Luokka 4. Vaativa B, Eedi Myllyoja – Okeanos, Seben Söböt

24.4.

Tinjan käskystä olin perjantaina uskaltautunut Noksun kanssa kaksin maastoon. Me oltiin tehty ihan lyhyt lenkki käynnissä ja ravissa, koska olin halunnut kerätä rohkeutta lähteä tänään pidemmälle retkelle orin kanssa. Vaikka se on ollut mun (tai mulla, ei mun) jo kahdeksan kuukautta, ja olen melkein vuoden ratsastanut sitä, me ei vieläkään olla tehty pidempiä maastoja kaksin. Oon saattanut ratsastaa alku- tai loppuverkan maastossa tai maastoilla seurassa, mutta mua on vähän epäilyttänyt lähteä maastoihin kokonaan yksin, Noksun tuntien. Seppeleessä on kuitenkin hyvin autottomia maastoja, joihin olen päässyt tutustumaan kivasti sekä Noksun että muiden hevosten kanssa, ja tallilla on aina ihmisiä, joille voin ilmoittaa minne olen menossa ja koska mun pitäisi olla takaisin, joten tänään päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja viedä hevoseni reippaammalle maastolle.

Olin siis ilmoittanut tallin toimistossa häärineelle Salmalle, että jos me ei ilmestytä puolentoista tunnin sisällä takaisin, lienee syytä soittaa mulle, ja jos en vastaa, vähintään lähettää joku etsimään meitä. Se oli luvannut pitää kelloa silmällä, joten mä olin siirtynyt suunnitelman seuraavaan vaiheeseen varustamaan Noksua. Kirjava vaikutti tänään melko levolliselle varustettavalle, ja sainkin sen varustettua ennätysajassa. Ennen selkään kipuamista varmistin tallipihassa, että mun turvavarusteet on asiallisesti päällä ja satulavyö riittävän kireällä, me kun yritetään olla vakavasti otettava kouluratsukko, eikä erityisen kokenut maastoilupari. Mä kyllä nautin maastoista, mutta tavallisesti tasaisemmalla (ja mielellään matalammalla) hevosella kuin Noksulla.

Me suunnattiin mukavalle vanhoja pelto- ja metsäteitä sisältävälle reitille, jossa liikuu autoja äärimmäisen harvoin. Suurimmat pelotteet ovat tavallisesti tuuli tai epäilyttävät pienet metsänelävät, kuten linnut, oravat ja jänikset. Tänään kaikki pikkueläimet olivat kuitenkin päättäneet pysyä metsässä, eikä ajoneuvojakaan tullut vastaan. Alkumatkasta molempia jännitti vähän, mutta kun me selvittiin ilman vastoinkäymisiä, aloin rentoutua ja Noksukin reagoi rauhoittumalla hyvin. Pääsin keventämään Noksun kohtuullisen rennossa ja matkaa voittavassa ravissa pitkiä pätkiä, ja lopulta lähestyimme pitkää suoraa, jolla päätin yrittää maastolaukkaa.

Siirsin Noksun laukkaan käynnistä, ja ori koetti ampaista edessä siintävää suoraa eteenpäin ennemmin loikkien kuin laukaten. Muutaman pompun jälkeen hevonen kuitenkin tasaantui ja tyyntyi laukkaamaan. Uskalsin nousta matalaan kevyeen istuntaan, vaikkei meidän koulusatula kyllä siihen taida olla se mukavin, ja antaa Noksun venyttää askeltaan. Kovin paljoa ori ei reippaasta laukkaamisesta tuntunut ymmärtävän, vaan innostuneen ratsuni askel tuntui suuntautuvan enemmän ylös kuin eteen. Laukkapätkä kuitenkin sujui meidän mittarilla onnistuneesti Noksun tehdessä vain ajoittaisia pomppuja, nekin ennemmin innostuksesta kuin mistään muusta. Laukan päätteeksi annoin Noksun jatkaa matkaa hyvän pätkän ravissa, ja lopulta käyntiin siirtyessä me molemmat oltiin selvästi hikisiä kevät auringon lämmittäessä. Mulla oli kuitenkin myös rentoutunut fiilis, eikä Noksukaan esittänyt merkkejä hermostuneisuudesta. Kai Tinja oli ollut ihan oikeassa, ja maastoilu oli ollut juuri se, mitä me kaivattiin. Vaikka kyllä mä edelleen olen sitä mieltä, että kavereiden löytäminen Liekkijärveltä ei olisi ainakaan huono asia.

435 sanaa

Share: