Tosi paljon onnea

Luokka 4. vaB, Sonja Tähdistö – Mortalis x, Hopiavuoren Häjyt

En taaskaan muistanut jälkeenpäin radastani juuri mitään. Sen tiesin että se oli mennyt pääpiirteissään ihan hyvin, mutta joissain kohdissa oli ollut parantamista ja pari pientä virhettäkin taisi osua matkalle. En huolestunut asiasta sinänsä, sillä muisti kyllä palailisi kun katsoisin kisasuoritustani jälkikäteen videolta ja pystyisin analysoimaan yksityiskohtia. Se on vain se hetki juuri radan jälkeen, kun mieli on aivan tyhjä. Harri oli ollut sisääntulossa odottamassa loimen kanssa kuin paraskin ammattilainen.

Jännitimme yhdessä palkintojen jakoa, sillä mikä tahansa oli mahdollista. Voittoa en kyllä odottanut, sillä tiesin että Myllyojan Eedi oli edellisenä päivänä startannut PSG:ssä. Vaativa B oli hänelle ja ratsulleen varmaan pelkkä kevyt iltaverryttely. Eedi voittikin, vähemmän yllättävästi, mutta kun kakkossijalle kuulutettiin Sonja Tähdistö ratsullaan Mortalis, en ollut uskoa korviani. Harri kaappasi minut sellaiseen karhunhalaukseen, että olin tukehtua, mutta punttasi minut sitten selkään ja niin ratsastin taputtavan yleisön edessä hakemaan kakkosruusukettani.

Siis minä, Otsonmäen puskista TT-cupissa vaativan B:n kakkossijalle. Palkintojenjaossa en osannut vielä ajatella mitään muuta kuin ettei tämä voi olla totta. Tuntui kuin sydän löisi hitaasti mutta erityisen voimakkaasti. Hädin tuskin pystyin kiitoksen änkyttämään kun sain palkintoni. 

Nauru ja kyyneleet tulivat vasta myöhemmin Mortin karsinassa. Ihmiset käytävältä huikkailivat onnitteluita, Janna, Niklas ja Marshall olivat oikein halanneet ja puhelin… no, se oli Harrin taskussa äänettömällä, mutta viestejä ja puheluita oli tullut useampia ja arvasin mihin ne kaikki liittyivät.

– Tosi paljon onnea, kajahti jälleen käytävältä, kun Harri harjasi varusteista riisuttua Morttia ja minä taputtelin ruunaa ja sekoilin omiani. Onnittelija oli Vladimir ja hänen vieressään pikku-Sonja. Olin niin iloinen etten muistanut olla hämilläni ja aavistuksen varuillani, kuten yleensä Vladimirin tavatessani.

– Kiitos, sanoin ihan yksinkertaisesti ja hymyilin niin että naama oli ratketa. Vova jäi vähäksi aikaa juttelemaan, kyselemään Mortista ja kisoista. Päivän nolo hetki tuli, kun pikku-Sonja kysyi varovasti voisiko hän ottaa selfien minun kanssani, sitä olisi kuulemma hienoa näyttää tallikavereille ja vielä jos saisi vastasuitun Mortinkin kuvaan. Lupauduin toki ja Sonjan silmät loistivat kuin olisin oikeasti suurempikin julkkis. Voi tyttöpieni, kun tietäisit mitä isäsi on aikoinaan tehnyt

(327 sanaa)

Share: