Luokka 3 Helppo A, Sanna Vihiniemi – Salakapakka, Vihiniemen Viipottajat

Sälli on pysynyt mukavalla päällä oikeastaan kaikkien osakilpailuiden hälinöiden välissä. Orin pää nähtävästi kestääkin suurempaa kisarasitusta, kuin mitä Elias oli uhkaillut. Istun hevoseni satulassa ja harjoittelemme tempojen vaihteluita käynnissä sekä ravissa. Selkäni alkaa hikoamaan pikkuhiljaa auringon paisteessa. Onneksi kentällä on sentään toimiva kastelujärjestelmä, joten se ei pääse pölisemään. Alkuviikon sadepäivät tekivät myös tehtävänsä pitäen kentän kosteana. Huomaan Eliaksen ja Grimin tulevan kentän laidalle, mutta olen liian keskittynyt Sällin ratsastukseen, etten huomioi aviopuolisoani. Olemme olleet ensimmäisessä osakilpailussa kolmansia ja viime osakilpailussa toisia, joten olisiko voitto mitään tämän viikon kilpailussa? Vaikka loppujen lopuksi osallistuimme kilpailuihin pitämään hauskaa, mutta Elias on vetänyt niistä jonkun suuremman luokan stressit ja vaatii lähes täydellisiä suorituksia. Minä ja Aleksi olemme ainoita, jotka eivät ole vielä omia luokkiaan voittaneet, joten olemme enemmän Eliaksen tulituksen kohteena.

Elias Vihiniemen kertomaa:
Katson kentän laidalla Sällin ja Sannan menoa hymyssä suin. Käsissäni on puoliveriseni Grim nyhtämässä vihreää. Yleensä niin iloinen vaimoni näyttää erittäin totiselta orinsa selässä pyytäessä tätä lisättyyn raviin. Suomenhevosella ei ollut lihaksistoa työskennellä tempojen vaihtelua kauaa, mutta Sanna päättäväisenä on tekemässä asiaan muutosta. Kentällä on myös korotettuja ravipuomeja yhdellä sivulla, ja nainen käyttääkin niitä ahkeraan. Sälli vaikuttaa iloiselta päästessään töihin, vaikka hevosen ryntäät ovatkin hiestä märät.
”Sälli kyllä tekee töitä niiku pitääki, mut mitä Sanna sun jalat tekee?” huikkaan naisen ravatessa ohi ”Ei sun tarvi pumpata sitä hevosta koko aikaa”, jatkan ja saan erittäin tappavan katseen vaimoltani. Annan hänelle viattoman hymyn takaisin ja lähden viemään Grimiä takaisin tarhaansa. Virallisia lemppareitahaan ei saisi omistaan valita, mutta kyllä Grim veisi sen paikan heti. Silitän orin kiiltävää karvaa hymyillen ennen kuin suuntaan takaisin kentälle.
Sanna onkin ehtinyt antaa Sällille pitkät ohjat ja juttelemaan Amelien kanssa ilmeisesti tulevista kisoista. “Ei tarvii tulla tänne, me ollaa valmiita”, Sanna tokaisee tekohymy huulillaan. Mikäköhän hänelle nyt tuli? “Ja mä vaan juoksutan”, Amelie tokaisee näyttäen liinaa käsissään ennen kuin naiset kiinnittävät huomionsa takaisin toisiinsa. Tiedän minun olleen stressaantunut kisoista, mutta itse he halusivat osallistua tallin nimen alla. En nyt uskonut, että olisin heiltä liikaa pyytänyt. Ehkä hieman enemmän kuin normaaleilta kotitreeneiltä, mutta toisen osakilpailun tulokset puhuivat tiukemman linjan toimivan vaikkei he sitä myönnäkään.

Share: