Tästä se lähtee

Sora
ylläpitoponina Vaakku

Mä en voinut uskoa tätä todeksi. En. Vaan. Voinut. Mä en ymmärtänyt mitä ihmettä Naava oli voinut mun isälle oikein sanoa, että se oli suostunut tähän hommaan. Toisaalta Naava oli myös alun alkaenkin saanut Elyssan suostumaan ratsutallin ostamiseen ja sittemmin majatalon perustamiseen, että kai sillä täytyi olla jonkinlaisia suostuttelun lahjoja. Ja jos totta puhutaan, niin kai mun isän oli täytynyt näiden muutaman vuoden aikana, kun me oltiin Suomessa asuttu, nähdä kuinka paljon mä rakastin ratsastamista ja kuinka tosissaan mä olin sen suhteen.
Pakko mun oli itsellenikin myöntää, että mä olin kehittynyt tänä aikana ihan hurjasti. Viime syksynä me oltiin jopa uskaltauduttu Hallava Cupiin kisaamaan Vaakun kanssa esteillä kahdeksaakymppiä. Ei se ollut ihan hirveän hyvin mennyt, sillä silloin Vaakku oli ollut mulle vielä ihan uus tuttavuus. Oltiin me kuitenkin Kassu ja Olmi voitettu, hah. Nyt me oltiin talvella otettu vähän rennommin, mutta kaikki tulisi muuttumaan nyt. Isä oli nimittäin suostunut ottamaan Vaakun mulle Hallavan ratsastuskoululle ylläpitoon. Me alettaisiin treenaamaan. Ja ihan hulluna.

Kun mä olin viime viikolla saanut tietää tästä – isä oli pitänyt juhlallisen puheen siitä, kuinka mä aloin pikkuhiljaa kasvamaan aikuiseksi, ja osasin ottaa enemmän vastuuta ja plaa plaa – mä olin mennyt heti ilmoittamaan meidät Vaakun kanssa Tie Tähtiin kisoihin, joista olin muutenkin haaveillut jo pari viime vuotta. Eka mä olin ilmoittautunut medium-tasolle, mutta sitten muhun oli iskenyt joku ihmeen tarmopuuska ja mä olinkin päätynyt vaihtamaan hardiin. Vaikka eihän me oltu ikinä vielä edes hypätty metrin rataa! Mun täytyi olla ihan hullu. Mutta mä halusin näyttää, siis ihan tosissani näyttää, mihin musta olisi. Eikä ykskään ratsastaja ollut tullut huippu-urheilijaksi pysymällä mukaavuusaluella. Ja mä todellakin halusin ammattiratsastajaksi.

Nyt mua alkoi pikkuhiljaa jännittää. Olin kyllä edelleen ihan yhtä innoissani kuin ratsutallilta lähtiessäni, mutta nyt jännitys alkoi viemään tilaa innostukselta. Vaakku käveli mun vieressä kaula pitkänä ja korvat lötköinä puolelta toiselle lerppuen. Sen mielestä tää oli ihan ku mikä tahansa päiväkävely. Se ei tiennyt, että me oltiin matkalla tallille, joka tulisi olemaan sen koti seuraavat pari kuukautta. Hallavan tallirakennus alkoi pikkuhiljaa vilkkua puiden välistä ja perhoset vaan jatko päätöntä lentelyään mun vatsassa. Toisaalta oli ihanaa että ratsastuskoulu oli kävelymatkan päässä ja mä tunsin porukkaa sieltä, mutta toisaalta oli ihan kamalaa. Esimerkiksi Lilyä mä en ollut nähnyt varmaan yli vuoteen ja se varmaan piti mua vieläkin 14-vuotiaana kakarana, joka ei osannut ratsastaa. Mitä se ajattelisi, kun mä tupsahtaisin paikalle orin kanssa? Enkä ees millään hienolla trailerilla, vaan ihan vaan riimun kanssa metsän läpi taluttaen. Silitin Vaakun harjaa siitä turvaa hakien ja astelin sitten päättäväisesti tallin pihaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top
Siirry työkalupalkkiin