Luokka 3 Helppo A, Sanna Vihiniemi – Salakapakka, Vihiniemen Viipottajat
Tehtävä 17. ärtymyksen, käännähti, ähelsi, seisoi, piankos


Sälli käännähti hieman liian vauhdikkaasti kentällä irtojuoksutuksessa ja piankos huomasin orin kengän kilisevän jalassa. Tietenkin näin piti käydä päivä ennen finaalia, varsinkin kun meidän olisi pian tarkoitus lähteä ajamaan kohti Lappeenrantaa. Onneksi rakas mieheni on kengittänyt irtokenkiä jonkin verran, joten kiikutan hevoseni oritallin käytävälle ja lähden etsimään Eliasta anova koiranpentu ilme kasvoillani. Löydänkin miehen tammatallista laittamassa Katea kuntoon. “Toii, mä tarviin sua oritallissa”, piipitän mahdollisimman neito hädässä -äänelläni. Elias syöksyy miltein heti luokseni karsinasta. Ehkä puolisollani olikin vielä jotain hyvääkin itsessään, vaikka nykyään pääasiassa tiuskikin varsinkin valmennuksissa. Onneksi koiranpentu on hieman rauhoittanut miestä, sillä pentu oli nykyään aina Eliaksen mukana valmentamassa. Pienellä ei vieläkään ollut nimeä, mutta näytti tykkäävän nukkua Eliaksen jalkojen välissä tai kävellä miehen vierellä tuijottaen tämän huitovia käsiä, kun Elias käveli maneesissa näyttämään jotakin tai korjaamaan ratsastajan asentoa.

Sälli seisoi käytävällä kuin tatti, kun Elias ähelsi orin kengän kimpussa. Miehen ärtymyksen kykeni aistimaan, joten orinikin varmasti yrittää keskittää kaiken energiansa paikallaan pönöttämiseen, ettei mies huutaisi pienelle raukalle. Puolisoani ei tuntunut lainkaan huvittavan hakata kenkää takaisin jalkaan kiinni, sillä ei me voida ilmankaan niitä kisata. Eikä tämä tyttö kyllä yhden kengän takia jätä finaalia välistä! Meidän olisi tarkoitus huomen aamulla lähteä kohti Lappeenrantaa. Ei sinne ajaisi kuin miltein neljä tuntia, joten päätimme lähteä finaalin aamuna. Pian orilla oli jalka takaisin käytävän pinnalla ja kenkä jalassa, kun Elias suoristautuu ylös. Tämä rapsuttaa pikaisesti Sällin lapaa muka huomaamattomasti ja murahtaa kengän olevan takaisin paikoillaan. “Kiitos rakas”, totean ja suukotan jääräpääni poskea. Elias lähtee kävelemään takaisin kohti tammatallia hieman paremmalla tuulella. “Et nyt sit keksi mitään typerää yön aikana”, totean orille, joka katsoo minua jopa puoliloukkaantuneena, kuin sanoen ettei nyt ikinä tee mitään typerää. Irrotan orilta käytävän ketjut riimusta ja otan riimunnarun hevoseni kaulalta, se on jo riimussa kiinni. Lähdemme kävelemään kohti pihattoa, jossa orin paras ystävä Crou jo odotteleekin matalaa hörinää pitäen. Se tuo hymyn huulilleni, onneksi meidän jytkyt pitivät toisistaan.

Share: