7.6. maanantai, Syitä itkeä julkisesti, osa I

17. Syitä itkeä julkisesti, Holly Broune

‘Selviä’, ‘hameeseensa’, ‘itkenyt’, ‘kantautui’, ‘uskokaa’ 

Medium, 80 cm – Nio Luosujärvi – Virmalised – Ride Or Die – lisäarpa, 446 sanaa

Aleksin pitämä yksäri oli mennyt niin penkin alle kuin vaan mahdollista. Olin hiestä märkä (eikä +20 astetta auttanut asiaa), mutta se ei kertonut mitään tunnista. Jatkoin loppu käynneille maastoon ja mietin suoritustamme. Huokaisin syvään ja rapsuttelin hajamielisesti tamman vaaleaa harjantyveä. Tunsin, kuinka kyyneleet polttelivat silmäluomien takana ja koetin nieleskellä ne pois. Olin ratsastanut niin huonosti. En voinut mitenkään uskoa, että selviäisin jo ensi viikonloppuna finaali radasta. Suoraan sanottuna olin hukannut mun kaiken jäntevyyden ja koko tunti oli mennyt ajelehtiessa laidasta laitaan. Tavallisesti niin rauhallinen ja pitkäjänteinen Aleksi oli jopa ärähtänyt mulle kerran, että murehtimisesta ei tulisi mitään vaan pitäis oikeasti yrittää. No minkäs teet, kun mun poni kulkee kirahvina selkä alhaalla, en saa pohjetta läpi, mun ulkokäsi vaan leviää ja katson alas. Enkä ees jaksa alottaa mitään siihen jäntevyyteen liittyen. 

Musta tuntu niin pahalta eniten Virman puolesta.  Virma kesti päivittäin ratsastuskoululaisten paukutusta, ja sit ku pitäis oikeasti treenata johonki, niin se sai vaan kestää lisää samanlaista paukutusta. Annoin kyyneleiden valua poskia pitkin, kun silitin pienen tamman kaulaa. Okei siis eihän tässä oikeasti mitkään itkut auttaneet markkinoilla, vaan pelkästään se treeni. Tänään oli jotenki muutenki niin huono päivä. Äiti oli ilmestynyt minun luo pitkään hameeseensa kietoutuneena kertomaan siitä, kuinka naapurin Irmeli tarvitsi apua television kanssa. Tämän tiedon kertomisen jälkeen sain kuulla, miten väärin oli olla tiskaamatta vesilasia ja kaiken lisäksi mulla oli edelleen samat lakanat kuin viikko sitten. Menisi se järki toki vähemmästäkin.

Havahduin ajatuksistani pyyhkimään kyyneleitä pois vasta kun olimme jo lähellä tallia jonka kulmalta alkoi kantautua semi kovaäänistä puheensorinaa. Seela ja Elina kävelivät kohti tarhoja, tai siis suoraan kohti meitä. Koitin räpytellä silmiä mahdollisimman epä epäilyttävästi, mutta tulos ei ilmeisesti ollut kovin vakuuttava.

“Hei Nio onks kaikki okei? Näytät siltä et oisit itkenyt”, Seela kysyi, kuin ajatukseni lukien.

“No siis periaatteessa joo, vituttaa vaa toi äskenen tunti kun meni niin päin metikköä”, avasin asiaa parivaljakolle.

“Ai mitennii? Sehä näytti ihan kivalt ainaki siihen välii ku kerkesin vähän aikaa kattoa”, Elina kommentoi. 

“No siis joo olihan se alkuraveissa ihan jees, mut kaikki sen jälkee oli niin yhtä kaaosta. Jotenki en yhtään jaksa uskoa et oikeesti mikää rata meiltä onnistuis viikonloppuna” , huokaisin.

“Hei camoon hyvin se meneeeee, teillähän on ollu koko tää Tie Tähtiin tämmöstä et välil menee huonommin ja välil paremmin. Tai et niiku jos on joku yksi huonompi päivä nii ei se tarkota et koko kisat on sit menetetty”, Elina tsemppasi.

“No joo oot kyllä kinda oikeessa. Vituttaa vaan, kun en osannu yhtää ratsastaa nii tuntuu tosi turhauttavalta”, myönsin.

“Sen voin kyllä kuvitella, oon joskus itekki kokeillu”, Seela naurahti.

“Haha jepp, mut hei kiitos tsempeistä, me lähetään nyt kuitenki ehkä jatkaa ennen ku tää eräs nainen täs hermostuu”, naurahdin hymyillen kun Virma alkoi hieman steppailemaan.

Share: