Vähän muita parempi ihminen

Luokka 4. vaB, Sonja Tähdistö – Mortalis x, Hopiavuoren Häjyt

Tämän päivän työnteosta ei ollut tullut kyllä yhtään mitään. Ajatukset pyörivät vain sunnuntain kisoissa. Yritin muistaa hengittää, mutta silti tuntui siltä että jännitys ja hermostus vain kasvoivat tunti tunnilta. Onneksi minulla oli se muistilista, koska muuten unohtaisin puolet tehtävistä asioista ja loputkin tulisi tehtyä väärin tai väärään aikaan.

Tämän päivän lista oli tyhjä. Auto ja traileri olivat kunnossa. Kisavaatteet oli sovitettu ja tarkistettu, että olivat kaikin puolin kunnossa ja puhtaat. Satula ja suitset oli puunattu, loimet, suojat, riimut ja kaikki varavarusteet olivat kunnossa myös, osa jo pakattukin. Mortti oli nypitty ja huomenna olisi sen vuoro joutua pesulle. Huomenna iltapuolesta ajaisimme kisapaikalle jo. Olin varannut Mortille karsinan yhdeksi yöksi ja meille hotellihuoneen, niin ettei tarvinnut sunnuntaiaamuna ajaa kauheassa paniikissa pitkää matkaa. Harri olisi varmaan kiitollinen hotellin aamiaisesta, mutta itse tuskin saisin mitään alas kisapäivän aamuna.

Iltapäivällä ollut viimeistelytreeni Nellyn ohjauksessa. Huokasin kun mietin sitä, sillä hommat eivät olleet menneet yhtään putkeen. Mortti oli vähän turhan herkällä tuulella ja kaikissa jutuissa oli vähän säätämisen makua. Ratsastus ei sujunut yhtä jouhevasti ja itsestäänselvästi kuin parhaina päivinä. Apujen kanssa piti olla supervarovainen, mutta sitten taas kärsi liikkeiden laatu kun olisi pitänyt pystyä vaikuttamaan kuitenkin vähän enemmän hevoseen.

Nelly oli ihanan kannustava kaikesta huolimatta, ei yhtään samanlainen kuin teiniaikojen telinevoimisteluvalmentaja. Nelly tiesi että me pystyisimme Mortin kanssa parempaan ja hän tiesi minunkin tietävän tämän, joten mitäpä sitä seikkaa suotta alleviivaamaan. Hän keskittyi lähinnä vain niihin positiivisiin asioihin ja siihen, että lopulta aina saimme jonkinlaisen onnistumisen. Ehkä sen takia en ollut tunnin jälkeen valmis kaivautumaan maakuoppaan ja häpeämään loppuelämääni siellä. Vaikka treeni olisi voinut mennä paremminkin, ei tässä vielä täysimittainen katastrofi ollut käsillä. Ja Mortti tuntui tyytyväiseltä koko ajan. Nelly sanoikin, että tunnin tarkoituksena on olla käymättä Mortin hermoille. 

Harri oli tyyni kuin kesäilta Saimaalla. Tietenkin Harrilla oli helpompi rooli hevosenhoitajana, mutta oli hyvä että oli joku rauhallinen tukena. Olisin pannut Harrin mieluusti ajamaankin, mutta hänellä ei ollut soveliasta korttia eikä kokemusta hevostrailerin kanssa ajamisesta. Toisaalta se saattoi olla ihan hyväkin, sillä autolla ajaminen oli useimmiten rauhoittavaa minulle, siinä piti keskittyä siihen ajamiseen ja liikenteeseen eikä ehtinyt miettiä syntyjä syviä.

Vielä minä kerran jaksoin laiskasti ihmetellä, että minkä ihmeen takia minä tähän lähdin. Myöhäistä se sinänsä oli, kun huomenna olisi lähtö eikä sille mitään voinut edes tässä vaiheessa. En ehkä halunnutkaan voida, sillä oli jokin juttu, joka minua sitten kuitenkin veti kisakentille. Jonkinlainen menestymisen tai näyttämisen halu, se sama mikä minut oli teini-ikäisenäkin ajanut kilpailemaan voimistelussa. Että jos pärjäisin, olisin vähän muita parempi ihminen ja kaikki tai edes jotkut olisivat minun kavereita… Ravistin päätäni. Olipa tosi terveitä nämä ajatuskuviot silloin nuorena.

(425 sanaa)

Share: