Onnistuminen

Luokka 4. Vaativa B, Eedi Myllyoja – Okeanos, Seben Söböt

Ennen radalle ratsastusta olin hermostuneempi kuin koskaan aiemmin samassa tilanteessa, vaikka Noksu olikin tuntunut verkassa hyvältä ja kaikki muukin oli kilpailupäivänä sujunut kohtuullisen hyvin. Pieniä ylimääräisiä pomppuja me oltiin tosin verkassa esitelty, mutta ne olivat olleet riittävästi vain herättelemään mua. Nyt me oltiin areenalle johtavassa kujassa odottamassa edellisen suorituksen päättymistä, eikä Noksu olisi malttanut nahoissaan oudossa kujassa.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen näin edellisen ratsukon poistuvan areenalta ja kuulin, kuinka meidät kutsuttiin radalle.
”Hyvin se menee”, Helmi hymyili mulle rohkaisevasti, ja nyökkäsin toivoen parasta. Noksu tuntui odottelun jälkeen juuri sopivan terävältä ja kuunteli mua hyvin, kun pyysin sen kävelemään areenan porteista. Areenalle päästyään ori jännittyi allani pariksi sekunniksi pysähtyen ja katsoen pääasiassa tyhjää areenan valtavaa katsomoa varsin hämmentyneesti. Nopeasti ori kuitenkin toipui, ja siirtyi taas kuuntelemaan mua. Hengitin helpottuneena selässä, ja siirsin hevosen laukkaan valmistautuakseni radalle ratsastukseen.

Radalta poistuessani fiilikseni oli ihan eri. Me oltiin tehty meidän ehdottomasti paras rata tähän saakka, siitä ei ollut kysymystäkään. Vaikka me ei edes sijoituttaisi, tähän mä olen tyytyväinen. Leijuen pilvissä ratsastin Noksun takaisin verryttelyalueelle ravailemaan rennosti. Se oli ehdottomasti ansainnut muutaman ylimääräisen porkkanan myöhemmin. Me oltiin startattu toisena, joten pienessä luokassa oli jäljellä vielä kaksi ratsukkoa. Toiseksi viimeisen ratsukon suorittaessa ratsastin Noksulla käyntiä, ja sen suorituksen jälkeen me saatiin meidän prosentit. Kahdeksankymmentä. Olihan se hyvin mennyt, mutta musta tuntui, ettei me Noksun kanssa millään ansaittu tällaista pistemäärää. Se oli ihan valtava parannus meidän aiempiin saman tason startteihin, ja mä tipahdin sanattomaksi, ehtimättä oikein edes tajuamaan sitä, että me oltiin myös siirrytty luokan johtoon.

Ja johdossa me pysyttiin. Palkintojenjaossa Noksu hyppelehti allani hermostuneesti kontrastina tavallisesti sievästi käyttäytyviin kouluratsuihin. En kuitenkaan voinut kuin hymyillä yrittäessäni pitää orin hallinnassani kun toimitsija kiinnitti sen suitsiin valtavaa sinivalkoista ruusuketta. Kunniakierrokselle päästessä muut ratsukot olivat jo ymmärtäneet pitää järkevän etäisyyden Noksuun, joka pamauttikin melkoisen pukkisuoran päästessään laukkaamaan suurella areenalla ilman kouluaitojen rajoitteita. Siinä kohtaa mullakin oli mennä tasapaino, ja jouduin hidastamaan villihevoseni raviin.

Jälkeenpäin mua epäilytti, ettei tämä vain ollut unta. Samalla huomisen vaativan luokan startti alkoi tuntua jo paljon vähemmän uhkaavalle, vaikka toisaalta, jos me ei pärjättäisi niissä luokissa tämän menestyksen jälkeen, mitä sekin meistä sanoisi?

Sanamäärä 347

Share: