Tie Tähtiin 2021

Mua oli jännittänyt ihan liikaa koko Tie Tähtiin kilpasarja sen jälkeen kun mä olin tajunnut että mukana kisassa oli Saksalaisia. Ne ihan varmasti tunsi tai tiesi isän ja ne varmasti ihmettelisi että miksi mä olin vain ratsastuskoululainen. Jos mä olisin voinut ja uskaltanut, mä olisin halunnut ilmoittaa Aleksille että me ei kisattaisi Muumin kanssa. Vaikka mä en yleensä halunnutkaan sitä, mä salaa toivoin että Muumilta puuttuisi vaikka kenkä tai se ontuisi tai jotain aina ennen kisamatkaa jotta mun ei tarvitsisi miettiä sitä että miten mä pärjäisin ja että mä en nolaisi isää.

Ensimmäinen osakilpailu ratsastettiin Helsingissä ja mä en tiennyt että miten koko kilpailut meillä menisi. Mua jännitti ihan hirveästi lähteä niin isolle paikalle kisaamaan, ja mä olin oikeastaan ihan tyytyväinen siihen että meillä oli mahdollisuus kisata jo lauantaina, vaikka mua jännitti ihan hirveästi. Meidän luokka oli vain paria ratsukkoa pienempi kuin mitä se olisi sunnuntaina, ja mä en tiennyt että miten se menisi. Lopulta me päästiin reilun 62% tuloksella luokka läpi, vaikka me ei sijoituttukaan. Esteillä Muumi otti yhden puomin viimeisellä esteellä joten me jäätiin luokan hännille taas, mutta nää luokat oli auttanut mun kisajännitykseen edes vähän.

Sunnuntaina mua jännitti kahta kauheammin ja Seela joutuikin tekemään mun puolesta Muumille sykeröt, koska mä en saanut sormiani tottelemaan ja letitettyä ponitamman ratsuharjaa vaikka mä miten yritin. Oli tosi kivaa, että kaikki kannusti mua ja yritti tsempata vaikka kaikkia muita jännitti varmasti myös tulevat kisat. En mä tiennyt että olisinko mä voinut sanoa kenellekkään että mä jännitin oikeasti samassa luokassa kisaavaa Emileä, sillä musta tuntui että jos mä en pärjäisi koko Eurooppa saisi sen kautta tietää miten Bastian van Leeuwenin pojasta ei olisi mihinkään vaikka isänsä oli huippuratsastaja.

Muumi tuntui paljon kivemmalta ratsastaa sunnuntaina, ja Aleksi sanoikin että se oli näyttänyt verkassa hyvältä ja että oli ollut hyvä jotta ponitamma oli saanut nähdä kisapaikkaa jo eilen. Meidän rata ei ollut kovinkaan hyvä, mutta mä onnistuin silti kai ratsastamaan tosi hyvin koska me saatiin tänään 66,429 % mikä oli enemmän kuin eilen ja me oltiin lopulta koko luokan viidensiä. Rataesteillä mä uskalsin ratsastaa Muumia vähän reippaammin ja me päästiin perusrata ja uusinta virheittä. Me ei oltu kuitenkaan tarpeeksi nopeita jotta me oltaisiin voitu voittaa, mutta lopulta Muumin suitsiin kiinnitettiin sininen ruusuke ja se oli neljäs tältä päivältä Hallavalaisille. Mä tuijotin ruusuketta onnellisena, sillä ehkä nyt Emilie ja Michael voisivat ajatella että mussa oli potentiaalia ja että vaikka mä olinkin Bastin poika, mä en olisi pilalla sillä että mä olisin vain ratsastuskoululainen.

Äiti oli pitänyt huolen siitä, että mä olin tehnyt koulutyöt hyvin vaikka mä olinkin joutunut olemaan maanantain poissa koulusta koska me oltiin sunnuntaina niin myöhään vasta takaisin Hallavassa. Mä en halunnut pettää Nioa ja Ciaraa vaikka mä ajattelinkin että Nio saattaisi ymmärtää kun mä en ollut kuitenkaan kisannut vielä niin paljoa, mutta mä epäilin että Ciara ei varmaan pitäisi siitä. Vaikka me oltiinkin oltu samalla tallilla jo yli vuosi, mä silti vähän vielä jännitin Ciaran seurassa olemista. Ei se ollut sanonut tai tehnyt mitään, mutta musta tuntui että se ei ehkä ihan tykännyt siitä että sen kanssa samassa joukkueessa oli tällainen pikkukakara. En mä tiedä uskaltaisinko mä kertoa sille ikinä mun taustasta vai ajattelisiko se että mä olisin valehtelija.

Toinen osakilpailu ratsastettiin vähän lähempänä ja äiti lähti meidän mukaan. Oli jännää nähdä äiti kisapaikoilla, koska mä tiesin että se oli sille varmasti vaikeaa sen jälkeen kun isä oli ollut onnettomuudessaan. Aleksi, Nadja ja Hannes oli auttanut meitä parantamaan meidän suorituksia ja me saatiin Muumin kanssa melkein 69% kun meidän tulokseksi kirjattiin 68.929 %. Me jäätiin vain 0,3% päähän neljänneksi tulleesta ratsukosta ja vaikka me ei saatu tälläkään kertaa ruusuketta, mä olin tosi onnellinen siitä että me saatiin tosi hyvä tulos. Rataesteillä mä tein tyhmän virheen ja sen puolesta me saatiin uusinnasta yksi virhe. Me oltiin kuitenkin tosi nopeita ja me oltiin kolmansia koko luokassa kun vain kaksi ratsastajaa oli tehnyt puhtaat radat.

Ennen kolmatta osakilpailua mä tulin kipeäksi ja mä en päässyt tallille moneen päivään. Mua harmitti se suuresti, sillä mun olisi pitänyt ratsastaa varmaan päivittäin jotta me oltaisiin voitu pärjätä Muumin kanssa seuraavassa osakilpailussa. Se kuitenkin ratsastettiin Lapissa, joten mä en halunnut lähteä sinne asti vain pettämään kaikkia. Kuitenkin mun kuumeilu jatkui ihan viimeisille päiville ja oikeastaan kisapäivä oli ensimmäinen kun mulla ei ollut kuumetta. Sairastaminen ja pitkä matka, vaikka mä nukuinkin melkein koko ajan, haittasi kai mun ratsastamista ja me saatiin ihan surkeat prosentit. 59.643% oli meidän surkeimmat prosentit koko kisan aikana ja mä olin ihan valmis jättämään rataesteet väliin, sillä ei me voitaisi enää auttaa meidän joukkuetta ja Nio sekä Ciara varmasti inhoaisivat mua tän tuloksen jälkeen.

Aleksi ja Hannes kuitenkin yritti tsempata mua ja kertoa että välillä vain on huonoja päiviä ja silloin ei voi kuin antaa huonon tuloksen harmituksen tulla ja mennä ja ajatella rataa vain treeninä. Mä sain just ja just kuuluvalla äänellä kerrottua molemmille mun ajatukset siitä että mä olisin Nion ja Ciaran, puhumattakaan muista Hallavalaisista, silmissä täysi pettymys ja että kukaan ei ymmärtäisi miksi tällaisen kakaran oli annettu lopulta lähteä mukaan ja että miksi mä en ollut jäänyt kotiin. Miehet sai kuitenkin mut ymmärtämään että kaikki varmasti ymmärtäisivät että huonoja tuloksia tulee ja Aleksi muistutti mua siitä, että olihan muilla jopa huonompiakin tuloksia kisoista kuin mitä mulla ja Muumilla oli.

Lopulta ne sai ylipuhuttua mut takaisin Muumin satulaan rataesteitä varten ja mä yritin parhaani. Se kantoi meidät tällä kertaa 0-0 tulokseen, vaikka meidän aika olikin sen verran hidas että me oltiin viimeiset neljästä tuplanollasta.

Viimeinen osakilpailu oli Ahvenanmaalla, joten äiti joutui lähtemään sinne mukaan. Toisaalta mun lähtö meinasi olla vähän hankalaa sillä mun Hollannin passi oli mennyt vanhaksi ja uuden tuleminen meni hieman viime tippaan, vaikka äiti oli yrittänyt hoitaa asian ajoissa. Uuden passin saapuminen helpotti mua suuresti, sillä edellisen osakilpailun huono menestys oli saanut mut treenaamaan Muumilla vain kahta kauheammin ja mä toivoin että tämä osakilpailu olisi se, jossa me saataisiin todistettua että me osattiin.

Passisotku oli jotenkin saanut mut unohtamaan kisojen jännittämisen, ja mä lähdinkin Muumin kanssa vähän soitellen sotaan. En mä tiedä auttoiko se vai mikä, mutta lopulta meidän tulospaperiin oli kirjattu koko mun lyhyen kisauran parhaat prosentit 87.143. Me oltiin voitettu meidän luokka. Melkein neljän prosenttiyksikön erolla toiseksi tulleeseen. Mä en voinut ymmärtää että mä olin osannut ratsastaa voiton Muumilla. Kuitenkin ponitamman suitsiin kiinnitettiin sinivalkoinen ruusuke ja me saatiin johtaa sijoittuneet kunniakierrokselle. Mä meinasin unohtaa ihan täysin valmistautua rataesteille, ja Aleksi joutui taluttamaan sekä punttaamaan mut Muumin selkään, ennen kuin mä muistin että mun pitäsi kai vielä ratsastaa toinenkin luokka. En mä tiennyt että tiesikö Muumi olevansa maailman paras poni, sillä se laukkasi tosi nopeasti, mutta mä sain silti ratsastettua sitä helposti ja se ei edes koskenut puomiin koko radalla. Mä jouduin jännittämään osan loppuluokasta, sillä meidän kanssa kisasi paljon hyviä ratsastajia, mutta lopulta meidän nimi oli edelleen luokan kärjessä.

Mä voitin toisenkin kerran. Samassa osakilpailussa. Mä hymyilin niin suuresti että mun poskiin sattui kun mä ratsastin Muumin takaisin kentälle, hakemaan meidän toisen sinivalkoisen ruusukkeen. En mä tajunnut että me voitaisiin voittaa molemmat luokat samoissa kisoissa. Mä olin kuitenkin ihan aloittelija muihin verrattuna. En mä tiennyt mitä meidän tuplavoitto meinaisi finaalia ajatellen, mutta mä en jaksanut välittää. Mä olin osannut.

Finaali ratsastettiin taas vähän lähempänä Hallavaa. Mä en lähtenyt minkäänlaisilla odotuksilla tähän osakilpailuun ja me tehtiinkin Muumin kanssa tasainen 70% rata. Ei me päästy sillä seitsemättä paikkaa korkeammalle, mutta se oli ihan kiva tapa päättää meidän kouluosuus Tie Tähtiin kisoista. Me oltiin kuitenkin tehty koko kilpailu hyviä tuloksia, vaikka yksi koulurata olikin ollut surkea. Edessä oli enää rataesteet ja mä onnistuin päättämään meidän TT urakan tuplanollaan. En mä ollut tajunnut ajatella koko kilpailun aikana kokonais kisaa joten se, että meidät kuulutettiin Easy tason esteiden tähtiratsukoksi tuli mulle täytenä yllätyksenä.

Lopulta me haettiin Muumin kanssa vielä meidän viimeinen ruusuke ja kun mä viimein pääsin riisumaan ponitamman, mä annoin sille pitkän suihkun ja paljon herkkuja, sillä Muumi oli ne todellakin ansainnut.

Share: