Luokka 4, Vaativa B – Jasu Lakkahalla & Blueprint, Paladiinit

Olimme matkaamassa kohti huomista kisapaikkaa, kuusamo oli todella kaunista aluetta. Paljon kauniimpaa mitä oli muistanut, sillä täällä päin asui yksi entinen ystävä – jonka muistelu sai mielen heti synkkenemään. Pudistelin päätäni, ihan kuin se olisi saanut ajatukset muualle helpommin. Blue oli ihan ok traileri matkaaja, mutta sen kanssa sai pysähdellä melko usein jalottelemaan, eikä hyviä ja suojaisia paikkoja meinannut löytää helpolla. Tamma pelkäsi ohi viuhahtelevia autoja ja varsinkin rekkaa, joka ei viitsinyt ohi kiitäessään edes hieman hiljentämään. Matkaan meni aina tuhat kertaa odotettua pidempään, sentään pääsimme lopulta perille. Tamma kolisteli heti auton pysähdyttyä kopissaan kärsimättömänä. Meille oli kuuleman täällä varattuna väliaikaisesti pystyyn kyhätty karsina, mikä kävi tammalle varmasti oikein hyvin, varsinkin näin hyvällä säällä. Kevät oli vielä niin aikaisessa, ettei ollut niin tappavaa määrää sääskiäkään. Nyt saattoi vain hyvillä mielin nauttia illasta, jonka taivas värjäytyi keltaisen oranssiksi auringosta. Tamma tutustui uuteen karsinaansa ja minä kävin Sulon kanssa kiertämässä heti kaikki paikat ja morjenstamassa paikan omia hevosia, joista Loimu osoittautui molempien lemppariksi. Majoitus oli kunnossa täälläkin, me tulisimme yöpymään mökissä kaksin. Tulimme kyllä hyvin toimeen pari päivää, sanotaanko että viikko ja siitä eteenpäin alkoi tökkiä. Meillä meni hyvä tovi illasta purkaa kaikki kamat ja tarkistaa ettei mikään ollut unohtunut, nyt vielä ehtisi kysellä oliko kellään lainata – jos niin oli päässyt käymään. Tamma kieriskeli mielissään omassa karsinassa ja hörisi naapureilleen, kun me Sulon kanssa laitettiin nuotiopaikalle tuli ja heiteltiin tikkaa läheiseen puuhun. Oltiin me otettu vaahtokarkkejakin, joita jaettiin samalla muille ohikulkijoille ja grilli seuralle. Kisamatkat oli aina hullunmyllyä, mutta jostain syystä nyt oli rento ja rauhallinen olo. Kai me oltiin valmistauduttu osakilpailuun nyt niin maan perusteellisesti, ettei enää harmittaisi huonokaan sija, sen parempaan tiesi ettei olisi pystynytkään ja oli pannut parasta. Kävimme vielä illalla sanomassa Bluelle hyvät yöt ja kiersimme kaikki paikalle tulleet hevoset, sieltä löytyikin tutut Unikko ja Vattu, aivan vieretysten yllättävän sovussa. (301 sanaa)

Share: