Kannustavaa kritiikkiä?

Luokka 1. Helppo C, Lyyti Riikonen – Heljän Runoliini, Seben Söböt

TT-kuume oli vallannut koko Seppeleen; seuraaviin osakilpailuihin oli viikko, ja sen kyllä aisti tallin ilmapiirissä. Vaikka joukkueita Seppeleestä olikin mukana “vain” kaksi, oli moni tallilaisista hengessä mukana. Tsemppaajia ja kannustajia riitti – ja myös (enemmän tai vähemmän) rakentavaa palautetta sai kuulla, halusi tai ei. Lyyti kieri pinteleitä Pinjan jalkoihin korvat punaisina kuunnellessaan perjantai-illan estevalmentautujien arvosteluja ratsastuksestaan:
“Lyyti, sun ongelmana on hitaat reaktiot. Oili haahuilee jos sä et saa siihen otetta.”
“Ja välillä sä et tuo sitä esteen keskelle… jotenki teiän suoritus on monesti aika sirpaleinen.”
“Joo ja Oili ryntäilee esteille…”
Juupa juu. Tie tähtiin-osallistujien ratsastustaitojen arviointi ja spekulointi oli nähtävästi vapaata riistaa. Olikin pitänyt suostua auttamaan Pinjan satuloinnissa, että estevalkan tytöt saivat juoruillla ja kikatella keskenään, Lyyti puuskahti itsekseen ja rapsutti kauniin, läsipäisen puoliverisen korvanjuurta. Se sentään tönäisi häntä empaattisesti.
Maikki, Sara ja Linnea (Instagram-malleja muistuttavat estevalmennusratsastajat) tapittivat häntä vähän odottavan näköisinä.
“No juu… Kiitos vuan palautteesta tytöt…” Lyyti yskähti vaivaantuneena.
“Siis toivottavasti et ottanu mitenkään pahalla”, Sara kiirehti sanomaan, ja Linnea jatkoi: “Hyvällähän me vaan, teissä on oikeasti tosi paljon potentiaalia…”
Lyyti hymyili velvollisuudentuntoisesti ja jätti arvon neidit sitten supisemaan keskenään. Tältäkö tuntui julkimoista, joiden elämiä puitiin netin keskustelupalstoilla?

Talli oli jo alkanut hiljentyä, olihan kello jo melkein 8. Lyyti odotteli Oilia jatkotunnilta ja auttoi sen (huomattavasti miellyttävämpää) ratsastajaa hoitamaan tamman takaisin pihattoon. Oili oli kuulemma ollut harvinaisen lauhkea ja tasainen; ehkä se oli väsyksissä kaikesta TT-treenailusta. Lyyti rapsutteli rakkaan tammansa harjanjuurta. Tänä viikonloppuna se saisi levätä, Lyyti aikoi käydä vain rennon maastoreissun jos sitäkään. HeC- ja 60cm-luokkiin ei tarvinnut valmentautua verenmaku suussa.

Satulahuoneesta löytyi ihme kyllä vielä perjantai-illan viettäjiä; Liinu näytti tutkiskelevan Whinnynsä varusteiden kuntoa ja Eedi järjesteli tavaroita paikoilleen iltapäivän kaaoksen jäljiltä. Molempien kasvoille oli hajamielisen keskittynyt ilme; ehkä hekin puivat menneitä ja tulevia kisasuorituksiaan…

“Hei tytöt, mitäs työ meinasitte tänä iltana? Pitäskö männä pitsalle?” Lyyti ehdotti hetken mielijohteesta, ja sekä Liinu että Eedi katsahtivat häneen yllättyneinä. Lyyti oli kyllä molempien kanssa ystävällissä väleissä, mutta yhteistä aikaa he olivat viettäneet vain Seppeleen tontilla – ja nyt tietysti kisareissuilla.
“No… joo”, Liinu vastasi vähän kokeilevasti ja hymyilikin hieman.
Eedi sipaisi punaiset hiuksensa korvansa taakse ja nyökkäsi sitten. “Joo, miks ei… mä en oo ees iltatallissa.”

Ja niin kolmikko lähti kohti Liekkijärven pizzeriaa. Puheenaiheet pyörisivät varmasti tulevan viikonlopun osakilpailun ympärillä, mutta ehkä nuoret naiset saisivat aluille myös oikean ystävyyden kipinän.

388 sanaa

Share: