No sehän alko hyvi

Luokka 3. Helppo A Sanna Vihiniemi – Salakapakka, Vihiniemen Viipottajat


Voihan Sälli raukkaa! Ori on hionnut yöllä ja juonut kaiken veden. Tämä ei kuitenkaan ole pyörinyt karsinassa, vaan kakkat ovat nätisti yhdessä nurkassa. ”Onko sulla kuuma vai?” huokaisen huolestuneena ja käyn tekemässä orille satsin melassi-elektrolyyttivettä, jonka tämä juo miltein heti. Märkää talvikarvaa olisi miltein mahdotonta harjata hyvännäköiseksi ja pohdinkin mitäs nyt sitten hakien Vihiniemen oreille aamuheinät. Olimme yön yöpyneet läheisessä hotellissa, ja olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi aamuvuoroon. Aleksi ja Amelie olivat tietenkin ottaneet tästä hyödyn ja olleet Helsingin yössä. Jaoin Anun kanssa huoneen ja hän ainakin silloin nukkui, kun itse heräsin. En ole kyllä varma mihin aikaan nuori on nukahtanut. En kuitenkaan odota kolmikosta oikein ketään ennen kymmentä ilmestyvän paikalle. ”Meidän pitää varmaan kaivaa klipperi kaapista, kun päästään kotio”, mumisen kun alan letittämään orin harjaa. Sälli vastaa minulle pärskähtäen ja jatkaen heinien mutustamista. Ori ei tunnu millään tavalla olevan stressaantunut, mutta jos tämä hikoaa jo yön aikana levossa, millainenkohan märkä sämpylä se tulee olemaan ratsastaessa? Hetken mielijohteesta nimittäin osallistuisin tänään orin kanssa esteille, vaikka huomenna olisi vasta todellinen ensimmäinen Tie Tähtiin koitos. Ajattelin Sällin olevan mukavemmalla päällä, jos saisi tänään tehdä jotain kivaa orin mielestä.

Ratsastan Sällin pois radalta, edelleen kuitenkin hymyillen. Vaikka homma menikin pahasti penkin alle, hylkyhän sieltä sitten iski. Sälli ei ollut yhtään oma itsensä, verkassa se vielä toimi, mutta areenan valot ja kaikki ihmiset jotenkin hämmensi oria aivan liikaa. “Mitä oikee tapahtu?” Aleksi tuli kysymään, kun olimme päässeet yhdyskäytävälle. “En mä tiedä, ei vaan riittänyt puhti varmaan sen hikoilun takia”, huokaisen ja rapsutan Sällin läpimärkää kaulaa. Ei ollut orin tapaista ollenkaan ruveta kieltäytymään esteillä, mutta kerta se oli ensimmäinenkin. Ori pärskähtää kovaan ääneen. “Mulla saattaa kyllä olla klipperi mukana, voin vielä tarkistaa”, Aleksi tokaisee vielä katsoen säälien Sälliä. Tokaisen sen olevan ihan kiva, en itsekään ollut orilta täysiä pyytänyt radalla, kun tiesin toisella olevan tukala olo.

Sälli vaikuttaa nuorentuneen huomattavasti, kun lakaisen karsinan edustalta karvat pois. Olimme orin huuhdelleet ämpäripelillä yhdellä vesipisteellä, eikä suomenhevonen välittänyt siitä laisinkaan. Amelien fööni oli myös päässyt kunnon töihin, kun kuivasimme hevosen ennen leikkuutalkoita. Sälli vähän tuijotteli tuota hurisevaa vehjettä, mutta antoi asian olla. Jätämme satulan paikalle pienen karvapläntin, kuten myös jalat ja pään klippaamatta. Aleksi on onneksi kokenut klippari, joten orille ei jäänyt kamalasti mitään epätasaisuuksia karvaan. “Jos sulla olis nyt vähän helpompaa”, tokaisen muiskauttaen pusun orin turvalle. Ollessamme valmiita kello lähenee jo kymmentä illalla, joten olisi korkea aika lähteä hotellille takaisin yöpymään. Jos huomenna menisi hieman paremmin.

Share: