Lakkaa usuttamasta haisevia luonnonhenkiä niskaani

Iivari von Hoffrén
Dzelzainin pääosakas

“Merkitseekö Napue sinulle mitään?”

Iivari kohotti katseensa miekasta ja sen puoliksi huolletusta terästä. Efim istui pitkän penkin toisella syrjällä, käsi pysähtyneenä kesken vanttuunparsinnan ikään kuin työ ei voisi jatkua ennen vastausta. Hänen silmänsä porautuivat ikävästi iholle, eikä kysymyksellä yllätetty tiennyt, pistelikö tuijotus pahemmin kuin puheenaihe.

“Pitäisikö? Kuinka niin?”

Kyllähän se merkitsi. Slaged vid Napo, Napuen taistelu, jos sillä ei ollut väliä niin ei sitten millään. Iivari jatkoi terän puhdistamista liian välinpitämättömästi ollakseen uskottava.

“Tiedätkö mikä on Tngri?”

“Mihin ristikuulusteluun olen päätynyt?”

“En pitkästytä sinua siis sillä yksityiskohdalla. Yöllä unessani sellainen kuitenkin käski kysymään sinulta Napuesta. “Veljen veri pellossa” lisäsi loppuun, jos se jotain tarkoittaa.”

Efim jatkoi paksun luuneulan pujottelemista nahan rei’istä. Hän siristi silmiään nähdäkseen värisevässä tulenkajossa aivan kuin keskeytystä ei olisi tapahtunutkaan, luultavasti Iivaria helpottamaan. Jälkimmäinen oli pinnalta tyyni, mutta ei tarvinnut olla mikään meedio huomatakseen kuinka sisällä myrskysi, ja siksi talon isännän hienovarainen huomaavaisuus oli pantava merkille. Oli vain kaikille osapuolille parhain vaihtoehto antaa von Hoffrénin tasoittaa mielensä ennen tunnepaineen lisääntymistä, sillä sitä oli pään sisässä jo tarpeeksi ennestään. Ajatukset, muistot, toiveet ja pelot liitelivät ristiin törmäyksiä välttämättä.

Kryptinen lause ei auennut Iivarille sen paremmin kuin Efimillekään — toki viittaus voisi kohdistua kaikkiin kentälle jääneisiin aseveljiin, mutta se tuntuisi liian itsestäänselvältä. Se ei siis sisällöllään järkyttänyt, ja vaikkei muistot kyseisellä pellolla leimahtaneesta Helvetin esikartanosta olleetkaan parhaimmasta päästä, ei niidenkään esiintuominen laivaa näin pahasti keikuttanut. Ehei: se mikä Iivaria kylmäsi, oli kuinka ihmeessä Efim oli osannut tipauttaa Napuen keskusteluun? He eivät koskaan olleet pintaraapaisua tarkemmin paikasta puhuneet (sen kunnian olivat saaneet vain Vitaliya, Ilona ja — hrrh — Icarus Kristiansen), joten… Oliko tuon luona todellakin vieraillut yön aikana tngri? Mikä sitten ikinä olikaan. Se sai jo ajatuksena luuytimen hytisemään, niin hyvässä kuin pahassakin: henkien olemassaolo oli kuumottava ajatus, mutta toisaalta se voisi myös tarkoittaa sitä että pitkät savukodassa vietetyt illat eivät olisikaan olleet silkkaa huuhaata ja ajanhukkaa.

Yhä kaiken kokemansakin jälkeen Iivari jaksoi olla skeptinen mikä todistamattomaan puoleen maailmasta tuli. Hän oli nuorena käynyt kirkossa vain normeja eli vanhempiaan miellyttääkseen, ja ylipäätänsä mies tunnettiin siitä että hän uskoi asioihin vasta kun näki ne. Oman elämänsä mullistuksia hän ei kyennyt selittämään, mutta uskoi niiden olevan totta koettuaan ne omissa nahoissaan. Sen sijaan kehärummun paukkeesta, absurdeista, miltei groteskeista rituaaleista ja kamalista juomista tuo oli saanut pelkkää päänsärkyä — ainakin tähän saakka. Voisiko Efimin tietämys asioista joita hänen ei kuulunut tietää olla hyvä merkki? Oliko tuolla jossakin sittenkin joku, joka oli kerta toisensa jälkeen kuullut shamaanin jollotuksen?

Oliko olemassa henki, joka todellakin auttaisi pääsemään riivaajasta eroon? Toiveikkuus ravisti Iivaria enemmän kuin mikään muu tunne.

Jollakin kimurantilla tavalla Iivari tunsi ensin suurta mielihyvää herätessään pieneen, toistuvaan kipuun ohimollaan. Herääminen tarkoitti sitä että hän oli nukkunut. Nukkunut! Se oli mahdollista vain täällä jumalan selän takana kaikkien karvaiden litkujen ansiosta, ja jokainen tajuttomana vietetty tunti tuntui lisäävän uskoa elämään ja yhteiseen hyvään.

Silmät kuitenkin toivat avautuessaan mukanaan karun totuuden. Iivari oli herännyt terävän kynnen neppailuun, eivätkä vierelle kyykistyneen tökkijän kierresarvet olleet koskaan mieluisa näky.

“Tiedätkö kuinka kovasti kuorsaat, koko talo tärisee tupaa myöten? Voisi luulla että tuon kokoisessa kärsässä ilma kulkee, mutta erehtyväisiähän tässä kaikki ollaan.”

Iivari ei tarttunut syöttiin vastaamalla mitään, vaikka mielessä se toki kävikin. Mielenosoituksellisesti hän käänsi katseensa kattoon ja esitti kuuromykkää, mikä toimikin hetken — kunnes musta kynsi nasahti uudestaan päähän, upoten tällä kertaa syvemmälle. Iivari älähti ja räpisteli itsensä istualteen nopeammin kuin kuumalle hellalle loikannut kissa.

“Mitä nyt taas?” hän murisi painaessaan tuoretta, kirvelevää haavaa sormellaan. Kuu loisti kupruilevan ikkunan takana kuin auringon kelmeä serkku. Pakkaskukat kukkivat karmeista.

“Taas? Siitähän on jo viikkoja aikaa kun viimeksi tapasimme. Itse asiassa olen jättänyt sinut varsin kiitettävästi rauhaan, enkö vain? Sitäkin suuremmin olin yllättynyt ja pahoillani saadessani… palautetta, niinsanotusta painostamisestasi.”

Scox piti pienen tauon antaakseen ilmapiirin viilentyä. Hän oli noussut ylös, ja vaikkei pituudeltaan mies (jos häntä sellaiseksi pystyi edes kuvaamaan) päätä huimannutkaan, vaikutti tuo äkkiä paljon suuremmalta kuin oli. Uhkaavammalta. Se sai Iivarin mielen tekemään vetäytymistä lähemmäksi hirsistä seinää, mutta välttääkseen kaikin keinoin antamasta myöten edessään seisovalle azuralle hän jätti sen tekemättä. Hiljaisuudessa tippui vain uhmaava katse, kysyen “entä sitten?”

“Eniten huvituttaa nämä riivausväitteesi. Hah! Käytän vain lainsuomaa oikeuttani periä perittäväni takaisin, näkisitpä mitä oikea riivaukseni on. Et kestäisi päivääkään.”

“Minkä lain?”

“Moraalisen lain. Vaan eikö sinustakin ole aivan kohtuullista vaatia miestä pitämään sanansa. Montako kertaa olen joutunut muistuttamaan ettet voi rikkoa verivalalla sinetöityä sopimusta?”

Tämä samainen saarna oli kuultu jo ainakin tuhatsataneljäkymmentä kertaa, eikä Iivari olisi voinut olla siitä tuskastuneempi. Hän veti henkeä ikään kuin tasoittaakseen itsensä ennen kuin katsoi pienellä uhmalla Scoxia silmiin henkiset sarvet tanassa.

“Onko tämä todellakin taas toistettava? En pysty luistamaan osuudestani — voisinpa — ellet ensin kerro mikä se on. Kauanko aiot pitää minua löysässä hirressä? Toteuttaisin pyyntösi ilomielin jos vain sillä päästäisit minut tästä!”

Scox vastasi symbolisesti ojentamalla kätensä ja silittämällä istuvan leukaa hellästi kuin tuo olisi lemmikkikoira. Pieni puudeli von Hoffrén, koittiko se riuhtoa talutushihnaansa? Murisi ja ravisti sievää sylikoiran päätään? Iivari läimäisi kylmän käden vihaisena pois ja tunsi kiehunnan sisällään. Millaista nöyryytystä!

“Sinusta kuuluu aina sama rutina,” Scox velmuili. Hän hymyili niin että hampaat näkyivät, mutta silmiin saakka ilme ei ylettynyt. Ne olivat kuin padot jotka pidättelivät takanaan möyryävää villiä vimmaa, hillitsemään jotain mitä tuo olento itsekään ei tahtonut päästää valloilleen. Jokin kasvoissa sai Iivarin viimein nojautumaan hieman taaemmaksi kun azuran karhea ääni jatkoi puhetta.

“Luuletko reppana todellakin että pikkuiset ystäväsi saisivat minut purkamaan valan? Osuuteni on aivan puhdas! Milloin palveluksesi olisi täytettävä — kolmenkymmenen päivän vai kolmensadan vuoden kuluttua, siitä emme sopineet mitään,” Scox selosti tietäen olevansa oikeassa. “Näin ollen sinä se tässä olet ainoa kuka sanojaan koittaa syödä.”

Tottahan se oli, mutta siitäkin huolimatta Iivari mietti kuumeisesti miten kiertää syytökset, kääntää sanainen säilä takaisin käyttäjäänsä vastaan. Turha vaiva.

“Olet viihdyttävä kuin pieni eläin, joten saat vielä tämän kerran myöten. Viimeisen varoituksen. Lakkaa usuttamasta haisevia luonnonhenkiä niskaani ja etsimästä pakotietä, sillä sitä ei ole. Jos koen tämän vielä uudelleen, tuta nahoissasi tehneesi virheen.”

“Anna tulla vain, kyllä minä ärsyttämisestäsi maksaisin mieluusti vaikka muutaman ruoskaniskun,” Iivari näsäili. Oli häntä mitättömämmistäkin syistä kuritettu, kyllä keppi lauloi lapsuudessa useammin kuin kerran. Pakaroita kuumotti yhä muistella miten komeasti isän peruukki roihahti kynttilänliekistä — ja alla olevat aidot hiukset myös… Muisteluiden tuoma uhmakkuus kuitenkin muuttui pelkoa peitteleväksi vihaksi Scoxin seuraavan toteamuksen kohdalla.

“Ah, en minä suinkaan palkintoporsastani pieksisi. Mutta mitenköhän sen laumatoverit vinkuvat kuorossa jos niitä vähän pistää? Sellainen emakko kuin Vitaliya laittaa kyllä hanttiin isosti, kerranhan jo kokeilin…”

Iivari samaan aikaan tiesi azuran vain pelottelevan häntä nöyräksi, mutta toisaalta puheet oli syytä ottaa tosissaan. Niin jäinen ja kyynistynyt kuin kalpea mies olikin, hänen omatuntonsa ei koskaan lakkaisi soimasta mikäli tuon itsepäisyyden vuoksi sivulliset saisivat siipeensä. Hampaat purivat yhteen pitääkseen kielen kurissa ja yllyttämästä Scoxia lisää, mutta tuopa ei yllykkeitä edes kaivannut vauhtiin päästyään.

“Entäpä tämä uusi nasu, Ilonako oli? Voin viedä hänelle rakastavia terveisiä sinulta. Melkein jo odotan että töppäät, niin saisin oivan syyn kokeilla miten possu vikisee. Vai oletko jo itse kokeillut?”

Inho suorastaan tihkui Iivarin kasvojen jokaisesta juonteesta kun hän nousi ylös. Sanoja ei tarvittu kertomaan vierailuajan olevan ohi, mikä tietenkin vain hymyilytti sarvipäätä. Hän oli osunut jälleen kerran napakymppiin, minkä kunniaksi tuo vain levitti kätensä ja astui askeleen taaemmaksi vihjatakseen sanoneensa kaiken sanottavansa. Boom, tiputa mikki, kuten nykynuoret muotoilisivat.

“Koita poika pysyä ruodussa. Ethän tahdo tehdä tästä minulle liian hauskaa? Muuten en ehkä koskaan tahdo päästää sinusta irti,” virnistelevä Scox veisteli viimeisiksi sanoikseen ennen katoamistaan yöhön. Jäljelle jäi vain sängyn vieressä uhmakkaana seisova Iivari, joka ei edes huomannut paljaiden nilkkojensa palelevan hervottomina yöasun helmojen alla. Niin raivoissaan hän oli.

Mitä tässä tulisi tehdä? Millä tavoin Efim auttoi, vai oliko siitä sittenkin vain enemmän haittaa? Pitäisikö jatkaa samalla linjalla, vai tehdä mitä käsketään ja lopettaa? Totteleminen, azuran suoranainen kumartaminen, olisi vihoviimeinen asia mitä Iivari tahtoi tehdä, mutta toisaalta läheisillä kiristäminen oli tehokasta. Alhaista, kieroa ja epäreilua, mutta silti toimivaa.

Tänä yönä unta olisi varmasti turha enää odottaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top
Siirry työkalupalkkiin