Kisakalenterin säätöä

Luokka 4. Vaativa B, Eedi Myllyoja – Okeanos, Seben Söböt

Noksu mutusteli iltapäiväheinien jämiä karsinassaan, ja minä raahasin satulaa, suitsia ja harjalaatikkoa samaisen karsinan eteen tasapainotellen. Asettelin satulaa karsinan satulatelineeseen juuri, kun Liinu avasi tallin oven Whinnyä taluttaen. Pari näytti melko kuivalle, joten päättelin, että he olivat tupsahtaneet paikalle maneesista.
”Moi, oliko maneesissa ruuhka?”, kysyin haluten varmistuksen epäilyksilleni.
”Aikamoinen, se uusi hevonen omistajineen hyppäsi ja toisessa päässä pyörii tunnit”
”Ai, ei kai niiden tuntien aikaan pitäisi hypätä?”, ihmettelin muistellen maneesisääntöjä hyppäämisestä.
”Ei kai, mutta ei kukaan ilmeisesti mitään sille viitsinyt sanoa”, Liinu kohautti olkiaan ja mä nyökkäsin ymmärtävästi. Ei mullakaan ollut mitään intoa paukata paukuttamaan Safille jotain Seppeleen maneesisääntöjä, me työntekijät oltiin jo saatu yhteinen käsky käsitellä niiden varusteita extratarkasti jonkun mystisen satulahuopafiaskon jäljiltä. Otin Noksun karsinasta, ja aloin harjata oriani hiljaisuudessa.

Vilkaisin puhelimeni ruutua ennen Noksun käytävänaruista irrottamista. Sähköposti otsikolla ”Tiesi tähtiin alkaa” oli ilmestynyt postilaatikkoon muutamaa minuuttia aiemmin, joten selasin sen läpi nopeasti. Aika stadardi kisavahvistus sähköposti ohjeiden kera. Työnsin puhelimen takaisin taskuun ja avasin Noksun riimun soljen.
”No, mennäänpä töihin”, kehotin oria liikkumaan. Avatessani tallin oven kylmä sade osui välittömästi kasvoihini, mutta maneesissa odottava ihmisjoukko estehyppelöineen tuntui vielä ikävämmältä ajatukselta, joten pysyin aiemmin päivällä tekemässäni valinnassa ja kipusin kirjavan selkään tallipihassa kääntäen sen turvan kohti Seppeleestä poispäin kiemurtelevaa tietä. Samalla kertasin mielessäni meidän vauhdikkaan kevätkisakauden aikataulua. Erityisesti ensi viikko olisi melkoinen puristus. Keskiviikkoaamuna pakkaisin Noksun koppiin, ja me ajetaan tuttuihin maisemiin Ilvessuolle starttaamaan Ilvessuon kisaviikon nuorten sarjan karsintaluokka. Jos me päästään jatkoon, me yövytään siellä ja ratsastetaan seuraavan päivän finaaliluokka. Perjantai vedetään henkeä kotona, mutta lauantai aamuna pakkaan taas hevosen koppiin ja suuntaan kohti Tie Tähtiin-kisoja Helsingissä.

Miten näin tiukkaan aikatauluun päädyttiin? No, vähän vahingossa. Tuttuja pitää tukea, joten kun Ilvessuolla, missä me valmentaudutaan, päätettiin pitää kisat, ilmoittauduin alunperin avoimeen luokkaan, jonka finaalitaso oli vaativa A. Sen jälkeen meidän valmentaja kuitenkin ehdotti mulle Tie Tähtiin -kilpailuihin osallistumista, koska vaikka me on kisattu jo pari starttia PSG:tä ja sarjan vaativin luokka on vaativa B, tällä hetkellä me tarvitaan erityisesti kilpailurutiinia, mitä sarjakilpailusta saisi kerättyä mukavasti. Kaikki muut osakilpailut myös sopivat hyvin meidän kalenteriin, mutta ensimmäinen meni ikävästi kisaviikon avointen luokkien päälle. Asiaa pyöritellessäni ehdin jo maksaa kisaviikon maksutkin, enkä enää voinut perua sitä. Pystyin kuitenkin vaihtamaan luokkia, joten päädyin siirtämään meidän nuorten sarjaan ja osallistumaan myös Tie Tähtiin -kisoihin.
”Eiköhän me siitäkin selvitä”, totesin ratsulleni pohtien seuraavan viikon koetusta siirtäessäni sateesta hieman masentuneen oloisen tavallista rauhallisemman ratsuni raviin sopivalla metsätien pätkällä. Hevonen pärskähti ja lähti raviin vähän turhan vauhdilla. Naurahdin, ainakaan Noksun kunnosta mun tuskin tarvitsisi huolehtia, ennemmin oma jaksamiseni loppuisi kuin orin.

Sanamäärä 415

Share: