A match made in heaven?

Luokka 4 / Vaativa B, Amelie Backlund – Callahan, Vihiniemen Viipottajat

Kisaviikko eteni hurjaa vauhtia eteenpäin, mutta siitä huolimatta aina löytyi jokin sopiva pieni väli vilkaista vähän Tinderin miestarjontaa. Mistäs sitä tietäisi, jos mun unelmien mies löytyisikin jostakin kisakaupungista.

Pari päivää sitten mä olin matchannut jonkun vasta tampereelle opiskelujen muuttaneen miehen kanssa. Se oli mua pari vuotta vanhempi ja ihan komeakin. Tosin yhdessä kuvassa sillä oli ollut päällään mauton Guessin paita, jota se itse piti ilmeisesti kovinkin tyylikkäänä. Se oli vähän laskenut pisteitä. Mies oli halunnut tavata mut ja olin selittänyt hälle, että mulla oli melko kiireistä juuri nyt, kun treenasin ratsastuskisoja varten. Sen lapsuudenkodissa oli kuulemma ollut hevosia ja siskokin omisti ilmeisesti nykyään jonkun hevosen. Siispä se oli ehdottanut, että se tulisi moikkaamaan mua Vihiniemeen ja katsomaan samalla hevosia. Olin ensin epäröinyt, mutta lopulta todennut, että mikäpä siinä. Mukavaahan se oli, jos mies ymmärsi myös hevosten päälle.

Keskiviikkona mä sitten hain Cabon ensitöikseni sisälle sillä välin, kun odottelin deittiäni. Olin pukeutunut huolitellusti – kuten aina – ja sen lisäksi pukenut myös hillitysti koruja, jota en yleensä tallille tullessani tehnyt. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin todeta, ettei ollut kiva jäädä kaulakorusta kiinni hevosen jouhiin. Kelit olivat onneksi olleet kuivat ja Cabokin oli pysynyt mukavan siistinä osakilpailuiden välissä. Toki mä aikoisin silti puunata sen kunnolla ennen seuraavaa kisapäivää, mutta nyt sitä ei onneksi tarvinnut olla koko ajan hinkkaamassa vesiletkun kanssa puhtaaksi.

Cabo seisoi solariumissa, kun Valtteriksi itsensä esitellyt mies viimein saapui talliin. Ja Valtterista muuten näki kilometrin päähän, ettei tämä ollut mikään kokenut hevosmies. Mä joudun jopa näyttämään sille, miten kumisukaa pidetään kädessä. Eikä muuten tullut kysymykseenkään, että se olisi uskaltanut, saati sitten osannut, puhdistaa Cabon kaviot tai selvittää sen hännän. Siinä vaiheessa, kun syötimme Cabolle leipää, eikä Valtteri uskaltanut astua metriä lähemmäksi Cabon päätä, ettei se puraisisi miestä sormesta, en tiennyt olisinko purskahtanut nauruun vai säälinyt miestä.

Kun Cabo oli harjattu ja Elias oli astellut talliin vähän matkan päähän Grimin karsinaan, oli Valtterin olemus muuttunut jotenkin vaivaantuneeksi. Meidän keskustelu ei tuntunut luistavan yhtään, sillä vaikka mies oli viestien perusteella antanut itsestään avoimen ja itsevarman kuvan, niin nyt se oli vain kummallisen oloinen tuppisuu. Reppana suomalaisjuntti poistui paikalta siinä vaiheessa, kun sanoin valmennukseni alkavan. Se oli sanonut laittavansa mulle myöhemmin viestiä vielä seuraavasta tapaamisesta ja mä olin vain nyökytellyt, vaikka tiesin jo, etten varmasti lähtisi enää toisille treffeille sen kanssa. Onneksi kisat pitivät mut kiireisenä ja pystyin käyttämään niitä hyvänä tekosyynä, ettei tarvitsisi nähdä uudelleen.

Share: