Esteponit

”Miksi musta tuntuu, että mut laitetaan aina kaikkiin hanttihommiin?” Nio valitti mönkkärin ratista. ”Älä hei yhtään valita, sä et oo vielä kantanu puomin puomia”, Maisa piikitteli takaisin. Me oltiin Maisan ja Kassun kanssa kannettu kohta suurin osa Hallavan estetolpista ja -puomeista mönkijän perässä roikkuvaan perävaunuun. Aleksi oli aamulla alkeistunnin jälkeen ilmoittanut meille paikallaolijoille, että esteiden roudaaminen kentälle huomisia kisoja varten olisi meidän vastuulla. Osa oli toki jo paikalla Alanan estevalmennuksen jäljiltä, mutta kaikkein painavimmat – kuten muuri ja lankkuesteet – oli vielä piilotellut maneesin laitojen takana. Mä pyyhkäisin hikeä mun pipon alta. Missä vaiheessa oli tullut näin kevät ja lämmin sää?
”Onks kaikki kyydissä?” Nio kysyi malttamattomana. ”Joo nyt on”, Maisa vastasi ja lisäsi sitten mulle hiljaisemalla äänessä samalla pyöräyttäen silmiään: ”Ois menny nopeemmin jos oisit auttanut.” Mä jouduin pidättelemään naurua ja Nio mulkaisi meitä epäluuloisena. Kassu hyppäsi Nion taakse mönkkärin kyytiin ja kietoi kädet tuon ympärille. Mun sydämessä ailahti ehkä ihan pikkasen kun mietin, että ois ollu niin mukavaa, jos mä oisin ollut siinä Kassun edessä. Mutta no, ne oli menneen talven lumia ne. Ja mähän en itseäni millään yksipuolisilla rakkaushuolilla sekoittaisi päivää ennen kisoja.

Me lompsittiin Maisan kanssa mönkkärillä kaahottavien poikien perässä kohti kenttää, jonne esteet pitäisi vielä purkaa. ”Haluutko sä tulla Savun kanssa hyppää vähän esteitä, kun ollaan saatu tää homma tehtyä?”
Maisa vilkaisi tarhan suuntaan, jossa Savu nautti kevätauringosta. ”Mä en oo ihan varma, oisko se hyvä kisoja ajatellen. Aleksi kyllä sano, että voisin vielä liikuttaa Savun tänään, kun se meni vaan sillä alkeistunnilla. Mut onko esteet vähän liian rankat? Savu menee huomenna kuitenkin kaks esterataa ja yhden kouluradan”, Maisa pohti.
”No jos tuut vaan käppäilemään? Laitat nappulat kuntoon huomista varten. Jos se on vaikka ihan turtunut niiden alkeistuntilaisten käsittelyssä?” kannustin virnistäen.
”No voisin mä tulla.”

Lopulta me rakennettiin Nion ja Kassun avustuksella kentälle kaksi ristikkoa pitkälle sivulla ja yhden isomman okserin diagonaalille. Me käytiin hakemassa ponit sisälle ja varustettiin ne aika reippaassa vauhdissa. Aurinko oli jo tunnin päästä laskemassa ja me haluttiin selvitä valosan aikaan vielä takaisin talliin. Vaakku tuntui reippaalta mun taluttaessa sitä kohti kenttää. Jätin sopivan hajuraon edellä menevään Savuun ja säädin sillä aikaa jalustimia kun odottelin vuoroani päästä selkäännousukorokkeelle. Maisa kiipesi ketterästi Savun selkään ja lähti sitten kiertämään uraa. Vaakku oli vähän vaikeampi saada seisomaan paikoillaan korokkeen vieressä, mutta onnistuin kuitenkin heilauttamaan itseni satulaan ennen kuin ori lähti ravaamaan norjanvuonohevosen perään. ”Hei pruuu, oota nyt vähän hätähousu”, sain Vaakun ohjista vetämällä pysähtymään ja noukin jalustimet jalkoihini. Heti kun vähänkään hellitin ohjista, läti Vaakku taas kiitämään kenttää ympäri.

Me juteltiin Maisan kanssa mistäs muustakaan kuin huomisista Tie Tähtiin kisoista samalla kun mä yritin pitää Vaakun käynnissä. Mä kerroin odottavani eniten esteluokkaa ja että helposta A:sta mä en odottanut mitään kovin hyvää tulosta. Maisa kertoi olevansa iloinen, ettei ollut ilmoittautunut koululuokkaan, ja voisi täysillä keskittyä esteisiin.
Kun me oltiin kävelty Vaakun mielestä aivan liian pitkään, mä keräsin ohjia paremmin käteen ja ori lähti kaahottamaan ravissa ennen kuin ehdin edes pyytää. Se tuntui tietävän että tänään oli esteitä tiedossa, eikä oikein jaksanut malttaa kun pyysin sitä taipumaan volteille ja väistämään pohjetta uralta sisällepäin. Lopulta mä luovutin ja vaan nostin laukan. Vaakku oli heti aktiivinen ja tuntui käteenkin ihan vastaanottavaiselta, vaikka menohaluja kyllä löytyi. Mä laukkasin ensin yhden pääty-ympyrän ja ohjasin sitten ristikoille. Ensimmäiselle Vaakku lähti aika kaukaa ja hyppäs jäätävällä ilmavaralla. Mä osasin onneksi odottaa sitä ja sain lyhennettyä laukkaa sopivasti ennen toista estettä. Se me ylitettiin ihan mallikkaasti.
Me tultiin sama tehtävä vielä uudestaan ja vaihdettiin sitten ravin kautta suuntaa. Kun mä nostin uudestaan laukan ja lähdin ohjaamaan esteille, Vaakku lähti harppomaan pää taivaissa mun hidastusyrityksistä huolimatta. Me päästiin ensimmäisestä esteestä jotenkuten, mutta sitten mä näin parhaaksi ratsastaa voltin esteiden väliin, niin kuumalta ori tuntui. Toiselle esteelle me tultiin vähän rauhallisemmassa laukassa, mutta vinoon. Niimpä me päädyttiin toistamaan tätäkin tehtävää voltin kanssa vielä pari kertaa. Sitten mä annoin Vaakun kävellä hetken, ja yllytin Maisaa tulemaan kanssa ristikkosarjan. Ratsukko oli ravaillut sillä aikaa kun me oltiin Vaakun kanssa hypätty ja nyt ne nosti kauniin hallitun laukan. ”Kato Vaakku, tolleen meijänkin pitäis noi esteet tulla”, saarnasin ratsulleni. Maisa hyppäsi esteitä kerran kumpaankin suuntaan ja ratsasti sitten mun vierelle. ”Savu tuntuu tänään tosi hyvältä! Oispa se huomenna samanlainen.” ”Toivotaan, se näyttikin tosi kivalle”, kannustin.

Loppuun me hypättiin vielä Vaakun kanssa isompaa okseria, kerran irtona ja kerran kahden ristikon perään. Loppua kohden Vaakkukin tuntui kuuntelevan mua vähän paremmin ja siihen oli sitten hyvä lopettaa. Tänään pitäisi ehtiä vielä putsaamaan varusteet huomisia kisoja varten ja ehkä miettiä Vaakulle jonkinlaisia sykeröitä. Niin ja se koulurata mun pitäis ehdottomasti vielä tänään opetella! Tästä tulisi vielä pitkä ilta…