Riskiryhmä

Sora
ylläpitoponina Vaakku

Mun fiilis ei ollut ihan hiveän korkealla laskeutuessani Vaakun satulasta. Me oltiin käyty tekemässä nopea koulutreeni Hallavan maneesissa ja ori oli ollut sitä mieltä, että se oli maailman kamalin paikka. Joka nurkassa oli pieniä vihreitä miehiä ja katsomon laidalle jätetty fleeceloimi olisi voinut hyökätä päälle hetkellä minä hyvänsä. Keskittyminen oli siis ollut aivan hukassa, ja vauhtia aivan liikaa.
Nyt tosin Vaakku näytti mun vieressä siltä, että se voisi nukahtaa. Ori roikotti päätään alhaalla ja silmät olivat puoliksi kiinni. ”Saat sitten luvan käyttäytyä verkassa nätimmin kun tänään”, mutisin orille samalla kun mietin miten tulisimme selviämään maneesissa tapahtuvasta verryttelystä. Ehkä muut hevoset toisivat juuri sen verran turvaa. Tai sitten Vaakku keskittyisi vaan ja ainoastaan tammoihin, joita kisoihin mitä luultavimmin olisi tulossa. Joka tapauksessa, mä olin aika varma, että ainakaan muhun se ei tulisi keskittymään.

Löysäsin satulavyötä ja nostin jalustimet ylös, sitten oli aika lähteä takaisin talliin. Me oltiin sovittu tiimipalaveri tälle päivälle. Mä vein Vaakun suoraan sen omaan karsinaan Orionin viereen. Toinen ori oli vielä tähän aikaan ulkoilemassa, ja vaikka Vaakku olikin näyttänyt tulevan sen kanssa ihan ok toimeen, tuntui turvallisemmalta puuhata karsinassa, kun vieressä ei ollut mahdollista häiriötekijää.
Vaakku meni suoraan juomakupille ja mun oli helppo avata ensin suitsista kaikki soljet. Sitten mä kävin avaamassa satulavyön ja vedin satulan pois Vaakun selästä. Nappasin vielä ohjista ja niskahihnasta toisella kädellä kiinni ja vedin suitset orin päästä. Vaakku keskeytti ilomielin juomisen hetkeksi, jotta pääsi eroon moisista kamppeista. Laitoin karsinan oven tottuneesti perässäni kiinni ja suuntasin satulahuoneeseen.
Mä olin jo eilen varannut Vaakun varusteille omat paikat. Satula löysi tiensä vasempaan nurkkaan alimpaan satulatelineeseen ja kuolaimet pääsivät sitten pesuun. Niputin suitset, laitoin ne paikoilleen ja nappasin harjakorista pölärin mukaani. Vaakun karvat pitäisi vielä suoristaa ennen kun voisin kipittää kokoukseen. Ori saisi jäädä suoraan karsinaansa odottamaan iltaheiniä, joihin olisi vajaa tunti aikaa.

Mua vähän jännitti vetäessäni tallituvan oven auki, mutta yritin sysätä tunteen taka-alalle. Mä tiesin, että Maisa kisaisi Savulla kaheksankympin esteissä ja Aava Muumilla easy-tasolla, joten mistään huippuratsastajista ei voinut olla kyse. Ohton mä tunsikin jo entuudestaan, ja vaikken ollut sen kanssa hirveästi ollut missään tekemisissä, tiesin sen ihan mukavaksi tyypiksi. Kaikki kolme olivat jo valmiina tuvan pöyvän ääreen kokoontuneena kun mä saavuin paikalle. ”Moikka, mä oon Sora”, moikkasin kaikkia nostaen käden epämääräiseen vilkutukseen ja löysin sitten tieni pitkälle penkille Ohton viereen. Ohto mutisi tervehdyksen takaisin, vaikka piti katseensa tiiviisti kahvikupissaan. ”Heii, mun nimi on Maisa, hoidan sitä vuonohevosta”, vaaleanpunaisilla hiuksilla varustettu nainen esittäytyi hymyillen. Hymyilin takaisin. Musta tuntui heti, että meillä tulisi Maisan kanssa synkkaamaan hyvin. ”Joo mä tiiäs Savun, oon joskus menny sillä tunnilla”, nuökkäsin. ”Ja mä oon Aava, mut se varmaan kävi jo selväksi”, mun kanssa saman ikäinen tyttö sanoi varautuneen oloisesti.”
”Krhm”, Ohto karaisi kurkkuaan. ”Aleksi tosiaan ehdotti, että me piettäisiin pieni tiimipalaveri, ja mietittäisiin meille se joukkuenimi. Kisat on jo ylihuomenna ja Aleksi ei tiedä mitä se listaan kirjottais.”
”Mitkä muiden tiimien nimet on?” kysyin. Olin kyllä lukenut ne listasta, mutten ollut silloin kiinnittänyt asiaan sen enemää huomiota.
”Ryhmärämä, Karhukopla ja… Rakettiryhmä”, Maisa muisteli.
”Ai niinkuin Pokemoneissa?” mä virnistin.
”Joo niinhän se tais mennä”, Maisa tirskahti myös.
”Onks kellään hyviä ehdotuksia?” Ohto kysyi ja hörppäsi kahviaan.
Mun pää löi tyhjää ja niin taisi kaikkien muidenkin. Maisa näytti mietteliäältä ja Aava katseli ulos ikkunasta.
”Mulle tulee mieleen vaan jotku yksisarvisjutut ja hattara, kun Maisan hiukset on niin kivan väriset”, mä hymyilin ehkä vähän nolona kun olin viitsinyt rikkoa hiljaisuuden.
”Ai! Kiitti”, Maisa kosketti nopeasti poninhäntäänsä. ”Se ei kyllä ehkä sovi ihan joukkoon muiden Hallavan tiiminimien kanssa”, tuo pohti.
Me oltiin taas muutama tovi hiljaa.
”Entäs… Riskiryhmä? Se ainakin sopis”, keksin yhtäkkiä.
Aava käänsi katseensa epäilevänä muhun ja Ohto vaikutti välinpitämättömältä. ”Joo! Musta ainakin tuntuu että ihan riskillä mennää”, Maisa naurahti.
”Joo sitä mä aattelin. Kun Vaakku ei oo vielä kisannut metrin radoilla ja eiks Muumikin oo aika kova kieltämään?” Ja näin me lopulta päädyttiin siihen, että meidän tiimin nimeksi tuli Riskiryhmä.

//joka tietysti tänä aikana tarkoittaa jotain ihan muuta xd

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top
Siirry työkalupalkkiin