Tiimikaveriksi?

Luokka 2 Janna Heikkilä – Bring me my toast xx, Hopiavuoren Häjyt, HeB

Jo maaliskuun lopulta oli huomattavissa miten koulujen loppu oli lähenemässä. Ne nuoret, jotka eivät olleet välittäneet ihan hirveästi koulusta koko lukuvuoden aikana eivät jaksaneet ajoittain panostaa sitäkään vähää kuin mitä he olivat tähän asti panostaneet. Varsinkin sellaisten, joiden peruskoulu tai toisen asteen vuosiopinnot tai jokin muu valmistuminen oli lähellä oli saanut tehdä jo pitkään töitä sen suhteen että edes minimimäärä opintoja saataisiin hyväksytysti kasaan jotta nuoret voisivat jatkaa seuraavalle vuosikurssille tai mahdollisesti seuraaviin opintoihin.

Mä en edes tiennyt monestiko mä olin purkanut turhautumistani asioihin ja niiden etenemiseen ja muuhun menneen kuukauden aikana ja mä toivoin että heinäkuu olisi jo täälä. Silloin saisi unohtaa kuukaudeksi kaiken mikä liittyisi arvosanoihin, numeroihin, oppilaitoksiin, opintolinjoihin, opintopisteisiin sekä kaikkeen muuhun opiskeluun liittyvään. Paahtiksen liikutus oli ollut vähän mitä sattuu ja pääasiassa me oltiin vain maastoiltu tai humputeltu kentällä ilman satulaa. Kuitenkin me oltiin osuttu Niklaksen kanssa yksi päivä samaan aikaan satulahuoneeseen.

”Olikkos sä Janna lähdös Tie Tähtiin kisoihin?”
”Emmä taira tänä vuanna. Tää koko kevät on alakanu olemaha nii hullu että en minä oo eres kereenny ajattelemahankaan reenaamista Ruiniacin jäläkii” vastasin totuudenomaisesti.
”Hö. Olis ollu kiva ku Sonja on vissii osallistumassa myös niin saataisiin tiimikisaankin joukkue kasaan”
”Ai siälä olis sellaanenki. Ehkä mun pitää kattua vähä että mitä luakkia siälä on ja lähtiä vaikka sitten vaa reenimiäles mukahan. En minä taira ainakaan ensimmääsehe kilipaaluun saara enää reenattua siten että meillä vois olla mitää maharollisuuksia päriätä”
Me juteltiin vielä hetki Niklaksen kanssa ennen kuin me molemmat lähdettiin laittamaan hevosia kuntoon. Mä mietin antaessani Paahtiksen kävellä pitkin ohjin maastossa että joukkueena osallistuminen Tie Tähtiin kilpailuun voisi olla oikeastaan ihan mukavaa. En mä toisaalta tiennyt miten voitontahtoisia Sonja ja Niklas olisivat että olisiko siinä mielessä kannattavaa lähteä näin huonolla treenillä ensimmäiseen osakilpailuun.

Kuitenkin heti kun Paahtis oli vain maaston jälkeen uudelleen kiinnitettynä suuliin, kaivoin puhelimeni esiin taskusta ja googlasin kisakutsun esiin. Kisoissa oli onneksi meille sopiva helppo B ja 80cm joten pidin luokat mielessäni ja siirryin seuraavaksi whatsappin puolelle.

”Kattoon justihin nuata Tie Tähtiin luakkia ja kyllä me voitaasiin Paahtiksen kans sinne lähtiä jos tarvetta viälä on. Me ei kyllä varmaha mikää huippuratsukko olla että äläkää pettykö jos ollaha luakan hännillä”

Lähetettyäni viestin palautin puhelimeni takaisin taskuuni ja keskityin taas Paahtiksen hoitamiseen. Tammasta tuntui edelleen irtoavan karvaa vaikka olin yrittänyt miten pyöritellä sitä kumisualla ja metallisella hikiviilalla. Tamma tuntui vain nauttivan saamastaan huomiosta ja itse yritin muistaa pitää suuni kiinni sillä, karvat tuntuivat löytävän aina tiensä sinne. Katsellessani valkoista ja mustaa karvamäärää, joka pöllysi ilmassa nousi mieleeni ajatus siitä, että pääsisikö sitä helpommalla jos klippaisi koko hevosen. Toisaalta en tiennyt miten Paahtis suhtautuisi klipperin ääneen, saati olisiko kenelläkään konetta, jota voisi lainata ja tietenkin että saisinko jostain apukäsiä jos tilanne eskaloituisi ja Paahtis päättäisi alkaa riekkumaan. Kuitenkin puhelimen värähdys taskussa palautti minut tähän hetkeen ja kaivettuani sen taskustani näin että Niklas oli vastannut viestiini.

”Jes mahtavaa! Tiimin nimi on Hopiavuoren Häjyt kun se pitää laittaa kans siihen ilmoittautumiseen”
Kuittasin Niklaksen vastauksen vain peukku emojilla, ennen kuin puhelin sujahti takaisin taskuun ja jatkoin karvasateen tuottamista ennen kuin luovutin ja palautin Paahtiksen takaisin tarhaansa kunnes edessä oli vielä varusteiden huoltaminen, kunnes olin valmis suuntaamaan kotiin ja täyttämään ilmoittautumislomakkeen Tie Tähtiin kilpailuita ajatellen.

Share: