18.4. sunnuntai, Tiemme tähtiin alkaa

Medium, helppo C – Nio Luosujärvi – Virmalised – Ride Or Die – lisäarpa, 352 sanaa

Tänä yönä olin kaikeksi onneksi saanut jopa nukuttua, vaikkakin joka tapauksessa heräsin ennen herätystä. Tänään olo oli jo hieman varmempi ratojen suhteen -olihan areenalla ratsastus jo testattu. Tänään kisat alkoi kahdeltatoista Easyn helpolla C:llä. Onneksi kisasimme Virman kanssa vasta yhden aikaan, helpossa B:ssä. Haukottelin samalla, kun avasin Virman jaban ovea. Tamma nuuhki heti taskuni läpi, ja annoinkin yhden herkun sille. Rapsutin sitä otsasta ja se sulki puoliksi silmänsä. 

Eilen meillä oli ollut värillinen huopa esteluokassa, mutta tänään se vaihtui ihan perus valkoiseen. Vaihdoin huovan, putsasin varusteet nopeasti läpi ja laitoin puhelimeni lataukseen ennen kuin aloin letittämään Virmaa. Virma söi tyytyväisenä aamun heiniä samalla kun seisoin tuolilla ja sidoin sen harjasta siistejä nutturoita. Olin vastikään opetellut letittämään langan ja neulan kanssa, ja pakko myöntää, että olihan nää nyt ainakin musta mun tekeminä siistimpiä kuin letareilla tehdyt. Onnistuin aina nii helposti räjäyttään sykeröt jos tein ne letareilla.

Rata alkoi harjoitusravissa. Kun tervehdin tuomaria keskellä, ajatukseni harhautui hetkeksi, kun vilkaisin yleisöön. Tottakai Virma huomasi ajatusteni harhailun, ja huomautti siitä rikkomalla täydellisen tasajalkain pysähdyksen. Siirtyminen raviin pysähdyksestä tapahtui siis käynnin kautta. Kismitti, että olin rikkonut radan jo nyt. Tai siis eihän tuo ollut kuin pieni virhe, mutta silti. Ensimmäinen askeleen pidennys tapahtui F-kirjaimesta S-kirjaimeen. En saanut pohjetta oikein läpi, kun ulkoavut kusi, eikä siis tamman askel oikein venynyt. Kun vasen kylki vaihtui ulkokyljeksi ja tulimme lävistäjän lopussa olevaan kaarteeseen myötäsin hieman sisäohjalla, ja yritin äänettömästi kiittää, sekä ehkä hieman pahoitella omaa huonoa ratsastusta lävistäjällä.

Oikea laukka alkoi hyvin. Virma kulki läpi selän ja oli hyvin tuntumalla. Myötäys tosin ehkä hieman hämmensi tammaa, mutta se tuli senkin jälkeen ihan ok läpi. Vastalaukassa jouduin tukemaan hirveästi laukan puoleisella jalalla, jottei tamma tekisi vaihtoa. Treeneissä olimme huomanneet, että niin kävi yllättävänkin helposti. 

Ja viimeisenä, lopputervehdys, hymy ja Virman taputus. Liu’utin pitkät ohjat, ja kiitin tammaa taputtamalla. Olin ihan sujut radan kanssa. Se ei todellakaan ollut parhaimpiamme, eikä kyl varmaan sijoille sillä päästä, mut varmaan yli 60%, ja se riittää mulle. Marssimme ulos areenalta hymyillen. Eihän täällä edes voinut olla pettynyt itseensä. Me kuitenkin oltiin niin isolla areenalla, että varmaan jokainen ratsastaja junnu on joskus haaveillut pääsevänsä tänne.

Share: