Kisajännitystä

Sora
ylläpitoponina Vaakku

”Muista syödä aamupalaa!” kuului mun isän huuto alakerrasta. Kello oli 8:30 ja kaikki oli vielä ihan levällään. Mä olin just saanut piirrettyä rajaukset mun yläluomiin ja vedettyä kikkarat tiukalle päänmyötäiselle ponnarille niskaan. Urheilukassi oli avonaisena mun sängyn päällä ja tarkastin varmaan viidennen kerran, että kaikki oli mukana: valkoiset kisahousut, kisatakki, letityskuminauhat, ratsastussaappaat, lompakko… Ratsastushanskat ja kypärä oli jo tallilla, niitä ei tarvitsisi erikseen pakata.
Mä seisoin keskellä mun huonetta ja katsoin kuumeisena ympärilleni, mitä puuttui? Kannukset! Ja kisanumero! Voi mä oisin ollut niin vihainen itselleni, jos ne ois nyt jäänyt kotiin. Mä kaivoin esineet lipastostani ja heitin kassini sivutaskuun. Nyt pitäisi olla kaikki. Kisapaita mulla oli päällä ja jalassa tallifarkut, mitkä vaihtaisin kisahousuihin tallituvan vessassa just ennen omaa luokkaani.
”Mä tein sulle pari voileipää, tuu nyt syömään!” käsky kuului uudemman kerran.
”Joo ihan just!” mä huusin vastaukseksi. Nappasin yöpöydältä mun aktiivisuusrannekkeen, jota en kyllä ihan hirmu usein muistanut käyttää, mutta tänään se tulisi tarpeeseen. Kännykkä ei varmasti pysyisi koko päivää matkassa mukana, ja kellon aika oli kisoissa tärkeää informaatiota. Mä vedin kaapista puhtaan hupparin päälle ja katsoin itseäni peilistä. En ainakaan ollut ihan niin rönttösen näkönen kun tallilla yleensä. Työnsin vielä yhden pinnin mun ohimolle, taivuttaen viimeisenkin karanneen hiuskiehkuran takaisin päätä vasten.
”Sun täytyy syödä jotain, ennen kun lähdet!”
”Joo, joo iskä! Mä syön!”
”Etkös sä sanonut, että varttia vaille piti lähteä?”
”JOOOO!” nyt mä karjuin jo ihan pää punasena. Kai mä nyt itse muistin mitä olin sanonut.
Vetäisin kassin vetoketjun kiinni yhdellä nopealla liikkeellä, heitin sen mun olalle ja tömistelin rappuset alakertaan täyttä vauhtia. Mä nappasin edellisenä iltana täyttämäni juomapullon jääkaapista, isän tekemät voileivät keittiönpöydältä, ja työnsin sitten jalkani lenkkareihin työntäen samalla ulko-oven auki.
”Tuu jo, me myöhästytään!” huusin isälleni, joka varmaan istui vielä olohuoneen sohvalla.
Lopulta se olin mä, joka istui auton penkillä ainakin kaksi minuuttia odottaen, että isä sai ulkovaatteet päälle. No ainakin sain syötyä mun aamiaista siinä.
”Sä unohdit sun takin”, isä työnsi punaisen tuulitakin mun syliin asettuessaan ratin taakse.
”Tääl on ihan lämmin, en mä tarvii.”
”No ota nyt kuitenkin mukaan, joudut olemaan koko päivän ulkona.”

Tallissa kävi kova kuhina. Mä moikkasin ainakin Alisaa, Nessaa, Inkaa, Emilyä, Nioa, Alvaa ja Rheaa matkalla parkkipaikalta tallituvan kautta talliin. Lisäksi paikka kuhisi muilta talleilta tulleita kisaajia. Varsinkin Lehtovaaran rekka kiinnitti mun huomion. Moni niistä olisi kisaamassa ensimmäisissä luokissa ja hevosia oltiin jo kävelyttämässä pitkän matkan jäljiltä, osaa jo varustettiinkin. Vaakku seisoi karsinassaan tomeran näköisenä. Vaikka se olikin vähän rauhallisemmassa orinurkkauksessa, kulki karsinan ohi jatkuvasti ihmisiä, jotka saapuivat tallituvan puolelta. Mä pysähdyin hetkeksi silittämään Vaakun turpaa kaltereiden läpi ja kiiruhdin sitten hakemaan harjakorin satulahuoneesta. Tällä kertaa mä sidoin Vaakun karsinaan kiinni, vaikka ratsutallilla yleensä hoidin sen vapaana. Vaikka Vaakku olikin ori, oli se nimensä mukaan vaaraton. Kuitenkin tuntemattomammassa ympäristössä, ja varsinkin tällaisenä päivänä kun ilmassa selvästi leijaili jännittyneisyyden ilmapiiri, kannatti pelata varman päälle.
Vaakku ei ihan hirveästi välittänyt mun paapomisesta, vaan se keskittyi kuuntelemaan tallin ääniä korvat tötteröllä. Välillä se liikahti vähän levottomasti suuntaan jos toiseenkin, mutta pääasiassa mä sain ihan rauhassa harjata sen karvan kiiltävän puhtaaksi. Mä olin eilen siistinyt sen vuohiskarvat ja leikannut hännän tasaiseksi, mutten ollut ihan päättänyt mitä tekisin sen harjalle – jos mitään. Vaakun punertava harja oli ihan hirmu paksu, muttei kovin pitkä. Verkkoletti olisi vaikea saada pysymään muodossaan ja sykeröistä taas tulisi ihan naurettavan kokoisia palloja sen niskaan. Mä selvitin ensin sekä harjan että hännän kokonaan takuista ja lähdin sitten kokeilemaan, jospa saisin ranskanletin aikaan. Onneksi mulla oli aika paljon kokemusta kurittomista hiuksista, joten Vaakun harja taipui aika kivasti mun tahtooni. Vähän letti lähti kiemurtelemaan hassusti sään etupuolella, mutta oli se ainakin vähän siistimpi, kuin jos pörrö olisi ollut ihan vaan auki. Jospa se ainakin koululuokan ajan kestäisi paikoillaan, sitten mä voisin miettiä, mitä tekisin esteluokkaa ajatellen.
Mä olin juuri sopivasti saanut Vaakulle kevyen loimen niskaan, kun tallin käytävltä alkoi kuulua kavioiden kopinaa. Siis enemmän kavioita kuin mitä siinä oli aamun aikana aikaisemmin liikkunut. Mä kurkkasin käytävälle ja huomasin, että koko ensimmäisen luokan Hallavakööri oli matkalla ulos. Unna näytti siltä, että se pyörtyisi ihan just, ja Nessa hymyili itsevarmasti. Mä nappasin takkini Vaakun karsinan viereisestä koukusta ja kiirehdin sitten muiden mukaan. Mä toimisin verkkavalvojana ekat pari luokkaa. Mun vatsassa muljahti, kun ajattelin että tästä ne kisat nyt sitten alkaisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top
Siirry työkalupalkkiin