“The One with the Nap Partners”

5. 60 cm, Lyyti Riikonen – Heljän Runoliini, Seben Söböt

Tehtävänanto 19: Käytä tarinasi otsikkona yhden Frendit-sarjan jakson nimeä ja kirjoita tarina siihen liittyen.

“The One with the Nap Partners” (kausi 7, jakso 6)

Oli Oilin vapaapäivä, ja taas se raukka joutui armottomaan TT-treeniin. Finaaliin oli enää muutama päivä (hui kauhistus!), mutta vielä ehti hioa yksityiskohtia ja hakea varmuutta suorituksiin. Tai niin Lyyti ainakin uskotteli itselleen – tuskin ihmeitä saataisiin aikaan ennen sunnuntaita kuitenkaan. Vähän kävi sääliksi rakasta rautiasta tammuskaa, joka joutui leipätyönsa ohella vielä lisärääkkiin, vaikka se kyllä jolkotteli menemään ihan hyväntuulisesti – ehkä aisti, että muutaman viikon päästä edessä olisi viimein pitkä, kuuma laidunkesä.

Lyyti oli tullut tallille poutaisena aamupäivänä ja saanut Eedin avukseen rakentamaan kentälle pienen esteradan. Lyytin ja Oilin esteiden ylitys oli yleensä jokseenkin surkuhupaisaa; Lyyti nautti esteratsastuksesta enemmän kuin kouluratsastuksesta, se kun tuntui hauskemmalta ja vapaammalta, mutta jotenkin silti pärjäsi aina huonommin este- kuin koululuokissa. Se saattoi johtua siitä, että Oili alkoi korskumaan aina jo heti puomit nähdessään ja olisi vain halunnut loikkia niiden yli kengurun lailla, toisinaan parilla ilopukilla kuorrutettuna.

Ja samaan tyyliin päästeltiin tänäänkin: puomit kolisivat ja Oili vauhkoili minkä ehti. Mutta Lyyti ei jotenkin jaksanut turhautua tai murehtia; kyllä finaalista jotenkin selvittäisiin, ja heidän estesuorituksissaan oli jotain niin tragikoomista, ettei voinut olla tyrskimättä itsekseen. Kerran Oili oli kieltää, mutta hyppäsi sitten kun Lyyti ärähti sille, ja laskeutuminen hypyn jälkeen oli niin hutera ja epävarma, että Lyyti lennähti tamman vasemmalle kyljelle, pysyen satulassa juuri ja juuri.

Kentän aitaan nojaileva Liinu, joka oli pysähtynyt tutkailemaan Lyytin ja Oilin treeniä, näytti hitusen kauhistuneelta, mutta oli tietenkin liian kiltti ja kultainen sanoakseen todellisia tunteitaan. “Kyllä se siitä”, hän vain rykäisi vähän vaivautuneena, ja Lyyti nauroi ääneen.

Treenistä jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis; loppua kohden (kun Oili oli saanut sekoiltua aikansa) esteet ylittyivät ilman draamaa. Ja sitä paitsi, ei Lyyti ehtinyt murehtia tai märehtiä, kun taivaalla paistoi kultainen aurinko ja muutaman päivän päästä olisi tiedossa reissu kotoseudulle itä-Suomeen.

Lyyti hoiti Oilin ulkona puomilla, rapsutteli tammaa rauhassa ja yritti käydä sen kanssa vakavaa keskustelua viikonlopusta; että olisi syytä ottaa ratsastus kerrankin vakavasti eikä hölmöillä. Että Seppeleestä olisi tulossa enemmänkin porukkaa finaalia katsomaan (ja Lyytin sukulaisia myös!), joten heidän olisi oltava edustuksellisia. Oili ei oikein korvaansa lotkauttanut hoitajansa höpötykselle, lerputti vain alahuultaan ja huiskautteli hännällään laiskasti kauemmas Liekkijärvelle jo ehtineitä kesäkärpäsiä.

Kun Oili oli tyytyväisenä pihatossa, päätti Lyyti jäädä hetkeksi paistattelemaan aurinkoon. Hän löysi täydellisen vihreän palstan maneesin päädystä ja oikaisi siihen pötkölleen, luonnonlapsi kun oli. Juuri kun hän oli saanut mukavan asennon, kuului maneesin nurkalta maukaisu: Sense-kissa se sieltä tiiraili Lyytiä silmät sirrillään. Yleensä varsin arvonsa tunteva katti oli kaiketi seuraa vailla, sillä se kipsutteli Lyytin viereen ja käpertyi siihen lämpimäksi, pörröiseksi palloksi. Ja pian molemmat upposivat kevyeeseen uneen, haaveillen kesän seikkailuistaan; Lyyti Tie Tähtiin-pokaaleista ja uittoreissuista, Sense kaiketi lihavista rotista, tai sittenkin talliväen sille kuskaamista kaupan märkäruoista – Seppeleen tallikissalla kun oli lellityt olot…

454 sanaa

Share: