Pehmeän valkeaa

Topaz“Tuleeko sinun koskaan kuuma tuossa puvussa?” Topaz sanoi suunnaten katseensa kohti Clefyddiä. Suureen nahkapukuun sonnustautunut mies näytti suloiselta poimiessaan mättäältä pieniä leskenlehtiä. “Saatko sinä nukutuksi öisin, vai meneekö ne uusia kysymyksiä pohtiessa?” tämä vastasi nopeasti, nostamatta katsettaan maasta. 
“HEI!” nainen parkaisi hiljaa ja nosti kädet puuskaan rinnukselleen. “Minusta olet vain niin mielenkiintoinen…” Topas jatkoi, sanojen hiljetessä lopussa epämääräiseksi mutinaksi. Tämä taisi olla vasta toinen kysymys tälle aamulle, mutta Clefyddistä oli alkanut paljastua pahanenkin vitsiniekka. Tällä tuntui aina olevan nasevat vastaukset valmiina.

“Ei tule, kun osaa magiaa.” tämä kuitenkin vastasi lopulta tosissaan. “Äh, niin. Tyhmä minä.” Topaz vastasi häpeissään. “Ei tyhmä mutta..” mies ehti aloittaa, kunnes Topas keskeytti tämän napaten kiinni maskin nahkaisesta nokasta. “Voit jättää tuohon, kiitos.” nainen sanoi ja päästi irti, peläten hieman että meni liian pitkälle. 
Clefydd kuitenkin vain henkäisi huvittuneena ja osoitti pusikkoa, joka naisen oli pitänyt käydä läpi jo aikoja sitten. 

Päivä oli vasta alkamassa, mutta oli jo tuskallisen kuuma. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta täysin armotta. Nyt oli aika kerätä osa yrteistä, etteivät ne ehtisi palaa karrelle ja kuolla. Sade tekisi erittäin terää, mutta ei auttanut kuin yrittää mennä varjosta varjoon ja muistaa siemaista vesipullosta aina silloin tällöin.
Tämä oli kolmas päivä, jonka Topaz vietti ruttotohtorin opissa, mutta he tulivat jo juttuun. Tosin nainen epäili välillä, osasiko lukea Clefyddiä oikein. Eniten hän tietysti pelkäsi olevansa ärsyttävä oppilas.

“Tohtori!” Topaz sanoi ja osoitti haltioituneena metsän laitaan hyppinyttä, lumivalkeaa kaniinia. Clefydd kääntyi tuijottamaan eläintä, jonka liikkeet olivat jotenkin väkinäiset. “Sillä ei taida olla kaikki hyvin?” Topaz sanoi ja käveli hieman lähemmäs. Jänön toinen etunen oli vaurioitunut, ulkonäöstä päätellen jo aikaa sitten. Sen suuret haavat märkivät jo pahasti ja käpälän ympärys houkutteli lentäviä ötököitä. 
“Meidän pitää auttaa!” Topaz sanoi huolestuneena, mutta tohtori ei liikkunut. “Tätä on turha enää auttaa.” mies sanoi Topazille, joka tuijotti tätä surullisena. “Se kuolee iltaan mennessä.” mies jatkoi tyynesti ja siirtyi sitten takaisin poimimaan. Topaz tuijotti nyt maahan käpertynyttä kaniinia ihmeissään. “Mutta ei välttämättä, jos autetaan heti!” nainen pisti vastaan ja nosti verisen pitkäkorvan huivinsa suojiin. 
“Topaz ei.” Clefydd sanoi vielä, mutta naisella ei ollut aikomusta jättää eläintä, tämä ennen lähtöään vielä mulkaisi miestä vihaisesti ja lähti sitten juoksemaan eläin käärittynä syliinsä.

Topaz tuli mökille täynnä rohtoja ja lääkkeitä, tämä laski kaniinin pöydälle. Se hengitti jo raskaasti, kai hieman peloissaan ihmisen käsittelystä. “Kyllä sä vielä tulet kuntoon.” Topaz sanoi kyynel poskella. Mutta tiesi kai itsekin, että nyt tarvittiin myös pientä ihmettä. 
Viitisentoista minuuttia myöhemmin nainen oli saanut putsattua ja ommeltua haavat kiinni. Kani makasi rauhallisena pehmustetulla pöydällä ja Topaz katseli tätä kauempaa huolestuneena. Nainen otti lopulta laukkunsa ja suuntasi Clefyddin luo pyytämään anteeksi.

Kaksikko tuli myöhemmin yhdessä mökille ja mies tuijotti hetken eläintä, joka näytti nukkuvan silmät hivenen auki. Se oli syönyt puolet Topazin antamista ruoista ja näytti hieman parempi vointiselta. “Teit hyvin, mutta kani ei silti selviä.” mies sanoi hiljaa. Nainen ei ollut ymmärtää mistä moinen pessimistisyys. “Ainakin se saa kuolla mukavasti, eikä pedon syömänä.” Clefydd jatkoi huomatessaan Topazin harmituksen. 
“Onhan se todella huonossa kunnossa, mutta eikö sillä ole edes mahdollisuutta?” nainen supatti. “Oli sillä, kun otit sen. Mutta se ei valitettavasti riitä tällä kertaa. Äläkä pahoittele toimintaasi, en minä suutu moisesta.” Clefydd jatkoi ja suuntasi ulos mökistä, jättäen Topazin huoneeseen yksin. Nainen istuutui huoneen perällä olevalle pedille lepäämään hetkeksi, mutta päätyikin nukahtamaan.

Vasta iltapäivän säteiden osuessa naisen kasvoihin, tämä heräsi. Topaz etsi kania katsellaan ja näki, miten se makasi edelleen pöydällä. Tällä kertaa eläin ei liikkunut, se oli jo poissa. Silmiä alkoi kirveltää, eläin oli niin kovin kaunis ja sen pehmeään turkkiin olisi halunnut upottautua kokonaan. Oliko todella ollut jo liian myöhäistä, oliko kanilla jo kenties jokin paha tulehdus kehossaan? Mistä ruttotohtori oli tiennyt, että kanin auttaminen oli turhaa? Oliko mies käynyt tekemässä kanille jotain Topazin nukkuessa, koska ei halunnut olla opettajana väärässä? 
Viimeinen ajatus tuntui melko rajulta, mutta toisaalta Topaz tunsi miehen vielä melko huonosti. Saattaisiko Clefydd tehdä jotain sellaista näpäyttääkseen uutta oppilastaan? Ei, eivät parantajat niin voisi tehdä, edes erikoinen nokkamaskinen mies.

Topaz säpsähti tuntiessaan käden olallaan. Tämä pyyhkäisi nopeasti kyyneleet silmistään ja kurkisti taakse. Nyt Clefyddin maskissa olevien lasien läpi näki hetkellisesti ja kaksikon katseet kohtasivat sekunniksi. Topaz käänsi kasvonsa ymmällään takaisin elottomaan eläimeen. Keltaiset lasit olivat kuluneet, mutta sopiva valo ja kulma sallivat nähdä silmät vailla pupilleja. Nainen ei ollut nähnyt vilausta edes iiriksistä, pelkkää tasaisen valkeaa. Miljoona uutta kysymystä nosti päätään. Tämä kuitenkin sulki suunsa, oli aika haudata kaniini.

Share: