Sinkkuelämän kaipuu

Luokka 4. vaB, Sonja Tähdistö – Mortalis x, Hopiavuoren Häjyt

Kakkossijan ja hyvien prosenttien aiheuttama euforia kesti muutaman päivän, kunnes Mortti pudotti minut maanpinnalle noin kuvaannollisesti, ei kirjaimellisesti, onneksi. Hetkellisesti kuvioihin tuli itseruoskinta: en osaa mitään ja sijoitus oli vahinko, tästä mennään vain alaspäin ja kaikki huomaavat viimeistään seuraavissa osakilpailuissa etten osaa ratsastaa ja että minulla on liian hyvä hevonen, jonka vain pilaan. Onneksi nämä hetket eivät kestä kauaa, koska niissä vellominen on helvetillistä. Sitten tuli varovainen itsevarmuus, että kyllä minä seuraavissakin kisoissa ratsastan niin hyvin kuin vain osaan ja katsotaan sitten mihin asti se riittää. Se sijoitushan ei ole niin tärkeä, koska se riippuu osittain siitä, miten hyvin tai huonosti muilla menee.

Se mitä en osannut tunneskaalasta ennakoida oli kateus. Se ei edes kohdistunut hevosiin tai ratsastustaitoon tai mihinkään tällaiseen tavalliseen vaan illanviettoon! TT-osallistujia oli kyselty mukaan läheiseen baariin istumaan iltaa kisapäivän jälkeen. Olin kieltäytynyt kohteliaasti ja selittänyt että hevoselle ei ollut tallipaikkaa varattu kuin edelliseksi yöksi ja meillä oli pitkä ajomatka Pohjanmaalle. Ja muutenkaan ajatus ei oikein istunut kuvaan. Minä olin kuitenkin liki nelikymppinen leski, jolla oli jo uusi avomies mukana hevosenhoitajana. Ei tämmöiset lähde kisapäivän jälkeen baariin pitämään hauskaa.

Vaikka minä olisin kyllä oikeasti halunnut lähteä. Olisin lisäksi halunnut olla vapaa ja vähintään 10 vuotta nuorempi, niin että jos sieltä olisi löytynyt jotakin kiinnostavaa, olisin katsoa mihin asiat johtivat ilman sen kummempia rajoitteita. En tiedä mistä tällainen ajatus edes tuli! Enkö minä ollut muka tyytyväinen elämääni ja Harriin? Totta kai olin, parempaa miestä sai hakemalla hakea. Enkä minä oikeasti kaivannut edes sitä että olisin parikymppinen taas, koska olin senikäisenä niin pihalla elämästä ja maailmasta niinkuin vain parikymppinen voi olla.

Mitä se sitten oli, se pienenpieni haikeus, jos ei kerran miehenvaihtosuunnitelmia tai kadotetun nuoruuden kaipuuta? En tiennyt ja vaikka miten mietin, en löytänyt syytä. Ehkä se oli jotakin jännityksen hakemista, sitä että voisi flirttailla ja katsoa miten toinen vastaa ja mihin se johtaa, vapaus suostua tai kieltäytyä ihan vain hetken mielijohteesta. Siitä oli niin kauan, niin kauan… Tapasin Jarnon 2008 eikä minulla sen jälkeen ole ollut muita kuin Harri. Niin ja Kimmo, mutta se nyt on eri asia kokonaan. 

Oliko Harri siis virhe? Olisiko minun pitänyt alkaa vakiintuneen parisuhteen sijaan alkaa viettää villiä sinkkuelämää? Ei kai nyt sentään, kun Harri oli niin täydellinen. Ja lähdössä syksyllä Kanadaan. Se oli koko ajan kuitenkin takaraivossa vaikka tämä TT-cup oli päällimmäisenä ajatuksissa. Mitä tapahtuisi syksyllä? 

(384 sanaa)

(On todella tulkinnanvaraista että voiko tätä tekstiä lukea TT-tuotokseksi vaikka inspiraatiota siihen on kyllä saatu muiden TT-tarinoista. Tuomarit päättäköön, että annetaanko tästä lisäarpa vai ei, en valita päätöksestä, oli se kumpi tahansa.)

Share: