Ett kaffe, en kopp te och två kanelbullar, tack

Luokka 4. vaB, Sonja Tähdistö – Mortalis x, Hopiavuoren Häjyt

Tehtävänanto 4: Ridklubben Vårön – muistoja 4. osakilpailusta

Herran pieksut, että pumppu oli jättää useamman lyönnin välistä kun palkintojenjaossa kuulutettiin ensimmäiseksi Sonja Tähdistö ratsullaan Mortalis, vaativan B:n voittaja prosenteilla 79,286. Ei tämä voi olla totta, ei vain voi, hoin itselleni samalla kun Mortin suitsiin kiinnitettiin sinivalkoinen ruusuke ja sain kukkakimpun, loimen ja kirjekuoren, jossa oli lahjakortti naapurisaaren hotelliin muutamaksi yöksi. Harri korjasi tavarapalkinnot syliinsä kun minä lähdin kunniakierrokselle. Kerran elämässä sekin, koulukisojen kunniakierros! En vielä siinäkään vaiheessa osannut ajatella muuta kuin että eihän tämä näin voi mennä ja silti meni.

Ei sillä, kyllähän me olimme hyvän radan tehneet. Tosi hyvän, itse asiassa. Mortti oli hyvä ratsastaa jo heti verryttelystä alkaen, joten ratsastin kisakentälle hyvillä mielin. Ja menihän se kyllä aika nappiin. Ne vaikeat lisätyt käynnitkin sujuivat tosi kivasti ottaen huomioon, että se ei todellakaan ole meidän bravuurimme. Videota katsoessa Nelly kehui sitä aivan erikseen. Ei siitä ehkä ikinä meidän parasta liikettä tule, mutta jos ne peruspisteet saa hilattua sieltä viiden pisteen korvilta seiskan pintaan, niin se on meille ihan hyvä ja varsinainen työvoitto.

Noin muutenkin Ahvenanmaa tarjoili parastaan. Saarien pilkkoma merimaisema oli huikean kaunis ja täällä elettiin jo ihan täyttä kesää, kun Otsonmäessä voitaisiin puhua vasta loppukeväästä. Ruoka oli hyvää, ihmiset kohteliaita ja vieraanvaraisia ja ruotsin kieli hiveli korvaa. Täällä Ahvenanmaalla nuotti oli erilainen kuin äidin puhuma rantaruotsi, kuten hän itse kotikielensä määritteli.

Harri meni mykäksi ruotsinkielen kanssa. Hän oli kyllä sanonut jo etukäteen, että AMK:n parista pakollisesta ruotsinkurssista oli jo kauan ja ei hän silloinkaan kuulemma siinä aineessa juuri loistanut. Niin että ruotsi ei oletusarvoisesti oikein suju. Kyllä hän ymmärtää aika paljon kirjoitettua kieltä ja puhuttuakin jonkin verran, mutta ruotsin puhuminen itse olisi aika mahdotonta. Minä sain siis hoitaa puhumisen, koska Harrista irtosi vain “Tack så mycket” soveliaissa tilanteissa.

Moni muukin tuttu kilpailija oli selkeästi hieman hiljaisella tuulella ruotsinkielisten joukossa, kulkivat vähän sillä tavalla häntä koipien välissä. Voin onneksi todeta, että minulle se ei ollut minkäänlainen ongelma, vaikka se aksentti nyt vähän erilainen olikin. Olipahan edes yksi asia vähemmän jännitettävänä. En minä sitä ole koskaan sillä tavalla ajatellut, mutta oikeastihan kasvoin kersana aika kaksikieliseksi kun äiti puhui minulle aina ruotsia kun teimme jotakin kahdestaan, muuten sitten suomea.

(353 sanaa)

Share: