Luokka 8. 120cm, Anu Kivinen – Rosegarden’s Dragonrend, Vihiniemen Viipottajat

Nousen jännittyneenä Rokin selkään Ilonan pitäessä ohjista kiinni. Olen puunannut oria pakonomaisesti viimeisen tunnin ja hulivili alkaa olemaan jo aivan loppu muhun. Areenalla oli alkanut jo kymmenen maissa hälinä Sannan mukaan, joka täällä on taas ollut aamu seitsemästä asti. Kävimme porukalla syömässä yhden aikoihin, jonka jälkeen tultiinkin koko joukkueen voimin kisapaikalle. Ilona ja äiti tulivat paikalle joskus kuuden aikoihin, ja Sanna oli saanut heille groomien kulkuluvat jaba-alueelle, sillä meitä ei kerta ollut kuin kisaajat paikalla. Ilona oli hieman rauhoittanut mieltäni, kun tein heille esittelykierroksen, vaikka äiti nostikin stressitason taas huippuihinsa. “Mä otan isille ja Tomille videon sun radasta”, äiti oli sanonut ja heilutellut kameraa käsissään. Amelie oli yrittänyt lohduttaa sanomalla, että videon voisi näyttää myös Eliakselle, joka osaisi sitten paremmin neuvoa mitä pitää vielä parantaa. Se ei todellankaan helpottanut oloani, varsinkin eilisen fiaskon takia. “Hyvin se menee”, Ilona tokaisee hymyillen päästäessään ohjista irti. “Niin kai”, huokaisen ja lähden lämmittelemään oria pikkuhiljaa. Roki on normaali oma itsensä, täysin tänttähäärä. Yritän muistaa ratsastaa enemmän pohkeella, pitäen sen ulko-ohjan tuen, mitkä eilen hieman unohtui. Poni tuntuu hieman jäykältä ratsastaa, mutta olenhan itsekin kuin viulun kieli.


Teknisten ongelmien takia joudumme odottamaan tuloksia ikuisuudelta tuntuvan ajan. Kävelemme Aleksin ja Tiuhtin vierellä, Milla-Riina oli keskittynyt puhumaan joukkuetovereilleen. Olin oikeastaan ylpeä siitä, kuinka hyvin ratamme oli mennyt, mutten ollut muiden suorituksia nähnyt. Tiuhtilla riitti kyllä vauhtia, joten jos häviäisimme kaksikolle tietäisin heti kyseen olevan ajassa. Roki ja Tiuhti välillä yrittävät heilautella päitään toistensa ohjiin kiinni, mutta estämme yritykset jo melko automaattisesti pistäen ulkopuolen ohjaa tiukemmalle. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen meidät kuulutetaan takaisin kisa-areenalle, jossa meitä odotaakin jo jokaiselle jotakin. Meitä oli vain kolme koko luokassa, joten kaikki saisivat ruusukkeen, voittaja loimen, toinen satulahuovan ja kolmas pintelit. Meidän oreilla on kyllä jo aivan tarpeeksi tavaraa, mutta olisihan ne pintelitkin mukava muisto matkalta. Amelie ja Sanna olivat kummatkin tulleet neljänsiksi omissa luokissaan, joten he saivat pelkät ruusukkeet. Mutta sentään kaikille tulisi jotain kotiin tuomisia. Saimme tiedon, että yksi kaiuttimista oli mennyt mykäksi katsomon puolelta, jonka takia tulosten ilmoittaminen hieman myöhästyi. Sinänsä vähän turhasta syystä, sillä katsomossa oli enään neljännes ihmisiä jäljellä ja sekin suurin osa muiden luokkien kisaajia ja heidän groomejaan. Olemme söpössä pituusjärjestyksen mukaisessa possujunassa, Tiuhti ensimmäisenä, sitten Roki ja lopuksi Milla-Riinan Indi, joka oli samalta kasvattajalta kuin meidän oma Äksä.
Suuni loksahtaa auki, kun toiseksi ilmoitetaan Aleksi ja Tiuhti, koska sehän meinasi… MÄ VOITIN! Räpyttelen silmiäni muutaman kerran, ennen kuin odotan vielä nimeni sanomista ja se oli aivan totta. Me voitettiin Rokin kanssa ensimmäinen osakilpailu eilisen mokailun jälkeen. “Hyvä Anu!” kuulen kannustusjoukkojeni huudot. Kiittelen suuresti palkintojen tuojaa ja kiinnitän ruusukkeen saapaani reunaan. Otan kukkakimpun käsiini ja teemme kunniakierroksen laukassa. Melkein itken selässä, en voi uskoa tätä. Kaikki se stressaaminen ja aivan turhaan. Ratsastaessamme pois areenalta en voi kuin nauraa enään. Roki tuntuu väsyneeltä, ja rapsutan tämän kaulaa kiitollisena. Ehkä kisoihin osallistuminen ei ollutkaan niin suuri virhe kuin luulin. Tästä on kieltämättä kyllä hyvä jatkaa.

Share: