Luokka 4. vaB, Sonja Tähdistö – Mortalis x, Hopiavuoren Häjyt

Maanantaiaamuna heräsimme häikäisevään auringonpaisteeseen, puoli kahdeksaan mennessä se oli ehtinyt kivuta jo korkealle taivaalle. Jotenkin tämä pohjoisen aurinko oli niin kirkas ja kirjaimellinen, ajattelin kun kävelin silmiäni siristellen mökistä tallille katsomaan Morttia. Se oli saanut aamuheinänsä ohjeiden mukaan ja tallilla puuhaileva isäntä kehotti meitäkin aamupalalle, Maijalla oli kuulemma pöydän kattaus menossa.

Vaikka Kuusamossa paistoi aurinko, Harrin otsa oli huolestuneessa kurtussa kun hän katseli sääennusteita matkan varrelle. Rannikolle oli annettu sade- ja ukkosvaroitukset ja muutenkaan sää ei ollut niin hyvä kuin perjantaina. Mortti kyllä saattaisi arvostaa hieman viileämpää säätä. Ja pakko meidän oli lähteä, oli keli mikä tahansa. Niinpä maksoimme majoitukset, pakkasimme Mortin ja kamat, kiittelimme vielä erikseen kaikista järjestelyistä ja sitten tien päälle.

Alkumatka sujui ihan hyvin. Pilvet edessä päin olivat toki hieman uhkaavannäköisiä, mutta vasta Oulussa pysähtyessämme tulivat ensimmäiset sadepiskot tuulilasiin. Eikä siitä siinä kohtaa sen kummempaa tullut. Juotin ja syötin Mortin, söimme itsekin ja sitten taas tien päälle.

— … no Puolan pojat päätti lähtee sit kotio kun olivat saaneet prosessin alas ja ne unohti meidät. Tajuttiin Jannen kanssa jossain kohti että me ollaan tääl kaksin eikä päästä pois kun olivat lukinneet portit. Siellähä me sit seistiin bristolilaisen tehtaan aitojen sisäpuolella lauantai-iltapäivänä, ei meil ollut tiedos kenenkään nimiä tai numeroita kelle olis voinu soittaa. Onneks siinä viereisellä pihalla pyöri joku tyyppi sulkemas just paikkoja. Vähä se katto että kaks siisteihi vaatteisiin pukeutunutta jätkää lukkojen väärällä puolella jumissa, ei kauheen potentiaalisia rikollisia. Mietittii siinä sit et miten sieltä pääsis pois ja keksittiin sit et kiivetään sen aidan yli sinne toiselle puolelle, se väliaita oli vähän matalampi ja saatii siihen kuormapalleja kasattua vähän molemmin puolin, et se oli suht helppoo.

Naurahdin ääneen Harrin kertomukselle työkeikasta, kun oli ollut asentamassa laitteistoa tehtaisiin. Tehtaat olivat itselleni aivan vieras ympäristö, mutta minua huvitti ajatus Harrista kiipeilemässä verkkoaitojen yli kuin parempikin kriminaali. Harri oli juuri sanomassa jotakin kun taivas aukesi kaikin tavoin. Ajoimme suoraan ukkospilven alle ja vesisade yltyi nopeasti hyvin ravakaksi. Samalla näimme ensimmäisen välähdyksen. Jyrinä kertoi että ihan päällä isku ei ollut vaan muutaman kilometrin päässä. Harri kaivoi kännykkänsä ja alkoi tutkailla sääkarttoja.

— No joo! Täs on tämmönen sade- ja ukkosrintama, ei kovin levee mut paikoin aika rankkaa sadetta ja salamointia. Oisko se tauon paikka?

Mietin vähän aikaa kun en yhtään tiennyt miten Mortti reagoi ukkoseen ja trailerin kattoa rummuttavaan sateeseen. Kamerasta näkyi että se kuunteli kyllä muuttunutta äänimaailmaa, mutta ei vaikuttanut hermostuneelta. Toisaalta jos se pelkäisi, huonoin vaihtoehto olisi pysäyttää keskelle ukkosmyrskyä ja avata trailerin etuovi, jolloin sade, ukkonen ja salamat näkyisivät ja kuuluisivat vielä paremmin. Ehkä se oli parempi jatkaa eteenpäin, kun eteensäkin vielä näki, sade ei ollut niin rankkaa.

Harri oli oikeassa, saderintama oli ohi suht nopeasti ja jyrinäkin kuului enää vain kaukaisena kumuna, jonka hädin tuskin erotti autoon sisälle.

— No se oli siinä, Harri kommentoi. — Täs ei pitäis olla enää tulossa sadetta juurikaan loppumatkalla, ehkä jotaki pieniä kuuroja voi osua kohdalle.

— Hyvä, vaikka ei tuo nyt kovin kummoinen ukonilma ollut. Oleko kertonut kun oltiin silloin pari vuotta sitten Kimmon kanssa siellä Yhdysvalloissa, niin Minneapolisissa osui kohdalle tosi kova ukkonen. Me oltiin just pilvenpiirtäjän yläkerrosten baarissa ja…

(512 sanaa)

Share: