Kohti pilviä

Iines
Opettaja

Tunnelma koululla oli kiristynyt alkuviikosta lopullisesti, susilaumojen kesken oli alkanut kahakka, jonka oli kaikkien yllätykseksi käynyt pistämässä poikki itse Raymond. Osa oppilaista oli pelästynyt susien ärhäkkää nahistelua – vaikka mitään sen pahempaa ei ollut ehtinyt tapahtua. Keiju parat olivat paenneet ensimmäisenä ylös puihin ja piiloutuneet kaiken mahdollisen taakse.

Haltijat olivat liian ylpeitä väistämään ja tuomitsivat vierestä, peikot olivat kuin mitään ei olisi meneillään, meren väkeä oli niin niukasti ettei heitä ollut edes paikalla ja jätit yrittivät varovaisesti vetää laumoja erilleen.
Tapahtuma tuli päätökseen vasta Raymondin muuttuessa sudeksi ja karjaisemalla kaikki hiljaiseksi. Mies tunnettiin viileästi olemuksestaan jo valmiiksi, mutta nyt hänestä oli kuoriutunut täysin uusi puoli. Mielestäni oli hyvin noloa, ettei tapahtumiin oltu puututtu aiemmin, vaikka kaikki tiesivät jännitteestä tiettyjen henkilöiden välillä. Raymond piti kuitenkin sellaisen puhuttelun, että jopa täysin syyttömät luimistelivat. Tämä oli taatusti viimeinen kerta, kun koulun piha muuttuisi taistelu areenaksi. Moinen turhamaisuus ei tekisi akatemian maineelle hyvää.

Harjasin kuitenkin parhaillani Lakkaa koulun talleilla, olimme lähdössä oppilaiden kanssa lyhyelle lennolle vielä ennen päivän tuloa päätökseen. Aurinko teki jo laskuaan, se väritti taivaan kauniin oranssiksi. Olimme käyneet koko päivän läpi pelkkää teoriaa, joten tahdoin antaa ahkerille oppilailleni vielä jotain hauskaa.
Kipusin lopulta tammani selkään tarkistettuani jokaisen oppilaan varustuksen ja viitoin heitä taakseni muodostelmaan. En voinut olla hymyilemättä takaisin, joka ikisen kasvoilta loisti puhdas ilo. “Sitten mennään!” huusin ja annoin Lakalle lähtömerkin, se lähti täydellä laukalla nurmen peittämää kiitorataa pitkin ja hyppäsi lopulta ilmaan.

Tamman valtavat siivet löivät ilmassa niin kovaa, että ne muodostivat ilmaan pyörteitä, joita takana tulevat väistelivät parhaansa mukaan. “Kaikki kunnossa?” kysyin mikkiin, sen jälkeen jokainen vastasi vuorollaan olevansa valmiina lisäämään nopeutta. Oppilas parat eivät tienneet, että minulla oli heille pieni yllätys, tänään ei olisikaan mikään perinteinen lentopäivä. Luottoni opiston ratsuihin oli vankka, enkä olisi alkanut moiseen, ellen tietäisi jokaisen pystyvän pitämään kyytiläisensä turvassa. Horisontissa saattoi nähdä muutaman suuren linnun kaartelemassa, mutta muutoin oli avaraa ja täysin vapaata.

Kaarsin suuren pegasokseni äkisti puiden lomaan ja huvituin takaani kaikuvista railakkaista nauruista ja huudahduksista. Muodostelma seurasi tiiviisti Lakan perässä, kun tulimme ensimmäisen pujottelun kohdalle.
Ensin ohitimme valtavan puunrungon oikealta, sitten seuraavan vasemmalta ja viimeisen jälleen oikealta. “Kaikki kyydissä?” nauroin mikkiin ja kuulin vain kikatusta ja lyhyitä kertauksia siitä miten olin täysi kahjo.
“Mun maha!” huusi joku oppilas rukka, kun pyysin Lakkaa heti pyörähtämään ilmassa ympäri, ensin kellahtaen oikealle puolelle, sitten vasemmalle. Kaikki ratsut suorittivat innoissaan pyörähdyksen tamman perässä.

“Hei mulle riittää jo!” kuului mikistä, mutta en minä vielä ollut valmis lopettamaan. Nousimme yhä korkeammalle kohti pilviä. Lakka alkoi myös innostua ja näytti sen potkaisemalla ilmaa takanaan. Viimeisenä annoin tammalle merkin, se kaarsi pystysuoraa ja sitten.. alkoi tippua vapaasti selkä edellä alas. Levitin käteni sivuille ja nauroin äänekkäästi. Tätä varten olin halunnut partioon, olin halunnut oman pegasoksen ja vain – lentää. Lentää, auttaa muita ja joskus pitää hauskaa. Osa oppilaista selvästi hieman säikähti temppua, osa kirkui ja osa nauroi.
Yksitellen jokainen ratsuista pysäytti vahvojen siipiensä liikkeen ja lähti tiputtautumaan vapaana, selkä edellä kohti maata. Oppilaat roikkuivat pää alaspäin huutaen, kunnes annoin lopulta Lakalle käskyn kääntyä jälleen oikein päin ja ottaa siivet alleen. Opetusratsut tekivät heti samoin ja osoittivat innostustaan päätään nakellen.

Seurasin maahan päästyämme oppilaiden käymää keskustelua. Miten he nauroivat toistensa reaktioille ja sille miten osa ei olisi halunnut lopettaa, kun toisten jalat pysyvät hädin tuskin alla ja päässä huippasi edelleen. Sellainen päivä – tästä oli hyvä lähteä viettämään viikonloppua.

Share: