18.4. sunnuntai, Ehkä tiemme tähtiin päättyikin lyhyeen

Medium, 80 cm – Nio Luosujärvi – Virmalised – Ride Or Die – lisäarpa, 522 sanaa

Helpon C:n loppuessa meillä oli oikeastaan aika paljon aikaa ennen esteluokkia. Meidän 80cm starttasi vasta klo 18, ja kello oli nyt vähän vajaa 15. Kiirettä ei ollut, koska olin menossa radalle samoilla sykeröillä mitkä Virmalla oli nyt päässä, ja itse asiassa ainoa kouluradalta muutettava asia oli se, että mukaan lähtisi myös Vereduksen suojat sekä lyhyt raippa. Olin suunnitellut, että menisin jo ennen radan kävelyä verkkaamaan hieman niin päästäisiin sit radan kävelyn jälkeen heti hyppäämään. 

Sitten tuli vihdoin verkka hyppyjen aika. Jännitys oli kasaantunut näiden muutamien tuntien aikana, ja tunsin jännityksen täyteisen adrenaliinin. Sileän verryttely oli sujunut hyvin. Tamma oli tullut nopeasti pyöreälle niskalle ja kuunnellut. Ehkä muutama luokka areenalla oli saanut sen jo rentoutumaan, ja olemaan sujut tilanteen kanssa. Ensimmäisen ristikon kohdalla tunsin hitautta. Tamma otti kääntävän pohkeen vastaan viiveellä, eikä oikein jaksanut innostua hypystä, niinkuin yleensä. Olinko sittenkin tehnyt virheen, että olin kisannut jo kaksi luokkaa viikonlopulle? 

Kävelin areenalla esteiden seassa väistellen minua edeltävää ratsukkoa. Kertasin samalla raippakädellä rataa, ja yritin hengittää syvään ja rauhallisesti, jotta jännitykseni et tarttuisi Virmaan. Olin antanut tamman haistella esteitä, ja toivoin, ettei mikään niistä olisi liian pelottava ylitettäväksi. Oltiin me sit saatu verkassa muutama hyväkin hyppy. Esimerkiksi täydessä koossa oleva okseri oli vetänyt meitä puoleensa kuin magneetti, ja samaan aikaan hyppy oli ollut ilmava, eikä Virman jalat edes hipaisseet puomia. En ymmärrä miksi tämä luokka nyt jännitti niin paljon. Oltiinhan me jo kertaalleen kisattu se metrin rata tällä areenalla, sekä tänään vielä se helppo B. 

Ja sitten se lähti. Tervehdys ja vihellys, oikean laukan nosto. Eka este sujui hyvin, Virma hyppäsi pystyn korvat hörössä. Toinen hyppy tuli aika pohjaan, koska valuimme kaarteen ulkoreunaan. Siitä se kaaos sitten lähti. Kaksoissarjan ensimmäinen este selvitettiin juuri ja juuri, toiselta osalta tuli puomi, ja koska en saanut muutaman laukan aikana jäntevyyttäni enää takaisin Virma kielsi. Ja ekaa kertaa ikinä. Olisin voinut kuolla siihen paikkaan häpeästä. Mulla oli alla melkein automaatti hevonen, joka hyppäsi mistä vain. Sitten kusin itse ýhden hypyn reitin, ja meillä oli yksi kielto ja puomi jo neljännellä esteellä. Huokaisin, rentoutin hartiat ja painoin käteni tamman kaulaan. Pahin asia, mitä voisin nyt tehdä on hermostua tai suuttua, ihan sama oliko se minulle itselleni vai Virmalle. Käänsin esteen edestä voltin, nostin uuden laukan, hengitin syvään ja katsoin eteen päin, suoraan esteen yli. Annoin Virman tehdä työnsä, enkä mennyt sörkkimään väliin. Surprise, hyppy oli hyvä. Uskalsin taas oikeasti hengittää, eikä tarvinnut koko ajan keskittyä siihen saakelin hengittämiseen etten kupsahtaisi välille. Jälleen kerran, viitonen ja kuutonen me selvittiin kunnialla. Uskalsin jopa luottaa siihen, että me vielä selvittäisiin tästä radasta. Mutta ei, kääntäessä seiskalle tein saman virheen kuin aiemmin. Noh, minkäs teet kun ulkoavut puuttuu. Valuttiin siis taas ulkokaarteeseen, hypättiin 7a vinossa, ja varsin ymmärrettävästi toinen kielto 7b, kun yhden laukan välissä ei mahtunut suoristamaan, ja aloin itsekkin epäröimään ratsastustani. Huoh. Niinpä tietenkin. Pilli vihelsi kahdesti hylkäyksen merkiksi ja käänsin tamman pois esteiden välistä. Taputin tamman kaulaa kiitokseksi ja yritin hymyillä urhoollisesti taputtavalle yleisölle, vaikka olin niiiin pettynyt itseeni. Vitutti, että piti mennä sössimään tää rata. Tätä me oltiin odotettu koko saakelin vuosi, ja jo ekassa osiksessa mokasin. Miten me muka voitais onnistua missään muussakaan, jos ei onnistuta ees ensimmäisessä?

Share: