Merkillisyyksiä

Iines⧽ Ilmassa särisi korvia vihlova, rikkonainen ääni, joka sai jokaisen nostamaan kädet korvilleen. “Ei auta, pakko mennä!” kuulin vahvan äänen viereltäni, se oli Raymond. Lampaan luu korvakoru heittelehti ilman pyörteissä, susimiehen kehottaessa ratsuaan eteen voimallisesti. Nyökkäsin ja palautin katseeni eteen. 

Koulun pihalle oli ilmestynyt yön aikana valtava taikapöly kerä, se oli puhkunut ja puhissut nyt viisitoista minuuttia ja siitä olisi päästävä eroon, ennen kuin kasauma ehtisi räjähtää hallitsemattomana itsestään. Ratsastin kullanhohtoisen rautiaani eteen ja heitin Raymondille vaierin toisen pään. Oli aika ratsastaa kerä kahtia, jolloin se haihtuisi ilmaan aiheuttamatta tuhoa. Tässä oli kuitenkin jotain uutta, ennen ei yksikään taikapöly kertymä ollut pitänyt tällaista ääntä ─ toivottavasti se ei olisi pysyvä ominaisuus.

“Noniin!” kuulin Raymondin käskyn ja lähdimme laukkaamaan rinnatusten kohti kertymää. Oppilaat katselivat näytöstä silmät suurina turvallisen välimatkan päästä. Tulimme tarpeeksi lähelle kerää ja erkaannuimme sen verran, että kertymä mahtui välistämme. Se päästi heleän poksahtavan ääneen ja haihtui sitten ilmaan.
Takaamme kuului helpottuneita huokauksia, vaara oli ohitse. Raymond nakkasi vaierin takaisin minulle ja taputti kiiluvasilmäistä Curryä, sen pehmeän kiharaiselle kaulalle. Lakka pysyi viileänä, se ei ollut lainkaan kiihtynyt tilanteesta ─ minkä ihanan hevosen olinkaan vanhemmiltani saanut. Jalkauduin pikimmiten ja vein hevosen susimiehen kanssa talliin.

“Paha, jos alkavat noin nopeasti kasvaa räjähdys valmiuteen.” keräsin ajatukseni ja kerroin ne ääneen toisessa karsinassa puuhailevalle Raymondille. “Se on totta, harva noin nopeasti on vaaraksi. Ja se ääni, minun korvat ei tuollaista ainakaan kestä ─ edelleen kuulen vihellystä.” mies vastasi, tämän äänestä saattoi kuulla ärtymyksen. Havahduin vasta nyt siihen, että miehellä oli taatusti meitä muita parempi kuulo, tämän isot ja pörröiset korvat olivat kääntyneet tiukkaan luimuun.
“Totta, tarvit jatkossa korvasuojaimetkin.” tuhahdin ja viittasin siihen, miten tämä joutui jo suojaamaan häntäänsä erinäisin toimenpitein.

Lakan jäädessä jatkamaan alkuperäistä vapaa päiväänsä, tulin tallin taukotilaan ja katsahdin peiliin. “Mitä?” sanoin kai kenties ääneen ja tulin tarkastelemaan peilikuvaa tarkemmin. Toinen suipoista korvistani oli muuttunut kalpeaksi, ei ─ lähes valkoiseksi! “Mitä ihmettä?” toistin ääneen ja kävin heti läpi muut alueet, joita pukuni ei peittänyt. En onnekseni löytänyt muita – ilmeisesti taikapölylle altistuneita kohtia.
Oletin tämän johtuvan siitä, vaikken moiseen ollut vielä törmännytkään. Korvaan ei koskenut, joten kävelin rauhallisena tohtorin mökille. Mies väänteli ja käänteli pitkää korvaani, kun huulta purren yritin olla vinkaisematta ─ oi miksi niin kovakouraista? “Menee päivässä ohi todennäköisesti, tule uudelleen jos alkaa koskea.” tämä murahti. Kiitin ja keräsin kimpsuni, mikä epämiellyttävä mies tohtori oli ollutkaan ─ jatkossa tietäisin käyttää toista ammattilaista.

Käväisin vielä ennen päivän päättymistä opettajainhuoneella, jossa suurin osa olikin. Sain jokaisen tuijottamaan korvaani, jonka ulkomuoto huolestutti osaa. Jokainen oli kai saanut tietää tänään liikaa uusia mahdollisia uhkia.

Share: