Perusratsastusta, perusratsastusta

Luokka 4. vaB, Sonja Tähdistö – Mortalis x, Hopiavuoren Häjyt

Kun kolmatta päivää leijuu pilvissä, voi olla aika varma että se pudotus tulee väistämättä kohta ja että se tekee kipeää. Niin kävi nytkin. Tänään piti taas alkaa liikuttaa Morttia tavoitteellisemmin, kun se oli ollut nyt kisojen jälkeen vähän kevyemmällä. No, osoittautui että minulla on tänään ihan ehta aasi. Tai ehkä se vain olin minä, keskittyminen juoksi jossakin pitkin tienpientareita eikä ollut läsnä lainkaan.

Mikään ei mennyt oikein niinkuin piti, en vain saanut itse kiinni siitä, mikä ja missä mätti. Mortilla oli virtaa, mutta se ei kanavoitunut minkäänlaiseen järkevään vaan kaikki meni enemmän tai vähemmän riitelyksi. Minun istuinluuni olivat kateissa, olkapäät korvissa ja kädet vispasivat kuin yleiskone tai ainakin tuntui siltä. Kaipasin niin Nellyä tai ihan ketä tahansa kentän laidalle huutamaan ohjeita. 

Pysäytin Mortin ja jätin ohjat löysälle. Mortti tiesi jo ettei se ollut kehotus mennä eteenpäin, pohkeesta vasta. Suljin silmäni vaikka se ei ehkä ulkokentällä ollut paras mahdollinen idea ja hengitin muutaman kerran rauhallisesti laskien. Korjasin asentoani, niin että ainakin kuvittelin istuvani satulassa suorassa ja hyvässä tasapainossa. Rentona mutta kuitenkin jämäkkänä, olkapäät alhaalla, kädet pystyssä, katse korvien välissä. Mortti liikahti hiljaa. Kun avasin silmäni, se ei ollut tehnyt muuta kuin laskenut vähän kaulaa. Lie jos sekin rentoutui tai ainakin tylsistyi.

Pyysin Morttia eteenpäin, mutta yritin keskittyä pitämään oman pakettini kunnossa. Perusratsastusta, perusratsastusta, sanoisi Simo ja olisi varmasti oikeassa. Kuulin korvissani elävästi Simon tamperelais-R:n kuin hän olisi ollut vieressä. Ennen kulmaa keräsin ohjat hyvin kevyelle tuntumalle ja pysäytin Mortin kulmaan Kyran oppien mukaisesti. Vanha kunnon kulmaharjoitus ei pettänyt ikinä, mutta Mortti tiesi tämän jo eikä suuremmin edes hämmästynyt. Pitäisi itsekin aina jaksaa muistaa ratsastaa ne kulmat kunnolla joka kerta.

Loppuratsastus meni samalla tavoin, ihan perusjuttuja hioen eikä Mortti tuntunut läheskään niin mahdottomalta ratsulta kuin aluksi. Kyllä se tästä taas lutviintuisi, sillä hevosessahan ei ollut vikaa. Mortin työmoraali oli vertaansa vailla vaikkei se varsinaisesti mikään helppo ratsastettava ollut, mutta tulimme toimeen kuitenkin. Ja sen hermorakenne oli teräsbetonia.

– Alkoihan se sujua, kuulin äänen sivulta kun ratsastin kentältä pois. Tiitus! Missä kolossa Tide oli ollut minua vakoilemassa ja miten kauan?

– Häh, oletko sä kauankin katsellut meitä? naurahdin.

– No aina silloin tällöin sivusilmällä. Nyt loppuajasta Mortti liikkui tosi kivasti, vaikka aluksi oli näyttänyt vähän huonolta. Taisit huomata sen itsekin.

– Joo, alkuratsastus meni kyllä ihan vihkoon, piti sitten ihan keskittymällä keskittyä niin alkoi sujua paremmin. Vissiin kai nousi se ruusuke liiaksi päähän.

– Ne taitaa sen tehdä aika herkästi itse kullekin, ei mitään outoa siinä…

(404 sanaa)

Share: