Stressikertoin on ainakin miljoona

Luokka 8. 120cm, Anu Kivinen – Rosegarden’s Dragonrend, Vihiniemen Viipottajat


Sanna selailee puhelintaan, kun on Aleksin vuoro ajaa rekkaa. ”Oho kappas!” nainen tokaisee ja tunnen vatsani muljahtavan ympäri – tämä ei voi tietää mitään hyvää. Olimme juuri lastanneet hevoset takaisin rekan kyytiin pienen kävelyn jälkeen Jyväskylän abc:llä, jolloin vaihdoimme myös kuskia sekä napaten juotavaa ja syötävää lisää. Ajoa on tullut alle jo viitisen tuntia,matkaa pitäisi taittaa vielä seuraavat kolmisen tuntia. ”Siellähän on huomenna kaikille avoimia luokkia, luulin että jo huomenna olisi osa meidän luokista”, Sanna kertoo löydöstään enkä pidä yhtään hänen pilkkeestä silmäkulmassa. Nainen kääntyykin minua kohden; ”Siellä olisi satasen ja sadankahdenkympin luokat, pitäiskö ottaa löysät pois?” Silmäni laajenevat lautasiksi ja puristan käsilläni polviani. ”Sillä sais kyllä tuntumaa millanen areena kyseessä ja hevosellekin vähä tutumpi ympäristö”, Aleksi tuumaa. Onko mun pakko? Mä en millään haluaisi, mutta huomaan sopertavani haperolla äänellä; ”No kaipa se voisi tehdä hyvää”. Olen hetken hiljaa. ”Satasen luokkaan”, lisään vähän kovemmalla äänellä. ”Asia kunnossa me voitais Sällin kans tulla samaan. Silläki on sit kivempaa lauantai työstää koulua. Entäs Aleksi ja Amelie?” Sanna pulppuaa puhetta ilman huolen häivää. Itse tunnen valuvani penkkiin syvemmälle. En ymmärrä miten kolmikko kykenee puhumaan kisoista ihan kuin ne olisi arkipäivää. Tuosta noin vain ykskaks osallistutaan luokkaan, joka pidetään huomenna. Vaikka olinkin Seran kanssa kisannut ihan kansainvälisilläkin areenoilla sekään ei pelottanut näin paljoa. Roki on huomattavasti arvaamattomampi kuin Sera, ja tarvitsee myös enemmän minun tukeani. En halua myöskään tuottaa muille Vihiniemiläisille pettymystä, sillä he ovat varmoja minulla olevan potentiaalia isoillekin radoille. Eilen äiti oli lohduttanut, ettei meidän Tie Tähtiin luokassa olisi muuta kuin yksi muu osallistuja, mutta se meinaa silti sitä, että kilpailen Aleksia vastaan. Jolla on huomattavasti enemmän kokemusta kuin minulla. En tunnu saavan ajatuksiani lainkaan kokoon, joten otan puhelimen käteeni ja alan selamaan Instagramia, samalla kun lähetän myös muutamalle kaverille viestiä, jos he osaisivat harhaannuttaa ajatuksiani joko tsempein tai meemein. Paras kaverini Ilona tulisi lauantaina äitini kyydillä katsomaan kisoja. Luokamme arveltiin alkavan vasta kello 21, joten heillä ei olisi mikään kiire lähteä aamulla tulemaan.


Jossain vaiheessa matkaa jännityksestä ja aamun aikasesta herätyksestä oleva väsymys vei voiton ja jopa nukuinkin. Seuraavat muistikuvani ovat “Kehä III” -merkeistä, jotka kertoivat meidän olevan hyvinkin lähellä. Onneksi Aleksille reitti tuntuu olevan entuudestaan tuttu, vaikka miehellä onkin varmuudeksi navigointi päällä. Kaikki orit olivat matkustaneet nätisti, Rokilla ja Tiuhtilla oli välillä jotain riimusta roikkumis-leikkejään, muttei ponitkaan sen enempää sählänneet. Toivon hartaasti, että ne osaisivat käyttäytyä myös itse kisapaikalla.

Share: