1. 4. torstai, Kisaako vai eikö kisaa

Medium, 80cm – Nio Luosujärvi – Virmalised – Ride Or Die, 470 sanaa

En vieläkään ole ihan varma, miten mun ja Kassun suhde on edelleen pystyssä. Toki musta pikkuhiljaa alkaa tuntua, että tää vähän rakoilee, mutta yllättävän hyvin me ollaan pysytty kasassa. Ei me olla nähty sen uudenvuoden jälkeen, kun Kassu oli Suomessa käymässä, mutta me kuitenkin jutellaan päivittäin, ja varmaan viikottain soitellaan. Kassu kertoo Olmin uutisia, sekä muita Espanjan tapahtumia, ja mä kerron perus arjesta Suomessa. Jotenki mulla vaan on sellanen olo, että tää on muuttumassa enemmän takai kaverisuhteeksi, kuin parisuhteeksi. Se stressaa mua paljon. Pelkään, että jos otan asian puheeksi, meistä ei olis enää mitään jäljellä.

Ilta alkoi olla jo pitkällä Suomessa, kun Kassu vihdoin soitti Face Timen. Se oli ollut tekemässä ilta tallia, joten vaikka Espanjan kello lähenteli vasta kymmentä, oli kello Suomessa kuitenkin jo yksitoista.
“Helou my love”, vastasin puhelimeen hymyillen huolimatta äskeisistä ajatuksista.
“Hola, querido”, Kassu vastasi. Musta tuntuu että sen Espanja oli mennyt paremmaksi tässä muutaman kuukauden aikana. Olikohan se saanut uusia kavereita, keille se yritti puhua espanjaa?
“Mites menee?” aloitin keskustelun.
“No siis ei mitään kummempaa, justii tosiaan ilta tallin lopettelin ja laittelin ruokaa”, vahvistukseksi mies nosti kädessään olevaa pasta lautasta,
“Ooooh, tuu jooko tekeen mulleki tota sun pastaa. Mul alkaa olla jo ikävä sitä”
“Ai eikö sulla sit mitää muuta ole ikävä”, Kassu naurahti ilkikurisesti.
“Ok ok, myönnetään”, naurahdin, nostin kädet ylös ja hymyilin. Jatkoimme kuulumisten vaihtoa hymyssä suin. Keskustelu ajautui pikkuhiljaa takaisin kohti hevosia. Kassu kertoi, että Olmilla meni edelleen hyvin, ja iltatallin aikana he olivat valmentajansa kanssa sopineet, että pian pitäisi alkaa taas katsella uusia kisoja. Olinkin ihmetellyt, miten Kassu malttoi pysyä kisoista niin pitkään pois.

“Ainii! Näin instassa Tie Tähtiin kisojen ilmotuksen vasta, kai oot menossa?” Kassu hoksasi yhtäkkiä.
“Joo todellaki, kiva ku kysyit!” hihkaisin.
“Puhuttiin itse asiassa Aleksin kanssa vasta, että mihin luokkaan mun kandeis mennä. Todettiin, et koulupuolelta en kykene vielä siihe helppoon A:han. Sinänsä kyl harmi, kun metrin radat jo TT kisoissakin ois kyl houkutellut”, huokaisin.
“No nii totta. Mut eiks tänä vuonna ollu irtoluokkiaki? Tai et voisiks sit mennä kisaamaan erikseen tyylii sitä metriä?” mies kysyi.
“Joo siis on. Itse asiassa mulla kyl käviki mielessä, eti oisinko voinu mennä edellisenä päivänä kisaa esteluokkaan. En kyl oo tosiaa varma, ku en tiiä onko Virmalle reilua, et joutuu ekana kisaamaan isompaa rataa uudella paikalla ku aiemmin ja viel seuraavana päivänä sit este- ja koululuokat TT:n puolesta”, pohdin. Olin pyöritellyt tätä melko paljonkin päässä, mutta en ollut puhunut Aleksille vielä. Musta idea vaikutti ehkä hieman tyhmältä hevosen jaksamisen puolesta, mutta isommat radat kisoissa kyllä houkutti sinänsä.
“Joo, toi kyl on ihan fiksua ajattelua, arvostan. Tai niiku musta on kiva et aattelet myös sitä hevosta, etkä vaan sitä miten susta ois kiva kisata isompia luokkia”, hän vahvisti ajatukseni.
“Haha, kiitos”, hymähdin. En kehdannut myöntää, että taka-ajatus niistä isommista luokista kyllä poltteli taustalla. Uskaltaisinkohan ottaa asian Aleksin kanssa puheeksi joku päivä?

Share: