Luokka 4, Vaativa B – Jasu Lakkahalla & Blueprint, Paladiinit

(Ajoittuu 21. päivään) Ensimmäiset osakilpailut oli taputeltu ja seuraaviin tuntui olevan ikuisuus aikaa, huoh. Paladiineilla ei ollut yksittäiset tulokset olleet mitään päätähuimaavia, mutta joukkueen kokonaistilanne oli hyvä, se riitti Jasulle. Varsinkin kun hän oli saanut Bluen kanssa ensimmäiseltä yhteiseltä kouluradalta 73,50% mikä oli oikein hyvä startti. Sijoitus oli kolmas, mutta toki pienessä luokassa olisi voinut toivoa kipuamista vielä yhdenkin sijan ylemmäs. Jasu oli käynyt rataa mielessään läpi tuon päivän jälkeen totuttuun tapaansa ja nyt viimeradalta tulleet rokotukset harjoiteltaisiin paremmaksi.

Blue oli ollut radalla kuin liitelevä kotka, meno oli helppoa ja mukavaa, oikeastaan koko päivä oli lopulta lentänyt kuin siivin – mikä oli toki närkästyttävää järkyttävän pitkän odotuksen jälkeen. Taas alkoi se usean viikon mittainen treeni ja odottelu, toki nyt ilmassa leijui myös paljon enemmän juoruja ja spekulaatiota milloin kenestäkin. Kuka oli viikonlopun tähti? Kuka mokasi pahiten ja miksi? Ketkä olivat suurin uhka ja ketä ei todennäköisesti tarvitsisi enää pitää uhkana. Näitä pohti varmasti moni ja ne nostivat kilpailun aina uudelleen ja uudelleen hevosihmisten huulille.

Tie Tähtiin kilpailusarja oli paljastunut paljon kovatasoisemmaksi, kuin mitä ensin oletettiin. Jasu oli yllättynyt kovasti siitä, miten Saaga oli suokin puksuttimellaan saanut ihan hyvät prosentit, jotain lähes 69 luokkaa, mutta sijoittunut silti luokkansa puoliväliin, jääden kauas palkintosijoista. Sen sijaan pronssille oli kivunnut Anni, tällä kovin vaikea luonteiseksi nimitetyllä suomalaisella puoliveri orillaan Vatulla. Violettipää ja ruunikko olivat saaneet 71,7% mikä oli todella hyvä. Toki siinä, ettei heti sijoittunut super hyvin oli puolensa, näin saattoi jättää isoimmat onnistumiset vasta kilpailun loppupuolelle ja jättää itselleen koko rumbasta paremman mielen – jos nyt ei muuta sitten. 

Kouluratsastus ei vaikuttanut olevan herra Samuel Vainion ja tämän Harri orin vahvuus, kaksikko oli saanut koulusta 61%, sijoittuen häntäpäähän, mutta loistanut esteillä saaden itselleen hopeaa. Tunnelmat paria viikkoa takaperin pidetyistä kilpailuista olivat siis hyvin vaihtelevat ja hajamieliset, tämä osakilpailu tuntui antaneen niin vähän osviittaa omasta joukkueesta ja heidän todellisista taidoistaan. Ei saattanut kuin odottaa ja seurata, miten tilanne etenisi. (312 sanaa)

Share: