Luokka 4, Vaativa B – Jasu Lakkahalla & Blueprint, Paladiinit

Vielä oli edessä varusteiden perusteellinen puunaus, ennen kuin kaiken voisi pakata auton kyytiin. Ilta aurinko porotti vielä melkoisen kuumana, Jasun istuessa jakkaralla tallin pihalla ja hinkutellessa Bluen suitsia ja satulaa, sekä mitä kaikkea nahkaista oli löytänyt. Tämän ajatus harhaili jatkuvasti kilpailemiseen, mahdolliseen tulevaan omaan hevoseen ja Seelaan. Mies oli puhunut oman kouluhevosen hankkimisesta Tinolle jo aikapäiviä ja vasta tänään Pinean saapuessa, oli tällä herännyt epäilys. Nimittäin siitä, olisiko Tino saattanut jo ostaa Jasulle hevosen ja se olisi yksi vielä mysteereiksi jääneistä uusista hevosista. 

Mielikuvitus lähti laukalle ja mies ehti jo kuvitella miten osallistuisi ensi vuoden Tie Tähtiin kilpailuun omalla hevosellaan, mahdollisesti yhdessä Lilin ja Sulon kanssa, joista molemmat olivat Jasun kautta kiinnostuneet kilpailuista. Kaikki kokivat sen olevan täydellinen paikka verkostoitua ja tutustua monien eri tallien omistajiin ja ratsastajiin.
Jasu oli eilen löytänyt ihan tavallisesta lähikaupastaan pienen hevosvaruste nurkkauksen, jota ei ollut aiemmin huomannut – kenties aivan uusi. Sieltä matkaan oli lähtenyt Bluelle uudet matkustus suojat ja kaunis sinikivinen otsapanta. Saagan antama onnenkoru oli vielä tallessa myös ja se täytyisi muistaa kiinnittää jo valmiiksi tamman suitsiin takaisin, heti niiden valmistuttua pesulta.

“Uu kylläpä näyttää hyvältä!” ohi juokseva Sulo huusi ja kertoi sitten olevansa menossa kaupunkiin hakemaan meille pikaruokaa. “Jes!” Jasu huusi, nyt kun tarkemmin oloa tunnusteli, oli ehtinyt tulla jo todella kova nälkä. Vielä olisi puhdistettava muutamat eri kuolaimet – joiden väliltä mies päättäisi vasta kisapäivänä riippuen hevosen fiiliksistä. Sekä kaksi lämmintä loimea olisi pestävä vielä, jotta ehtisivät kuivaa sunnuntai aamuksi. Tinosta tuntui aina että kaikki kisa humu oli hieman stressaavaa ja aina sai pelätä että jotain unohtuisi, mutta kai Jasu otti asian rennommin tai sitten tämä vain otti asiakseen valmistautua niin hyvin, ettei tarvitsisi miettiä muuta kuin itse kilpailu suoritusta. Parempi näin päin, mutta toki Tino saattoi olla kiireisempi mies. Tällä oli aina jotain uutta ja jännää meneillään. Oli myös aina kyselemässä Jasun nais asioita, vaikka itse oli kolmikymppinen ja edelleen sinkku. (310 sanaa)

Share: