Esteponit

ylläpitoponina Vaakku
”Miksi musta tuntuu, että mut laitetaan aina kaikkiin hanttihommiin?”
Nio valitti mönkkärin ratista. ”Älä hei yhtään valita, sä et oo vielä
kantanu puomin puomia”, Maisa piikitteli takaisin. Me oltiin Maisan ja
Kassun kanssa kannettu kohta suurin osa Hallavan estetolpista ja
-puomeista mönkijän perässä roikkuvaan perävaunuun. Aleksi oli aamulla
alkeistunnin jälkeen ilmoittanut meille paikallaolijoille, että esteiden
roudaaminen kentälle huomisia kisoja varten olisi meidän vastuulla. Osa
oli toki jo paikalla Alanan estevalmennuksen jäljiltä, mutta kaikkein
painavimmat – kuten muuri ja lankkuesteet – oli vielä piilotellut
maneesin laitojen takana. Mä pyyhkäisin hikeä mun pipon alta. Missä
vaiheessa oli tullut näin kevät ja lämmin sää?
”Onks kaikki kyydissä?” Nio kysyi malttamattomana. ”Joo nyt on”, Maisa
vastasi ja lisäsi sitten mulle hiljaisemalla äänessä samalla pyöräyttäen
silmiään: ”Ois menny nopeemmin jos oisit auttanut.” Mä jouduin
pidättelemään naurua ja Nio mulkaisi meitä epäluuloisena. Kassu hyppäsi
Nion taakse mönkkärin kyytiin ja kietoi kädet tuon ympärille. Mun
sydämessä ailahti ehkä ihan pikkasen kun mietin, että ois ollu niin
mukavaa, jos mä oisin ollut siinä Kassun edessä. Mutta no, ne oli
menneen talven lumia ne. Ja mähän en itseäni millään yksipuolisilla
rakkaushuolilla sekoittaisi päivää ennen kisoja.
Me lompsittiin Maisan kanssa mönkkärillä kaahottavien poikien perässä
kohti kenttää, jonne esteet pitäisi vielä purkaa. ”Haluutko sä tulla
Savun kanssa hyppää vähän esteitä, kun ollaan saatu tää homma tehtyä?”
Maisa vilkaisi tarhan suuntaan, jossa Savu nautti kevätauringosta. ”Mä
en oo ihan varma, oisko se hyvä kisoja ajatellen. Aleksi kyllä sano,
että voisin vielä liikuttaa Savun tänään, kun se meni vaan sillä
alkeistunnilla. Mut onko esteet vähän liian rankat? Savu menee huomenna
kuitenkin kaks esterataa ja yhden kouluradan”, Maisa pohti.
”No jos tuut vaan käppäilemään? Laitat nappulat kuntoon huomista varten.
Jos se on vaikka ihan turtunut niiden alkeistuntilaisten käsittelyssä?”
kannustin virnistäen.
”No voisin mä tulla.”
Lopulta me rakennettiin Nion ja Kassun avustuksella kentälle kaksi ristikkoa pitkälle sivulla ja yhden isomman okserin diagonaalille. Me käytiin hakemassa ponit sisälle ja varustettiin ne aika reippaassa vauhdissa. Aurinko oli jo tunnin päästä laskemassa ja me haluttiin selvitä valosan aikaan vielä takaisin talliin. Vaakku tuntui reippaalta mun taluttaessa sitä kohti kenttää. Jätin sopivan hajuraon edellä menevään Savuun ja säädin sillä aikaa jalustimia kun odottelin vuoroani päästä selkäännousukorokkeelle. Maisa kiipesi ketterästi Savun selkään ja lähti sitten kiertämään uraa. Vaakku oli vähän vaikeampi saada seisomaan paikoillaan korokkeen vieressä, mutta onnistuin kuitenkin heilauttamaan itseni satulaan ennen kuin ori lähti ravaamaan norjanvuonohevosen perään. ”Hei pruuu, oota nyt vähän hätähousu”, sain Vaakun ohjista vetämällä pysähtymään ja noukin jalustimet jalkoihini. Heti kun vähänkään hellitin ohjista, läti Vaakku taas kiitämään kenttää ympäri.
Me juteltiin Maisan kanssa mistäs muustakaan kuin huomisista Tie
Tähtiin kisoista samalla kun mä yritin pitää Vaakun käynnissä. Mä
kerroin odottavani eniten esteluokkaa ja että helposta A:sta mä en
odottanut mitään kovin hyvää tulosta. Maisa kertoi olevansa iloinen,
ettei ollut ilmoittautunut koululuokkaan, ja voisi täysillä keskittyä
esteisiin.
Kun me oltiin kävelty Vaakun mielestä aivan liian pitkään, mä keräsin
ohjia paremmin käteen ja ori lähti kaahottamaan ravissa ennen kuin ehdin
edes pyytää. Se tuntui tietävän että tänään oli esteitä tiedossa, eikä
oikein jaksanut malttaa kun pyysin sitä taipumaan volteille ja
väistämään pohjetta uralta sisällepäin. Lopulta mä luovutin ja vaan
nostin laukan. Vaakku oli heti aktiivinen ja tuntui käteenkin ihan
vastaanottavaiselta, vaikka menohaluja kyllä löytyi. Mä laukkasin ensin
yhden pääty-ympyrän ja ohjasin sitten ristikoille. Ensimmäiselle Vaakku
lähti aika kaukaa ja hyppäs jäätävällä ilmavaralla. Mä osasin onneksi
odottaa sitä ja sain lyhennettyä laukkaa sopivasti ennen toista estettä.
Se me ylitettiin ihan mallikkaasti.
Me tultiin sama tehtävä vielä uudestaan ja vaihdettiin sitten ravin
kautta suuntaa. Kun mä nostin uudestaan laukan ja lähdin ohjaamaan
esteille, Vaakku lähti harppomaan pää taivaissa mun hidastusyrityksistä
huolimatta. Me päästiin ensimmäisestä esteestä jotenkuten, mutta sitten
mä näin parhaaksi ratsastaa voltin esteiden väliin, niin kuumalta ori
tuntui. Toiselle esteelle me tultiin vähän rauhallisemmassa laukassa,
mutta vinoon. Niimpä me päädyttiin toistamaan tätäkin tehtävää voltin
kanssa vielä pari kertaa. Sitten mä annoin Vaakun kävellä hetken, ja
yllytin Maisaa tulemaan kanssa ristikkosarjan. Ratsukko oli ravaillut
sillä aikaa kun me oltiin Vaakun kanssa hypätty ja nyt ne nosti kauniin
hallitun laukan. ”Kato Vaakku, tolleen meijänkin pitäis noi esteet
tulla”, saarnasin ratsulleni. Maisa hyppäsi esteitä kerran kumpaankin
suuntaan ja ratsasti sitten mun vierelle. ”Savu tuntuu tänään tosi
hyvältä! Oispa se huomenna samanlainen.” ”Toivotaan, se näyttikin tosi
kivalle”, kannustin.
Loppuun me hypättiin vielä Vaakun kanssa isompaa okseria, kerran irtona ja kerran kahden ristikon perään. Loppua kohden Vaakkukin tuntui kuuntelevan mua vähän paremmin ja siihen oli sitten hyvä lopettaa. Tänään pitäisi ehtiä vielä putsaamaan varusteet huomisia kisoja varten ja ehkä miettiä Vaakulle jonkinlaisia sykeröitä. Niin ja se koulurata mun pitäis ehdottomasti vielä tänään opetella! Tästä tulisi vielä pitkä ilta…
Leave a Comment