Luokka 4. Vaativa B, Eedi Myllyoja – Okeanos, Seben Söböt

Kisahuuma ja ilo menestyksestä olivat vallanneet mut sunnuntaina, kun me oltiin onnistuttu Noksun kanssa samalla viikolla kaikissa meidän starteissa odotettua paremmin. Niinpä mä olin ylittänyt itseni myös kilpakenttien ulkopuolella, ja lähtenyt illalla viihteelle parin kanssakilpailijan kanssa, tutustuen uusiin ihmisiin ja nauttien ehkä muutaman alkoholijuoman liikaa. Se oli tietysti kostautunut maanantaina päänsäryllä, joka oli jyskyttänyt päätä koko ajomatkan areenalta takaisin Seppeleeseen. Eikä siinä mitään, Noksu käyttäytyi kivasti kotimatkan ja pääsi kotona heti tarhaan, mutta mulla oli vielä työvuoro.

Vielä tiistai ja keskiviikko menivät kevyessä kisoissa onnistumisen jälkeisessä iloisessa fiiliksessä, mutta vähän väsyneenä. Onneksi Noksu hierottiin tiistaina, joten se sai liikkua kevyesti vielä keskiviikonkin. Torstai olikin sitten katastrofi. Kisahuuma oli jo alkanut laskea, ja mulle oli jäänyt käteen pari ruusuketta ja fiilis ulkopuolisuudesta. Sunnuntainakin olin hengannut sekalaisissa joukoissa, musta tuntui etten oikein tuntenut ketään, enkä oikeastaan kuulunut edes Seppeleen ydinporukkaan. Huolimatta siitä, että meidän kisajoukkue oli ollut aika sekava, olin kisojen aikana tajunnut, ettei mulla oikeastaan ole hyviä ystäviä Liekkijärvellä, vain tuttavia ja sellaisia hyvän päivän kavereita. Ei mun katastrofaalinen päivä torstaina tietenkään johtunut vain huonosta fiiliksestä, ehei.

Ensimmäisenä aamulla heräsin mun puhelimen pirinään ja selvästi kiukkuisen Inkerin ääneen linjan toisessa päässä. Olin nukkunut pommiin, ja myöhässä töistä. Raahauduin siis paikalle vasta hevosten aamuruokien puoli välissä nolostuneena, mistä hyvästä sain sietää Inkerin kiukkuisia vilkaisuja koko päivän. Enkä voinut edes syyttää sitä, se oli joutunut tekemään kahden ihmisen töitä ja soittelemaan mun perään. Tallille saapumisesta vain tuntia myöhemmin olin saanut jahdata karkuuttamaani Lailaa, joka oli säikähtänyt yllättäen auton oven pamausta tarhaan taluttaessa. Saatuani tamman kiinni ja puhdistettuani karsinoita tajusin, että olin onnistunut jättämään lounaani kotiin aamun kiireessä. Niinpä mä ruokatauolla ajoin kotiin syömään, ja ahdin ruuan sisääni kymmenessä minuutissa. Ja kun työpäivä vihdoin oli ohi, mun piti lähteä valmennukseen Noksun kanssa.

Melkein olisin halunnut perua valmennuksen, mutta tiesin, että näin kisakaudella ne ovat äärimmäisen tärkeitä. Eivätkä vain mulle, vaan myös Noksulle. Niinpä keräsin meidän kimpsut ja kampsut, lastasin orini ja ajoin Ilvessuolle vain saadakseni Tinjalta ryöpyn huonoa palautetta Noksun kiukutellessa oman huonon tuuleni ansiosta. Helpoistakaan jutuista ei meinannut tulla mitään, ja valmennuksen päätteeksi Tinja määräsikin meidät parin päivän maastokuurille ”tuulettamaan päitämme”. Enkä mä kyllä voinut vastustaa. Viimeistään kotiin ajaessa mun kisahuuma oli kadonnut kokonaan, ja tulevien kisojen ahdistus astunut sen paikalle.

368 sanaa

Share: