Mustasukkaisuutta

Luokka 4. vaB, Sonja Tähdistö – Mortalis x, Hopiavuoren Häjyt

Ilta oli jo pitkällä kun kisahärdelli rauhoittui Kuukkelin pihalla. Toisaalta iltaa ja valoa riitti myöhälle, niin että kun isäntä sanoi vähän ennen yhdeksää, että rantasauna olisi lämmin, ei kukaan sanonut, että kohtahan sitä tulee jo pimeä. Porukkaa oli jäänyt vähänlaisesti paikalle, useimmat olivat pakanneet autonsa ja trailerinsa heti kisasuorituksensa jälkeen ja suunnanneet kohti kotia. Muutamat jäivät vielä alkuviikon vaellukselle, mutta me taisimme olla Harrin kanssa ainoita, jotka lähtisivät kotiin huomenna aamusta.

Lauantainakin oli saunottu ja paljuiltu, mutta nyt kun kisat olivat ohitse, kaikki olivat rentoutuneita ihan eri tavalla. Porukassa käytiin läpi päivän tapahtumia ja kunkin kisasuorituksia, hevosia ja kommelluksia tosi hyvässä hengessä. Kukaan ei kai halunnut olla ilkeä edes poissaolevia kohtaan. 

Joukkoon mahtui muutama hiljaisempikin kaveri, samanlainen kuin minä, joka mielelläni vetäydyin porukasta vähän sivuun tarkkailemaan tilannetta. Harri sen sijaan oli kuin kotonaan keskustelussa, vaikka oli selvästi muita vanhempi. Eikä hän aina ymmärtänyt kaikkea, mutta se oli vain plussapuoli oikeastaan hänen kannaltaan, sillä kukapa ei halunnut selittää asioita ja olla pätevä. 

Minua alkoi ramaista vaikka muiden ilta tuntui olevan vielä täydessä vauhdissa. Sanoin lähteväni mökkiin ja vetäytyväni vähitellen yöpuulle. Odotin vähän että Harrikin olisi lähtenyt, mutta hän oli niin keskustelussa kiinni, että sanoi tulevansa vasta vähän myöhemmin. Ei kai siinä mitään erikoista, mutta tunsin oloni jotenkin tyhjäksi astellessani mökkipolkua pitkin. Ei Harri minua mitenkään hylännyt ja saihan hän toki jäädä juttelemaan muiden kanssa, mutta silti… 

Olinko minä mustankipeä? Näemmä olin. Oliko siihen syytä? Enpä nyt oikein usko, vaikka porukassa oli kyllä useampiakin nuoria naisia, kuten hevosporukoissa yleensä. Mitä jos Harri ei tulekaan yöksi meidän mökkiin vaan päätyy jonnekin muualle? Ei kai nyt hyvänen aika sentään, vaikka teoriassa tilaisuus tietenkin olisi. Annoin epävarmuuden ja ikävien mielikuvien loiskahdella mielessä hetken aikaa, mutta sysäsin sitten moiset ajatukset syrjään. Ei mörköä pidä pelätä ennen kuin se on porstuassa kolistelemassa, sanoi Harri niin usein.

Olin silti jollain tapaa tosi iloinen, kun Harri tuli nukkumaan puolisen tuntia minun jälkeeni. En ollut ehtinyt vielä edes nukahtaa vaan luin sängyssä kirjaa kun kuulin oven käyvän ja sitten Harri raottikin jo makuuhuoneen ovea tarkistaakseen nukuinko jo.

(337 sanaa)

Share: