Tärähtäneitä otoksia

Luokka 8. 120cm, Anu Kivinen – Rosegarden’s Dragonrend, Vihiniemen Viipottajat
1. Spring season open – muistoja 1. osakilpailusta


Äiti haluaa näyttää kuvia Helsingin osakilpailusta, hän ei ollut mikään tekniikan ihmelapsi, joten kuvien siirrossa kamerasta koneelle kesti aina pieni ikuisuus. Jäätävä flashback iskee mieleeni muistaen, kuinka lauantaina tiputtelimme Rokin kanssa viisi puomia, mutta sunnuntaina hyppäsimmekin kaksi puhdasta rataa. Haluan edelleen kostaa Aleksille jotenkin, miten hän huijasi meidät ajamaan Helsinkiin pidempää reittiä, sekä vielä nolaamaan itseni ja Sannan lauantain metrin luokassa! Mutristan huuliani miettien, mitä voisinkaan miehen pään menoksi keksiä vielä ennen finaalia. Äitini kuitenkin saa minut keskittymään takaisin kuviin. Ilkeästi suoraan sanottuna, häntä ei kyllä kannata ottaa viralliseksi kuvaajaksi mihinkään. Osassa kuvia näkyi enään pelkkä este tai hieman Rokin häntää, tarkennus oli jossain yleisössä, tai kuva oli aivan tärähtänyt. Muutamassa näkyi äidin sormet ja hän vain naureskelee asiaa. “Oi voi, no eiköhän joku ottanut parempia”, äitini tokaisee vilkaisten minua päin hymyssä suin. Teiniaivoni eivät kuitenkaan ole aivan samaa mieltä, että asia oli naurun asia joten tuhahdan ja tömistelen omaan huoneeseeni paiskaten oven kiinni. Olisi ollut ihan kiva päivitellä someen meidän matkaa Rokin kanssa koko Tie Tähtiin-kilpailuissa, mutta senkin piti äidin tietenkin pilata. Ei hän tuntunut tätä nykyä mitään muuta tekevän, kuin pilaavan aivan kaiken elämässäni.

Katson seinään ripustettua narua, jossa komeilee kolme sinivalkoista ruusuketta ja yksi sininen ruusuke. Ne kaikki olivat minun ja Rokin ansaitsemia tänä keväänä. Oli minulla seinillä muitakin ruusukkeita, mutta ne olin saanut Seran kanssa koululuokista. Pieni hymynkare tulee huulilleni, sillä ollaanhan me Rokin kanssa aika paljon rohkaistuttu ja kasvettu yhteen osakilpailuiden välissä. Ori ei ollut tuottanut minulle pettymystä, ja olihan poni ihan hauskanenkin tapaus. Muistan miten ensimmäisissä osakilpailuissa kapsahdin orin kaulaan onnesta itkien heti, kun pääsimme takaisin jaba-alueelle palkintojen jaosta ja miten Roki vain pärskähti eleelleni sen kummempaa tekemättä mitään. Vaikken oria välttämättä jatkossa enään liikuttaisi ja kisaisi, poni antoi minulle hyvät eväät jatkoa ajatellen. Tai mistä sitä tietää, jos vaikka yrittäisin mahduttaa kolme hevosta arkeeni.

Share: