Luokka 3 Helppo A, Sanna Vihiniemi – Salakapakka, Vihiniemen Viipottajat
1. Spring season open – muistoja 1. osakilpailusta


Istuskelen terassilla juoden iltateetäni. Muistelen ensimmäisen osakilpailun ajomatkaa Tie Tähtiin hulinoissa ja naureskelen, miten saimmekaan kahden tunnin reissun venymään kahdeksaksi tunniksi.

Aleksi oli päättänyt meidän ajoreitin mennessä, emmekä epäilleet miehen valitsevan reittiä oikein. Eihän siihen loppujen lopuksi tullut kuin kuuden tunnin lisämatka, ja ihmettelimmekin miten matka takaisin kotiin kesti niin lyhyen aikaa. Silloin tietenkin pystyi ajamaan lyhyintä reittiä. Olin ajovuorossa, kun suuntasimme takaisin Vihiniemeen. Amelie heitti pelkääjän paikalla olevaa Aleksia tyynyllä päähän; “Mikä ihmeen älynväläys se perjantainen nyt sit oli?”
Aleksi yritti suojata päätään lisätyynyiltä, mutta turhaan. Nuorilla oli täysi sota päällä, Anun istuessa omalla paikallaan pidellen sinivalkoista ruusuketta käsissään hymyillen. Hän ei millään uskonut voittaneensa omaa luokkaansa kaiken sen stressaamisen jälkeen. Unohtammatta kuulutusjärjestelmän epätoimivuutta, jolloin viimeinen luokka joutui tuloksiaan odottelemaan. “No mä vähä niiku tiesin jo niistä lauantain luokista, mut ei Anu ois ikinä suostunu niihin”, Aleksi puolusteli napaten Amelien heittämän tyynyn ilmasta. Pyörittelin vain silmiäni, voi nuoret. “Mun piti saada turhaa ajoa alle, et joku teistä tajuais ne ja ehdottais ja onneks se oli Sanna”, mies jatkoi ja heitti tyynyn takaisin Amelieta kohti. Tässä vaiheessa Anukin heräsi siihen päivään ja ihmetteli ääneen, miksi se oli hyvä minun ehdottaneen lisäluokkia. “Koska Sanna on äitikarhu ja kaikki aina suostuu sen ehdotuksiin”, Aleksi tokaisi ja nyt ansaitsi minulta tuiman katseen, jota takapenkki nauroi. “Mut se on totta”, Aleksi nauroi myös. Puistelin päätäni, ehkä hän oli oikeassa. Ei he välttämättä olisi koko kilpailuhässäkkään edes osallistunut, ellen minä olisi ehdottanut osakilpailuihin osallistumisesta joukkueena. “Mua vaa hämmentää miten te ette tajunnu et se matka on muka nii pitkä”, Aleksi naureskeli itsekseen. “Meillä oli muutakin ajateltavaa senkin juntti”, Amelie tuhahti. En ollut kaksikkoa ikinä nähnyt näin lapsellisina toistensa kurkussa ennen. Amelieta harmitti varmasti myös toiseksi viimeinen sija luokassaan, joten hän etsi kaikki mahdolliset syyt, miksei Cabo ja hän menneet lainkaan paremmin.

Ajomatkan muistelu lämmittää mieltä, hörpätessäni uudestaan teetäni. Kuinka pitkälle olimmekaan tulleet sieltä, kuinka Anu on saanut laskettua stressitasojaan ja kuinka Sälli on ratsuna kehittynyt. Hymyilen leveästi Eliaksen istahtaessa viereeni ja katsomme auringonlaskua toisiamme käsistä pitäen. Mieskin oli rauhoittunut pikkuhiljaa luottaen meidän kykenevän tähän, vaikkei meillä mennytkään neljännessä osakilpailussa hyvin.

Share: