Huippuvalmentaja Tähdistö?

Luokka 4. vaB, Sonja Tähdistö – Mortalis x, Hopiavuoren Häjyt

Nostelin juuri Mortin varusteita paikoilleen Niklas tuli varustehuononeeseen. Niklaksen liikkumisesta tuli aina mieleen sana “kirmaaminen”, vaikkei hän nyt mitenkään muistuttanut varsaa tai muutakaan pitkäjalkaista, iloista eläintä. Tällä kerralla olin huomaavivani otsalla huolestuneen kurtun.

— Moi Sonja, hei kuule, onko sulla vähän aikaa nyt tässä?

— Onhan mulla, tarvitko jotakin apua vai mitä?

— No, apua joo, jonkinlaista, Niklas kyhnytti korvallistaan. — Kato ku se Marsh on poijes Arieksen kans, niin voisitsä tulla kattoon kun mä ratsastan?

Näytin varmaan pöllämystyneeltä enkä hämmästykseltäni saanut heti sanottua mitään, niin Nikke tarkensi:

— Mä, tota, varmaan tarvittais Arlekin kans vähän jotakin apua tai silleen. Jonkun kattomaan kun mää ratsastan sillä, kun ei tästä tunnu oikein yksin tulevan kauheesti mitään ja pitäs treenata sitä TT-cupia varten.

— No siis voinhan mä tulla katsomaan, mutta en mä mikään valmentaja ole…

— Joo joo, et tietenkään, mutta varmaan nyt sentäs jotakin perusasioita osaat kattoo, ettei mulla oo olkapäät korvissa tai jotain. Ja enemmän varmaha se, että mää tiärän jotta joku kattoo enkä pääse lipsumaan.

Tunnistin tämän niin hyvin omista ajatuksistani, muistin sen kerran kun Santtu oli halunnut tulla katsomaan minun ja Mortin käyntitreenejä ja sitten pitikin ratsastaa ihan oikeasti tosissaan. Lupauduin siis yleisöksi Niklakselle.

— Onko teillä jotakin erityisiä ongelmia mihin vois kiinnittää huomiota? kysyin kun astelimme Niklaksen ja Arlekinin kanssa kohti maneesia.

— No olkapäät nyt ainakin, mää jännitän hartioita. Nii ja sit jään helposti vetämään ohjasta ja välillä on käret liika korkeella ja semmosta kaikkee. Ja Arlek tykkää jyrätä välillä tai sit olla flegmaattinen. Soon vähän ittepäinen. Että jos sulla on jotaki vinkkiä tämmösiin niin anna tulla.

— No katotaan.

Kyllähän minä näin kaikki viat heti, mutta muistutin itseäni siitä että Niklas ja Arlekin eivät kisaa TT:ssä vaativaa B:tä vaan helppoa C:tä. Ei tarvitse olla muodossa, ei tarvitse koota ja muutenkin riittää hyvin pitkälle se, ettei hevonen nyt ihan tähtiä katsele. No, sitä Arlekin ei tehnyt, mutta muuten meno ei näyttänyt kovin harmoniselta minun silmääni. Ehkä voisin neuvoa sen ihan perus-pysähdysharjoituksen, joka oli itsellä ainakin sellainen pomminvarma juttu saada hevonen paremmin kuulolle.

— Onhan puolipidäte tuttu? varmistin Niklakselta ensin.

— On joo!

— No sitten kuunteles vähän aikaa. Tee eka puolipidäte, millä sä kerrot Arlekille, että kohta tapahtuu jotakin. Sit pysäytä se ja kun se on pysähtynyt, päästä ohjat ihan löysiksi. Arlek ei saa lähteä liikkeelle. Jos se lähtee, voi olla että lähtee, älä vedä ohjista vaan pysäytä se nätisti uudestaan ja sit taas ohjat löysälle. Tätä niin kauan kuin se tajuaa jäädä odottamaan sun pohjeapuja. Sit kun se tekee sen ja jää paikoilleen vaikka ohjat on löysällä, taputa sitä kaulalle heti.

Arvasin oikein, sillä Niklas sai pysäyttää ratsuaan useamman kerran ennen kuin se malttoi jäädä paikoilleen. Ohjeistin sitten pitämään ohjat edelleen löysinä, mutta antamaan pohjeavut eteenpäin. Se meni minusta varsin hyvin jo heti ekalla kerralla. Siitä innostuneena ratsastutin Niklaksella muutamia muitakin harjoituksia, joista koin itselleni olevan apua, mutta jotka arvioin silti tarpeeksi helpoiksi tälle tasolle. Ja väliin piti muistutella käsistä ja katseesta ja olkapäistä, muttei lainkaan niin paljon kuin olin saanut Niklaksen puheista käsityksen. Ihan hyvin tämä ratsasti.

— Sää olit ihan turhan vaatimaton, Niklas sanoi iloisena kun ratsasti loppukäyntejä. — Susta tulis ihan hyvä ratsastuksenopettaja.

— No kiva jos oli jotakin apua, kuittasin asian, mutta olin ihan tyytyväinen itseeni ja tietyllä tapaa myös Niklakseen ja Arlekiin, tiimikavereitahan me olimme kuitenkin.

(550 sanaa)

Share: