Pää pehmenee ja tiistai on uusi maanantai

Nathaniel Rossi
Hemmoteltu Rossi Racersin perijä

 Hanami Week – Maanantai

Markarydissä oli kova kuhina ihimsten vilistäessä ympäriinsä kuin muurahaiset. Katselin kuhinaa shampanjanväristen raybanieni takaa hivenen huvittuneesti hymyillen. Jo ensimmäisessä 100cm luokassa näkyi jännittyneitä kasvoja ja keulivia hevosia, vaikkei paikalla vielä ollut edes katsojia siinä määrin, mitä voisi olettaa. Ihmiset hermoilivat kauheasti hevostensa takia ja inhimillistivät niitä liikaa. Hevoset olivat harrastusvälineitä, ei niitä tarvinut ymmärtää lainkaan sen suuremmin, sitä varten oli hoitajat. Sitä paitsi, kukapa sitä pikkuluokkiin viitsisi vaivautuakaan ajattelin ja huitaisin viskin alas. Se poltteli kurkussa mukavasti ja sai olon lämpenemään juuri sopivasti ennen päivän kolmatta luokkaa, jossa starttaisin Geyzirin kanssa.


Olimme viimeisten joukossa starttaamassa ja juuri kun pääsimme aloittamaan radan, järjetön sadekuuro rysähti niskaan. Takki päästi niskasta vedet sisälle ja olo oli välittömästi surkea ja kurja sateen piiskatessa silmiä. Olin varma siitä, että Geyzir vetäisi kilarit, säikähtäisi ja ties mitä, sillä kun oli tavallsiestikin tapana olla typerä. Olin valmiina pyöräyttämään tamman tiukalle voltille jos se alkaisi perseilemään ja paiskaamaan sen ohjat portilla odottavalle Gemmalle. 


Yllätyksekseni mitään ei tapahtunut. Tamma jatkoi eteenpäin välittämättä säästä lainkaan. Yritin ohjata sen suunnilleen oikealle esteelle ja roikkua kyydissä, sillä rankkasateen vuoksi näin esteen noin askelta ennen ponnistusta. Yksi puomi kolahti alas, mutta poikkeuksellisesti suostuin myöntämään sen omaksi virheekseni. En todellakaan nähnyt minne menin ja jätin tamman täysin yksin. Se epäröi, mutta hyppäsi kuitenkin ylös. Takaset kolahtivat puomiin, joka tipahti kannattimiltaan. 


Suorituksen jälkeen taputin tamman kaulaa ja annoin ohjaa. Tamma käveli pää pystyssä Gemman luo, joka heitti tamman selkään ja jalkojeni päälle loimen ja lähdimme kävelemään kohti jaba-aluetta. Myöhemmin luin tuloksista, että Geyzir sijoittui 18., mutta oli kuitenkin nopein neljän virhepisteen hevosista. Ei kai se nyt loppupeleissä ollut niin kammottavan huonosti. Ravistelin moisen pehmoilun mielestäni ja kuivasin hiuksiani pyyhkeeseen. Pääni oli varmaan pehmentymässä.


Muut Nathanielin hevoset sijoittuivat; Geyzer VaB 30/39 ja VaA luokassa startanneet Pentimento 21/29 ja Poseidon 29/29.

Hanami Week – Tiistai

5-vuotiaat estehevoset 12 os.

Pisteet järjestyksessä: Yleisvaikutelma – Ratsastettavuus – Laukka – Hyppytekniikka – Kapasiteetti
at-t. Geýzer VEC – rats. Nathaniel Rossi
Pisteet: 8.5 / 7 / 10 / 7 / 9 :: ka 8.3
Testiratsastaja: Diana Åkerlund
Testiratsastajan palaute: Tämä tamma oli ihan tosi ryhdikäslaukkainen ja kapasiteetikas rotunsa edustaja. Herkkä sielunelämä ei lupaa helpointa urheiluhevosen uraa, mutta parhaat hevoset ei aina olekaan niitä mutkattomimpia. Hypyissä oli ajoittain ilman lisäksi turhaa draamaa, mutta jaloistaan hevonen oli sangen tarkka. Olin tyytyväinen ratsuun. Pystyin ratsastamaan sitä kevyin avuin ja se oli skarppi ja kevyt, vaikka toki myös protestiherkkä. Hevosen kehitystä on mielenkiintoinen seurata.
Kunniamaininta: Paras 5-vuotias estehevonen

Geyzer osallistui 5-vuotiaiden estehevosten Hannaby young starsiin, jossa ratsastin sen itse ja tämän jälkeen testiratsastaja kokeili ratsastaa sillä. Kieltämättä minua jännitti viedä Akhaltek kovatasoisten puoliveristen sekaan, mutta kyllä minä oikeastaan osasinkin odottaa Geyzein voittoa -olihan se minun hevoseni. Täytyisi varmaan meilata orin pärjäämisestä sille shamaanille sinne Siperiaan, vaikka uskoin hänen tietävän kaiken kertomattakin. Se tundran velho oli ollut pelottava läpitunkevine silmineen ja pohdin aina välillä oliko mies jotenkin kironnut minut. Aina kun ajattelin tai tein Geyzeriä kohtaan rumasti, päätäni alkoi kivistää. Pääni todella oli pehmenemässä kun ajattelin mitään tällaista. Olikohan miehellä edes sähköpostiosoitetta, mitenhän Ofelia oli viimeksi ottanut mieheen yhteyttä? Täytyisi varmaan kysyä.

Luokka 7 – 120cm

Tällä kertaa emme saaneet rankkasadetta niskaamme, vaan sää oli kauniin puolipilvinen. Osaltamme rata oli mitäänsanomaton. Siinä missä Geyzer oli ollut aamun tilaisuudessa liekeissä, se oli nyt nuupahtanut ja kiukkuinen. Osoitti varmaan mieltään taas jostain ihmeellisyydestä. Oman starttimme jälkeen heitin heti kentän ulkopuolella ohjat Gemmalle. Menkööt purkamaan tamman pois, neljällä virhepisteellä ei ruusukkeita vastaanotettaisi, etenkin kun starttasimme luokan alkupäästä ja ennen meitä oli tullut jo kolme puhdasta rataa. Otin kypärän pois päästäni ja sipaisin hiuksiani taaksepäin. Täytyisi lähteä vaihtamaan vaatteet, jotta ehtisin nähdä Evan ratsastuksen Nemesiksellä ja Ibizalla. Jos tammat pärjäisivät, lehdistö olisi varmasti kimpussa, joten parempi näyttää edustavalta -äiti kun keräsi kaikki lehtileikkeet, joita minusta kirjoitettiin.

Geyzer ja Nathaniel sijoittuivat sijalle 11/28. Eva Schatzin PSG- luokassa ratsastama Nemesis sijoittui sijalle 10/27 ja Ibiza nappasi viimeisen palkitun sijan samasta luokasta ollen 7/27.

2 thoughts on “Pää pehmenee ja tiistai on uusi maanantai

  1. Allekirjoittanut oli liekeissä kun näki Geyzerin tittelin nuorten hevosten luokassa. 🔥 Ahaltek on oikeasti ihan pätevä urheiluhevonen, sillä kun katselee irl-listaa menestyneistä tekeistä ja suhteuttaa sen rodun lukumäärään (noin 5 000 kpl koko maailmassa!), ei se mikään ihan kiiltokuvahepo ole. 🙂 Sen rakenne on vain niin eksoottinen, että länsimaissa on välillä vaikea uskoa mihin kaikkea moisesta vinttikoirahevosesta on. Nathaniel ja Geyzer kyllä näyttävät vielä kaikille, mihin antiikkisista aavikkosankareista todellisuudessa on! 💪
    Jos Vecnoon saisi yhteyden muuten kuin viestikapulalla, juhlistettaisiin siellä ratsukon puolesta atm. 😀

    1. Siiiis Akhalteket on kyllä niin rakkautta! Mulla ois varmaan lauma niitä jos niitten rakenteita ei ois niin kammottavan vaikea piirtää… 😀 Nathaniel ei aina välttämättä ymmärrä hyvän päälle, joten hän ei aina ymmärrä arvostaa Geyzeriä (tai muitakaan hevosia, tallityöntekijöitä jnejne), mutta ehkäpä pelko Vecnon shamaanista pitää miehen edes jokseenkin kurissa. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top
Siirry työkalupalkkiin