Hullu työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä

Luokka 8 / 120cm, Aleksi Vaalavuo – Rosegarden’s Nightingale, Vihiniemen Viipottajat

Tehtävänantona: 18. Kirjoita jonkun toisen hahmon näkökulmasta.

Jos oltiin ihan rehellisiä, niin tämän vuoden Tie Tähtiin -kisahulinaa vierestä seurailtuani olin oikeastaan aika tyytyväinen, etten mä ollut osallistunut tänä vuonna joukkuekisaan. Kaikilla tuntui olevan hirveä stressi koko ajan päällä ja tallituvassa ei juuri muusta jupistu kuin kisojen tuloksista ja jonkun kanssakilpailijan mummon tädin kissan kaiman serkusta. Onneksi finaali häämötti jo ihan nurkan takana, joten kohta pöly ehkä vähän laskeutuisi ja itse kukin saisi huokaista helpotuksesta. Ainakin hetkeksi. Siihen saakka, kunnes kyseinen konkkaronkka päättäisi osallistua taas johonkin uuteen kilpailuun…

Viime aikoina olin aistinut etenkin Aleksin olleen jotenkin tavallista kireämpi. Se ei jaksanut enää jäädä lörpötellemään tupaan tavalliseen tapaansa, vaan puunasi päivästä toiseen Tiuhtia siihen malliin, että poniparka varmaan kaljuntuisi pian. Hakiessani Lottea sisälle päiväruokaansa syömään, panin merkille tutun ratsukon, joka näytti hinkkaavan jälleen jotakin sileätehtävää kauempana puiden varjostamalla kentällä. Aleksin kasvoilla oli harvinaisen vakava ilme, kun mies pusersi otsa hiessä pohkeenväistöä allaan olevan, sähköjänistä muistuttavan ponin kanssa.

“Onneksi me ei sentään osallistuttu koulupuolelle”, Aleksi kuului puuskahtavan, kun hän puolituntisen jälkeen ilmestyi tammatalliin. Sen tavallisesti hieman pörröiset hiukset olivat liimautuneet märkinä hikistä otsaa vasten. Kädessään sillä oli muovinen juomapullo, jonka pohjalla oli enää vain pieni tilkka vettä. “Mä en malta odottaa, että saan pitää pienen loman Tiuhtista sitten, kun nää kisat on ohitse. Mulla repeää kohta kädet. Ja sitä ennen varmaan pää”, mies jatkoi huokaisten ja tuli rapsuttelemaan Lottea karsinan ovelle. Musta tamma oli kovin kiinnostunut tutkimaan Aleksin taskut siltä varalta, että sieltä sattuisi löytymään jotakin suuhunpantavaa. “Voi kuule, ootahan vaan, kun pääset ihan toden teolla ratsuttamaan näitä meidän nuoria. Siinä, jos missä repeää pää”, naurahdin taputtaen Lottea, joka rouskutteli Aleksin antamia porkkanapaloja. Aleksi pudisteli päätään hymyillen ja totesi vain, että juuri nyt mikä tahansa vaihtelu tekisi poikaa. Ja sen mä kyllä uskoin – Tiuhtin kanssa touhutessa ei varmasti ollut yhtä ainoaa tylsää päivää. Enää oli vain pidettävä sormet ristissä ja toivottava, että finaalista selvittäisiin kunnialla.

Share: