mutta kun mä olin kuullut millaiset tän vuoden kisat olivat, mua alkoi jännittämään tosi paljon enemmän.

Tänä vuonna kisat olisivat paljon isommat ja niissä olisi myös useampi kisapäivä. Mukana olisi tänä vuonna myös isoja luokkia ja mä en tiennyt että matkustaisiko niihin kisaamaan myös ulkomailta ihmisiä ja olisiko ne sellaisia, jotka voisi tietää mun taustoista. Kaikki varmaan ihmettelisi miten mä en omistanut vielä montaa omaa kilpaponia ja valmentautunut kunnolla sen vuoksi kuka mun isä oli. Kun mä olin kuullut tästä, mä olin hetken halunnut jättäytyä pois joukkueesta, johon mä olin lupautunut. Ciaraa ei varmaan olisi ainakaan haitannut jos mä olisin jättäytynyt pois. Seelasta ja Niosta mä en tiennyt että miten ne olisi suhtautunut mutta mä epäilin että niitäkään ei olisi haitannut.

Ehkä mun pitäisi vain pyytää äitiä ilmoittamaan Aleksille että mut voi jättää pois joukkueesta koska en mä tiedä uskallanko mä ratsastaa jos sielä on jotain, jotka tunsi tai tiesi isän. Tai ehkä kukaan ei enää olettaisi että musta tulisi niin kuin isä. Ehkä kaikki olisi päätellyt että mun elämä ei menisi niin kuin sen oli ajateltu menevän sen jälkeen kun isän onnettomuus tapahtui ja me muutettiin äidin kanssa pois Hollannista. Ehkä mä voisinkin olla vain oma itseni ja tehdä parhaan mahdollisen suorituksen Muumin kanssa meidän oman taitotason luokassa.

Kai mun pitäisi vain toivoa että mä osaisin ratsastaa Muumia niin että mä saisin hyvät radat alle ja että mä en nolaisi kaikkia. Ehkä… Ehkä mä en uskalla poistua kisapaikalla rekasta ennen kuin on ihan ihan ihan pakko laittaa Muumi valmiiksi ja lähteä verryttelemään ponitammaa ennen meidän ensimmäistä luokkaa. Ehkä mä voisin sillä välttää kaikki huhut ja muut puheet ja vain keskittyä ratsastamiseen…