Luokka 2, Helppo B – Julia Lindell & Liden Lonnell

Julia oli edellisenä yönä saanut suorastaan loistokkaan idean. Tai noh, siihen aikaan idea tuntui loistavalta, mutta aamulla edellisen yön päähänpistokset saivat aikaan vain kauhistuneen katseen tietokoneen kuvaruutua tuijottaessa. Ei kai siinä, olisihan osallistumisen voinut vielä varmasti peruakin, mutta vaikka ajatus kilpailusarjasta nuoren hevosen kanssa karmaisikin, tuntui se samaan aikaan juuri siltä, mitä Julia oli elämäänsä kaivannutkin. Hän piti haasteista, ja viime aikoina elämä ei ollut juurikaan tarjonnut niitä. Elämä oli melko tylsää. Ja ei kai yksi kilpailusarja loppujen lopuksi niin suuri haaste olisi. Tai niin tyttö ainakin yritti uskotella itselleen. Ei hänellä ollut Lollon kanssa paljoakaan kisakokemusta, saatika Lollolla yhtään sen enempää.

Tehty mikä tehty, kyllä sinne nyt mentäisiin. Julia ajatteli ja läimäytti läppärinsä kannen päättäväisesti kiinni ja nousi sitten sohvaltaan. Siinä hän oli viimeiset pari yötä nukkunut. Tyttö oli muuttanut vastikään omilleen pieneen, mutta kodikkaaseen asuntoon kaupungin keskustaan. Kovinkaan paljoa hän ei kiireidensä lomassa ollut kerennyt sisustaa, mutta eiköhän kohtapuolin sekin homma alkaisi hoitua. Julia laahusti keittiöön ja napsautti sitten kahvinkeittimensä päälle. Tyttö alkoi kaivaa voileipätarpeita jääkaapista kunnes hänen korviinsa kantautui ilman halki kimeä kilkatus. Seesteisen aamun ainoa häiriötekijä oli puhelin. Julia nappasi puhelimen käteensä ja painoi sitten vastauspainiketta. 

“Huomenta äiti” hän vastasi hieman haukotellen kootessaan itselleen sämpylää.

“Mä oon ihan viiden minuutin päästä siinä pihassa!” Puhelimesta kaikui iloinen huudahdus.

“Mutta kellohan on vasta…” Julia aloitti ja vilkaisi sitten kelloa. Viittä vaille kaksitoista. Hän ei ollut koko aamuna katsonut kelloa kertaakaan, ja kuvitteli sen matelevan vasta kymmenen paikkeilla. Näin ei kuitenkaan ollut. Samassa tyttö nopeutti toimintansa tahtia. “Eiku joo, nähään kohta!” hän kailotti puhelimeen ja sulki sen sitten. Kahvin Julia kaatoi pikaisesti mustaan termosmukiinsa, jonka jälkeen tyttö syöksyi vaatekaapilleen. Hän nappasi ensimmäiset käteen sattuvat ratsastushousut sekä sukat ja vetäisi ne vähintään yhtä äkkipikaisesti jalkaansakin. Hiuksensa tyttö heilautti ponnarille, jonka jälkeen seuraava piste oli eteinen. Hän veti mustan tallitakin harmaan hupparinsa päälle ja tunki rähjäiset lenkkitossut jalkoihinsa. Tyttö oli miltein unohtaa avaimensa sekä aamupalansa, mutta palasi kuitenkin viime hetkellä keittiöön noutamaan ne. Nyt hän olisi viimein valmis tallille.

Automatka tallille tuntui ikuisuudelta. Ennen muuttoa Julia oli asunut vain vajaan parin kilometrin päässä, mutta nyt etäisyys kodin ja tallin välillä oli kasvanut kuusinkertaiseksi. Vajaassa vartissahan tallille silti ajoi, mutta ei Julia sellaiseen ollut tottunut.

“Mä ilmoittauduin eilen siihen Tie Tähtiin -kisaan” Julia kertoi aamiaisleipäänsä mutustellessa.

“Sä taidat siis tarvita seuraavan parin kuukauden viikonlopuille kuskia?” Äiti kysyi ja käänsi sitten pikkiriikkiseksi hetkeksi katseensa tiestä Juliaan.

“Bingo” tyttö vastasi ja hörppäisi sitten kahvistaan.

“Eiköhän se onnistu. Pitää kattoa ettei mulle vaan satu töitä niille viikonlopuille mutta isäs ainakin pääsee joskus viemään jos minä en” tytön  äiti selitti. Mahtavaa, nyt olisi kisapaikoille kuskikin. Ei ehkä kovinkaan kannattavaa vasta tässä vaiheessa asiaa varmistaa, mutta kaipa parempi myöhään kuin ei milloinkaan Julia ajatteli. Auto pysähtyi tallin pihaan ja tyttö repäisi itsensä ylös lämpimästä penkistä kylmään ja kosteaan ulkoilmaan. Koko aamun oli satanut kaatamalla, eikä sade todellakaan ollut Julian saatika Lollon lempi säätila. Tytön mielentilaa kuitenkin piristi maneesi, sekä kisoihin ilmoittautumisen myötä palannut treenimotivaatio. Tästä alkaisi matka kohti tähtiä.

Share: