Luokka 8 / 120cm, Aleksi Vaalavuo – Rosegarden’s Nightingale, Vihiniemen Viipottajat

Puristin hiljaa käsissäni Tiuhtin ohjia. Ori oli hieman rauhaton ja se steppaili levottomana yhdyskäytävällä. Verryttelyssä olin saanut tehdä kovasti töitä, jotta sain ratsastettua ponin edes hieman rennommaksi ja liikkumaan oikeinpäin selkäänsä käyttäen. Hyppäämään päästyään Tiuhti oli kuitenkin tuntunut jo paremmalta. Ja hyvä niin, sillä ihan pian oli meidän vuoromme ravata radalle.

Tiuhti eteni radalla siihen malliin kuin se olisi ollut joku kovankin tason laukkahevonen. Poni viiletti menemään sellaista tahtia, että mua, kylmähermoista suomalaista ukkoakin hirvitti. Yritin kuitenkin keskittyä vain siihen, etten häiritsisi ponia liikaa hypyissä. Pari kertaa mun oli kuitenkin pakko istua oikein syvälle satulaan ja pidättää ponia tosissani, jotta sain ratsastettua tiet kunnolla ja huolellisesti. Ensimmäisen radan jälkeen mä en tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Jollakin ihmeen ilveellä lopputuloksena oli nollarata ja hemmetin hyvä aika. Me siirryttiin johtoon.

Pienen maastakäsin suoritetun käppäilyn jälkeen kampesin irvistäen itseni takaisin kirjavan ponin satulaan. Saatoin lähteä ratsastamaan uusintaa jo hieman itsevarmemmalla fiiliksellä, mutta Tiuhtin kanssa täytyi silti pysyä yhtä jäntevänä kuin perusradallakin. Ponille ei ollut varaa antaa yhtään enempää siimaa – kun sille antoi pikkusormensa, niin se vei koko käden. Kolme ensimmäistä estettä sujui ongelmitta, vaikka vauhtia piisasi taas enemmän kuin sopivasti. Radan ainoalle sarjalle tuli kuitenkin vähän vino lähestyminen, minkä vuoksi tulimme a-osalle aika pohjaan ja ori allani joutui kokoamaan itseään hurjasti selvitäkseen tulevasta hypystä ehjin nahoin. Ensimmäisestä esteestä selvittiin, mutta vaikka Tiuhti yritti kovasti sovittaa askeleensa esteiden väliin, johti a-osan hankala hyppy siihen, että lähestyminen b-osalle meni mönkään ja poni tuli esteelle puolikkaaseen askeleeseen. Puomi kolahti ja siitä oli sanktiona neljä virhepistettä.

Radan jälkeen olin kaikesta huolimatta hyvin tyytyväinen suoritukseemme. Olin lähtenyt kisoihin sillä asenteella, että tavoitteena oli pysyä hengissä. Tavoite oli ainakin toistaiseksi täytetty, mutta sen lisäksi suorituksemme oli ylittänyt odotukseni. Hetkeä myöhemmin en voinut olla hymyilemättä vielä leveämmin, kun niin kovasti kisoja jännittänyt Anu suoriutui toisen kahelin pomppuponimme kanssa luokan ensimmäiseksi. Loppujen lopuksi olimme Tiuhtin kanssa toisia. Luokan kolmas ja samalla viimeinen osallistuja oli saanut myös uusintaradalta neljä virhepistettä, mutta mulla ja Tiuhtilla oli ollut nopeampi aika. Sinistä ruusuketta ja satulahuopaa vastaanottaessani mietin, että ehkä tuon kirjavan kahelin kanssa kehtaisi näyttää naamansa vielä seuraavassakin osakilpailussa.

Share: