Hätä keinon keksii

Luokka 4 / Vaativa B, Amelie Backlund – Callahan, Vihiniemen Viipottajat

Tehtävänantona: 11. Epätavalliset metodit

“Mitä sä teet?”
“Häh?”
“Niin, mitä hittoa sä touhuat täällä?”
Hiljaisuus.

Sanna istui keskellä pimeän tallituvan lattiaa risti-istunnassa. Ikkunoiden eteen oli vedetty verhot ja huoneen ainoana valona toimivat pöydille asetetut kynttilät. Silmien tottuessa hämärään valaistukseen huomasin kiusaantuneelta näyttävän naisen edessä lattialla olevan jokin omituiselta näyttävä opus. “Mikä juttu tää nyt on?” kysyin taas nostaen käteni lanteilleni. Kohotin kulmiani ja katsoin kysyvästi pitkähiuksista blondia, joka lopulta aukaisi suunsa. “No mä teen tällasta keskittymisharjotusta. Löysin tän netistä ja ajattelin, että tää vois saada mut parempaan mielentilaan ennen kisoja”, Sannan selitti. Tämän poskille oli noussut pieni puna. En kyennyt pidättämään pientä nauruntyrskähdystä. “Voi äitikarhu. Eikö me vaan voitais keittää teetä? Mulla on vielä niitä teepusseja, joita toin Ranskasta”, naurahdin lempeästi.

Esiteltyään mulle sitä omituista opustaan, joka sisälsi kaikenlaista hömppää ja diipadaapaa jostain mielen tasapainosta, Sanna totesi lopulta haluavansa ainakin kokeilla tätä uutta metodiaan. Nainen olisi kovasti halunnut kutsua mutkin mukaan tähän seremoniaansa, mutta kieltäydyin kohteliaasti ja kerroin meneväni keittämään talolle teetä valmiiksi. Mun henkinen hyvinvointini oli niin pahasti vaakalaudalla, ettei sitä saisi tasapainoon mitkään poppaskonstit.

En päässyt muutamaa askelta pidemmälle tallituvan ovelta, kun olin jo törmätä nurkan takaa pyyhältävään Eliakseen. “Älä mee sinne”, tyrskähdin ja Elias katsoi muhun kysyvästi käsi jo tuvan ovenkahvalla. “Sä et haluu tietää”, sanoin, enkä voinut enää pidätellä nauruani. Elias ei kuitenkaan uskonut, vaan veti oven auki ja tämän ilme muuttui entistäkin hämmentyneeksi. “Mikäs saatananpalvontarituaali täällä on meneillään?” tämä sai kuitenkin hetken päästä kysyttyä. Mä jätin hymyillen Eliaksen ihmettelemään kihlattunsa touhuja ja lähdin kävelemään kohti taloa.

Aleksi ja Silvia olivat jo keittiössä syömässä iltapalaa, kun tulin taloon. He juttelivat parhaillaan Tie Tähtiin -kisojen lähestyvästä finaalista ja ilmeisesti selailivat jonkun kanssakilpailijan Instagram-tiliä. “Jännittääkö finaali?” kysyin Aleksilta samalla, kun laskin hanasta vedenkeittimeen vettä. “No ei sillee. Tai ehkä sen osalta, jos kuolen sen riivatun ponin takia. Mutta oishan se hienoa voittaa”, mies vastasi mussuttaen samalla voileipäänsä. “Niinpä”, vastasin mietteliäänä ja tunsin vatsassani lehahtavan pienen perhosparven. Sunnuntai lähestyi jo hyvää vauhtia.

Share: