Lyhyeenkö tämä satu loppui?

Helppo A Hard, Seela Aalia – Shahraiz Aquil, Ride or die

Suljin vessan oven ja istahdin pöntön päälle. Oli pakko antaa kyynelien valua pitkin poskia. Harmitti aivan älyttömästi äskeinen tunti Sashan kanssa. Samaan aikaan hävetti myös ihan totaalisesti. Olin maalaillut unelmissani aivan täydellisen onnistumisen. Oltaisiin Sashan kanssa menty niin hienosti, ettei kukaan sillä ikinä ollut mennyt. Niin että joka ikisellä hengittävällä olennolla olisi tippunut leuka maahan. Tiesin toki, ettei niin oikeasti olisi tapahtunut ikinä, mutta en odottanut ehkä näin isoa säätöä.

Tuntihan jatkui kaaos kierroksemme jälkeen edelleen aika kaahaamisena. Paransimme kyllä vähän, mutta en enää millään saanut Sashan kierroksia alas. Kun se oli kerran sen aloittanut, ei loppua näkynyt. Eikä tällaisen suorituksen jälkeen varmasti ollut asiaa kilpailukentille. Oikeastaan vielä parempi idea varmaan olisi ollut lopettaa koko ratsastus tähän. Ihan hirveää pa*kaa, ja vaati aina vaan rahaa ja rahaa. Odotas vain, kun opit jotain, niin oikeastaan tajuat vain, kuinka huono oikeastaan oletkaan. Hitto.

Vedin vessan ihan vain rutiinin omaisesti, vaikka ei olisi edes tarvinnut. Pyyhkäisin silmiäni ja hengitin syvään. Avasin oven ja suuntasin suoraan omalle kaapilleni.

”Noh miten meni?” Nio kysyi istuen tallituvan sohvalla puhelin kourassa.

”Ihan metsään. En mä usko, että pärjäisin Sashan kanssa kilpailuissa. Mut noh… Ainakin sentään kokeilin”, huokaisin avaten saappaideni vetoketjua. Nio vain nyökkäsi vähän mutisten jotain. Piti varmaan alkaa henkisesti valmistautua Valeraan. Selästä käsin pärjäsin tamman kanssa ihan hyvin, mutta miten raskas tulisikaan viikoista sen kanssa. Saisin jatkuvasti stressata turvaväleistä muihin hevosiin, varoa hampaita ja kaviota. Valera oli hieno, mutta helvetin raskas maastakäsin. Sitä paitsi olin jo unelmissani ratsastanut Sashan kanssa, ja pakannut kilpailutarvikkeita. Nyt sen sai vain varmasti haudata.

Pieni Milo poni tepsutti uskollisesti oikeassa kädessäni talliin sisälle samalla, kun toisessa kädessäni oli Pilkku. Molemmat pikkuponit vaativat liikuntaa. Olin lupautunut juoksuttamaan vekkuleita kentällä vapaana. Kaksikko oli hirveän kätevä napata tarhasta samaan aikaan. Kohta tosin olisi ongelmat edessä, kun vihreät alkoivat pilkottaa joka kulmalla. Varsinkin Pilkku tahtoi olla aika nero vetämään perässään.

Karvanlähtö oli parhaimmillaan, joten ajattelin hieman harjata molemmilta karvaa pois ensitöikseni. Pilkku sai jäädä karsinaan ensimmäiseksi ja jätin Milon käytävälle. Pikku poni seisoa törrötti käytävällä kuin Hööksin kuvastossa. Se oli vain syötävän söpö.

”Jokaisen hevosen omistajan lempi vuoden aika…” Naurahti Nadja kävellessään käytävällä vesipullon korkkia avaten.

”Jooh… tietää taas joka paikassa mitä lajia harrastaa”, hymähdin vähän. Pidin katseeni vain harjaamisessa, jouduin oikeastaan ihan kyykkimään, sillä Milo oli jopa minulle liian pieni.

”Kuule Seela… Ei tänään mennyt ihan putkeen…” Nadja aloitti.

”Joo mä tiedän. Ymmärrän myös hyvin miks mun taidot ei riitä Sashan kanssa. Ei tarvi kaunistella. Voin mennä Valeralla se on ihan okei.” Oksensin lauseen nopeammin kuin kuvittelin suustani pienen tekohymyn saattelemana. Nadja naurahti.

”Se että ei mene putkeen ensimmäisellä kerralla, mitä sitten. Kyllä sä opit vielä, ja menet Sashan kanssa. Tiedän, että siitä tulee vielä hyvännäköistä. Etkös kuitenkin niin lupanut Aleksille, vai joko luovutit?” Nadja katsoi hymyillen vain minua. Mahassani muljahti, ja vilkaisin tuota ihan vain varmistuakseni, että minulle puhuttiin. Puhuttiin. Minulle puhuttiin. Luovutinko tosiaan? Oikeastaan kyllä. Halusinko luovuttaa. En! En missään nimessä.

”Oikeasti?” Pysäytin nyt harjauksen ja nousin seisomaan Milon vierelle.

”Oikeasti oikeasti. Menette hardiin, eikö. Huomenna menet maastoon sen kanssa, kun on perjantai. Löydät vähän rentoutta ja sitä fiilistä. Sasha on parhaimmillaan siellä.” Nadja hymyili ja nosti vesipullonsa merkiksi, että oli tullut täyttämään vaan sen, ja jatkamaan sitten töitään.

Hymyilin kirkkaammin kuin Naantalin aurinko. Ehkä vähän hypähdin paikallani. Noi tyypit oikeasti uskoivat mun taitoihin. Työtä oli edessä ihan sikana, mutta sain Sashan. Missä oli kaikki muut kun haluaisin just nyt huutaa ilouutisen kaikille?!

Share: