Haaveissa tie tähtiin

Luokka 1 Helppo C, Emile Groos – Q’Day Rover

Emile katseli hentoisen pölykerroksen peittämiä valokuvia, pokaaleja ja pöytäviireja satulahuoneen kaapin päällä ja otti pölyrievun käteensä. Kuvassa oli kaksi lasta shetlanninponien selässä. Vaaleahiuksinen tyttö näytti liian pieneltä jopa piskuiselle ponille, jota piteli kiinni nuorehko mies. Oli kulunut tasan kaksi vuotta siitä, kun mies oli kuollut ratsastusonnettomuudessa. Ja nyt kuvan lapset omistivat tilan, joista heillä oli vain hataria muistikuvia. Hevoset olivat verissä Emilellä ja Michaelilla.

Seuraava kuva oli kimosta kenttätammasta ja Alfredista. Tamma oli jouduttu lopettamaan kohtalokkaasti kilpailupaikalla Michaelin silmien edessä. Sama onnettomuus oli johtanut Alfredin kuolemaan. Emile huokaisi ja pyyhki kuvasta pölyt. Alfred oli legenda jo eläessään ja monet jonottivat vuosia saadakseen hevosensa Alfredin talliin ratsutettavaksi.

Pölyinen pokaali oli ensimmäinen isän saama, se komeili kunniapaikalla kaapin etureunassa. Kolmenkymmenen vuoden aikana oli tuo pokaali nähnyt elämää tallin seinien sisäpuolella. Monet satulat ja suitset, salaiset suudelmat ja itkut särkyneistä sydämistä. Emile toivoi joskus itsekin saavansa pokaalin, mutta siihen olisi selvästi vielä matkaa. Tie tähtiin -kilpailusarja oli hyvä aloitus nyt, kun tallin remontit olivat takanapäin ja hevoslauma alkoi vakiintua.

Q’Day Rover oli potenttiaalinen nuori ratsu. Eilinen oli ollut hieman takapakkia, mutta huomenna olisi vuorossa estetreeni. Tällä kertaa Michael saisi ohjeistaa siskoaan. Emile oli harjoitellut orin kanssa lähinnä yksin, joten toisen ratsukon kanssa samaan aikaan ratsastaminen teki hyvää kilpailut huomioiden. Ne kuitenkin kolkuttivat ovella ja pian saisi pakata tavarat ja suunnata Suomeen.

Pölyinen viiri kertoi pitkästä osallistumisesta paikalliseen hevosjalostustyöhön. Emileä hymyilytti. Talliin oli syntynyt ensimmäinen kasvatti kuukausi takaperin ja seuraavan varsan odotettaisiin syntyvän kuukauden päästä. Ehkä sisarukset saisivat oman viirin joku kaunis päivä.

Pokaaleja pyyhkiessään Emilessä syttyi pieni palo kilpailujen voittamiseen. Hän todella halusi päästä esiintymään kansainväliselle yleisölle, pikkukisat oli melkoisen nähty juttu jo ja nekin olivat saaneet jäädä taka-alalle tallin remontin ja valmentajakoulutuksen tieltä. Valokuvat muistuttivat Emileä verenperinnöstään. Kilpaileminen oli hänellä verissä, vaikkei kukaan vielä tiennyt Alfredilla olleen lapsia. Emile hymyili vielä kuvalle lapsista ja poneista. Tuntematta isäänsä Emile osasi vihdoin olla onnellinen omassa asemassaan.

Share: